Valtuusto, kokous 11.12.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 227 Sjöblom Juhani, tilusvaihtosopimus

TUUDno-2017-994

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Patrik Skogster, projektipäällikkö

Perustelut

Esitetään tehtäväksi tilusvaihtosopimus xxxxx kanssa. Tilusvaihdolla järjestellään Tuusulan kunnan ja xxxxx omistamia maa-alueita yhtenäisemmiksi ja tarkoituksenmukaisemmiksi kokonaisuuksiksi.

Tilusvaihto on kiinteistötoimitus, joka on mahdollinen vain tiettyjen Kiinteistönmuodostamislain (KML) 8. luvussa määriteltyjen edellytysten vallitessa. Siinä kiinteistöjen kesken vaihdetaan alueita ja vaihdettavien alueiden arvojen tulee vastata toisiaan. Sen etuna on muun muassa se, että koska kyseessä ei ole kiinteistön saanto, ei saantoon liittyvää varainsiirtovelvollisuuttakaan muodostu. Kunta luovutuksensaajana on tosin Varainsiirtoverolain 10 §:n nojalla muutoinkin vapautettu veron suorittamisesta sen hankkiessa kiinteistöjä. Ennen kaikkea etuna on kuitenkin se, että rahamääräisiä siirtoja ei tarvitse tehdä, jolloin kunnan investointimäärä ei kasva.

xxxxx ja Tuusulan kunta omistavat alueita Tuusulan Ruotsinkylässä niin, että ne sijaitsevat lähekkäin toisiaan ja tämä haittaa niiden systemaattista käyttöä ja kehittämistä. Tilusvaihdon tarkoituksena on muodostaa molemmille osapuolille yhtenäisempiä kokonaisuuksia.

Tilusvaihdossa xxxxx luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen: 

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

Tuusulan kunta luovuttaa xxxxx seuraavat alueet:

  • Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

  • Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

Vaihdon kohteet on myös merkitty oheistettuun sijaintikarttaan.

Vaikka kunnan saamat maa-alueet ovat pienempiä kuin sen luovuttamat, ovat tilusvaihdot vastikkeettomia ja tilukset vastaavat arvoiltaan toisiaan. Kunta luovuttaa alueita, joita se ei tarvitse nyt eikä suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessakaan.

Kokouksessa käsiteltävät tilusvaihdot (Tuusulan kunta ja xxxxx ja Seepsula Oy) muodostavat kokonaisuuden ja asian jakaminen kolmeen osaan tehdään ainoastaan teknisen toteutuksen kannalta. Kokouksessa käsitellään ulkopuolisen kiinteistöarvioitsijan tekemä arvio vaihdon tiluksista.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn tilusvaihtosopimuksen, jolla xxxxx luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen:

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

  • että Tuusulan kunta luovuttaa xxxxx seuraavat alueet:

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx7, kiinteistötunnusxxxxx. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

---

Avattuaan asiassa keskustelun pormestari esitti, että asia otetaan valtuuston 11.12. pidettävän kokouksen esityslistalle ja kunnanhallitus tekee ehdotuksensa valtuustolle seuraavassa kokouksessa.

Vaihdon kohteet on myös merkitty oheistettuun sijaintikarttaan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • ottaa asian valtuuston 11.12. pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa.

Marko Härkönen ja Patrik Skogster selostivat asiaa kokouksessa.

Valmistelija

Patrik Skogster, projektipäällikkö

Perustelut

.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn tilusvaihtosopimuksen, jolla xxxxx luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen:

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

  • että Tuusulan kunta luovuttaa xxxxx seuraavat alueet:

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnusxxxxx. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnusxxxxx. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Jussi Salonen Kari Frimanin ja Ari Nymanin kannattamana teki seuraavan palautusesityksen:

”Focus-alueella Tuusulan kunnan maanomistuksen lisääminen on erittäin tärkeää. Tärkeää on myös maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä nyt esillä olevilla tilusvaihtojen alueilla nykyisten maatalouselinkeinojen jatkuminen sekä maa-ainesten ottoalueen naapureiden asuinolojen säilyminen hyvänä.

Ehdotamme asian palauttamista takaisin valmisteluun seuraavalla tavalla:

1.
Tuusulan kunta neuvottelee nyt Focus-alueella olevien kiinteistöjen suorasta ostamisesta, ilman tilusvaihtoja, maanomistajien tasapuolisen kohtelunkin varmistamiseksi.
2.
Mikäli jatkossa Juhmon tila on siirtymässä pois kunnalta, on varmistettava tilan maatalouselinkeinojen harjoittamisen jatkuminen.”

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, oli asiassa äänestettävä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät ”jaa” ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun, äänestävät ”ei”.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Lappalainen, Mäensivu, Mäki-Kuhna, Peltonen, Salmi, Huuhtanen, Miettinen ja Lindberg) ja 5 ei-ääntä (Friman, Heiskanen, Nyman, Rosenqvist ja Salonen).

Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Tämän jälkeen Ari Nyman esitti, että pohjaehdotus hylätään. Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn tilusvaihtosopimuksen, jolla xxxxx luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen:

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

  • että Tuusulan kunta luovuttaa xxxxx seuraavat alueet:

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta xxxxx tilasta RN:o xxxxx, kiinteistötunnus xxxxx. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

Marko Härkönen ja Patrik Skogster olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 18.25-18.30.

Valmistelija

  • Patrik Skogster, projektipäällikkö

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn tilusvaihtosopimuksen, jolla Juhani Sjöblom luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen:

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan Focus II -nimisestä tilasta RN:o 14-64, kiinteistötunnus 858-411-14-64. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

  • että Tuusulan kunta luovuttaa Juhani Sjöblomille seuraavat alueet:

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta Ylä-Inkilä - nimisestä tilasta RN:o 6:12, kiinteistötunnus 858-411-6-12. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta Juhmaari - nimisestä tilasta RN:o 27:7, kiinteistötunnus 858-411-27-7. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Jussi Salonen Ari Nymanin, Eeva-Liisa Niemisen, Ulla Rosenqvistin ja Matti Alangon kannattamana teki seuraavan palautusesityksen:

"Focus-alueella Tuusulan kunnan maanomistuksen lisääminen on erittäin tärkeää. Alue on Tuusulan kunnan tulevaisuuden kannalta todennäköisine Tallinnan tunneleineen suuri mahdollisuus. Tärkeää on myös maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä nyt esillä olevilla tilusvaihtojen alueilla nykyisten maatalouselinkeinojen jatkuminen sekä maa-ainesten ottoalueen naapureiden asuinolojen säilyminen hyvänä.

Ehdotamme asian palauttamista takaisin valmisteluun seuraavalla tavalla:

1. Tuusulan kunta neuvottelee nyt Focus-alueella olevien kiinteistöjen suorasta ostamisesta, ilman tilusvaihtoja, maanomistajien tasapuolisen kohtelunkin varmistamiseksi.

2. Mikäli jatkossa Juhmon tila on siirtymässä pois kunnalta, on varmistettava tilan maatalouselinkeinojen harjoittamisen jatkuminen.

3. Mikäli Ylä-Inkilän tila on siirtymässä pois kunnalta, on varmistettava Senkkerin maa-ainestenottoalueen naapureiden asuinolojen säilyminen hyvänä, häiriöt minimoiden."

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, oli asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessa

  • jaa-äänen antoivat: Jorma Sulander, Sanna Tuhkunen, Mika Mäki-Kuhna, Ilona Toivanen, Janne Mellin, Pekka Heikkinen, Harri Hellgren, Jerry Airikka, Aila Koivunen, Vesa Lundberg, Tommi Partanen, Kari Kinnunen, Henri Koskela, Eetu Niemelä, Seppo Noro, Kim Kiuru, Jere Pulska, Ulla Palomäki, Karita Mäensivu, Päivö Kuusisto, Aarno Järvinen, Jouko Riola, Lilli Salmi, Arto Lindberg, Jani Peltonen, Jukka Ahlgren, Merja Kuusisto, Arto Nätkynmäki, Klaus Koivunen, Mari Vainionpää ja Sari Vilén
  • ei-äänen antoivat: Matti Alanko, Lea Ahonen, Monica Avellan, Kari Friman, Ulla Rosenqvist, Pentti Mattila, Eeva-Liisa Nieminen, Jari Anttalainen, Jussi Salonen, Sanna Kervinen, Markus Meckelborg, Taina Ketvel, Jari Raita, Elisa Laitila, Anna Yltävä, Satu Heikkilä, Kati Lepojärvi, Ari Nyman, Raimo Stenvall ja Leena Joensuu.

Todettiin, että äänestyksessä annettiin 31 jaa-ääntä ja 20 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Ari Nyman Matti Alangon ja Ulla Rosenqvistin kannattamana esitti, että ehdotus/tilusvaihtosopimus hylätään.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, oli asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi  puheenjohtajan esityksen, että ne jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Nymanin tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-äänen antoivat: Janne Mellin, Harri Hellgren, Mika Mäki-Kuhna, Jorma Sulander, Seppo Noro, Ulla T Palomäki, Ilona Toivanen, Jani Peltonen, Päivö Kuusisto, Pekka Heikkinen, Vesa Lundberg, Jerry Airikka, Henri Koskela, Kari Kinnunen, Jere Pulska, Lilli Salmi, Tommi Partanen, Kari Friman, Karita Mäensivu, Eetu Niemelä, Kim Kiuru, Aarno Järvinen, Sanna Tuhkunen, Arto Nätkynmäki, Elisa Laitila, Jouko Riola, Kati Lepojärvi, Aila Koivunen, Eeva-Liisa Nieminen, Arto Lindberg, Jukka Ahlgren, Merja Kuusisto, Klaus Koivunen, Mari Vainionpää, Sari Vilén
  • ei-äänen antoivat: Jussi Salonen, Matti Alanko, Jari Anttalainen, Lea Ahonen, Pentti Mattila, Sanna Kervinen, Monica Avellan, Taina Ketvel, Jari Raita, Markus Meckelborg, Satu Heikkilä, Ulla Rosenqvist, Ari Nyman, Raimo Stenvall ja Leena Joensuu
  • äänesti tyhjää: Anna Yltävä.

Todettiin, että suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 jaa-ääntä, 15 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni.

Päätös

Valtuusto päätti

  • hyväksyä edellä esitetyn tilusvaihtosopimuksen, jolla Juhani Sjöblom luovuttaa Tuusulan kunnalle seuraavan alueen:

- Määräalan Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevan Focus II -nimisestä tilasta RN:o 14-64, kiinteistötunnus 858-411-14-64. Luovutettava alue, joka sijaitsee kolmessa palstassa, on merkitty oheiseen liitekarttaan 1.

- Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 15,4 hehtaaria.

  • että Tuusulan kunta luovuttaa Juhani Sjöblomille seuraavat alueet:

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta Ylä-Inkilä - nimisestä tilasta RN:o 6:12, kiinteistötunnus 858-411-6-12. Määräala on merkitty liitekarttaan 2. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 8,9 hehtaaria.

- Määräala Tuusulan kunnan Ruotsinkylässä sijaitsevasta Juhmaari - nimisestä tilasta RN:o 27:7, kiinteistötunnus 858-411-27-7. Määräala, joka on erillinen palsta, on merkitty liitekarttaan 3. Määräalalla sijaitsee yksi lato. Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 52,1 hehtaaria.

Ilmari Sjöblom ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui paikaltaan eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Sjöblomin tilalla oli Kokoomuksen 5. varavaltuutettu Sari Vilen.

Sanna Kervinen, Taina Ketvel, Ulla Rosenqvist, Lea Ahonen, Matti Alanko ja Ari Nyman ilmoittivat päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:

"Tilusvaihdossa on ensisijaisesti kysymys Senkkerin louhinta-alueen laajentamisesta eikä Focus-alueen vauhdittamisesta. Senkkerin alueen laajentaminen tehdään tuusulalaisten veronmaksajien kustannuksella yksityisen yrityksen hyväksi. Tilusvaihto on kunnalle 500 000,- verran tappiollinen. Tilusvaihtoon liittyy suuri riski siitä, että ympäristöhaitat kasvavat alueella, jolloin Ruotsinkylän asukkaat ovat tilusvaihdon todelliset maksumiehet.
Mielestämme Focus-alueen ja Ylä-Inkilän omistusjärjestelyt olisi pitänyt tehdä normaaleina maa-aluekauppoina.
Asian valmistelu on tapahtunut lisäksi mielestämme virheellisessä järjestyksessä. Kaupat oli kunnassa allekirjoitettu ennen, kuin ulkopuolisilta konsulteilta pyydettiin arviolaskelmat. Ulkopuolisia konsultteja oli myös ohjeistettu kunnan viranhaltijoiden taholta niin, ettei riippumatonta arviota ollut mahdollista tehdä."

 

 

Eriävä mielipide

  • Sanna Kervinen, Taina Ketvel, Ulla Rosenqvist, Lea Ahonen, Matti Alanko ja Ari Nyman ilmoittivat päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:

    "Tilusvaihdossa on ensisijaisesti kysymys Senkkerin louhinta-alueen laajentamisesta eikä Focus-alueen vauhdittamisesta. Senkkerin alueen laajentaminen tehdään tuusulalaisten veronmaksajien kustannuksella yksityisen yrityksen hyväksi. Tilusvaihto on kunnalle 500 000,- verran tappiollinen. Tilusvaihtoon liittyy suuri riski siitä, että ympäristöhaitat kasvavat alueella, jolloin Ruotsinkylän asukkaat ovat tilusvaihdon todelliset maksumiehet.
    Mielestämme Focus-alueen ja Ylä-Inkilän omistusjärjestelyt olisi pitänyt tehdä normaaleina maa-aluekauppoina.
    Asian valmistelu on tapahtunut lisäksi mielestämme virheellisessä järjestyksessä. Kaupat oli kunnassa allekirjoitettu ennen, kuin ulkopuolisilta konsulteilta pyydettiin arviolaskelmat. Ulkopuolisia konsultteja oli myös ohjeistettu kunnan viranhaltijoiden taholta niin, ettei riippumatonta arviota ollut mahdollista tehdä."

Esteellisyys

  • Ilmari Sjöblom