Valtuusto, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Tuusinfon palvelupiste Jokelaan ja Kellokoskelle, aloite

TUUDno-2019-2268

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Aarno Järvinen esitti seuraavan Jokelan Eläkkeensaajat ry:n ja Kellokosken Eläkeläiset ry:n aloitteen:

"Tuusulan kunnan keskitetyn asiakaspalvelun Tuuslnfon tarkoitus on palvella kuntalaisia, matkailijoita, yrityksiä ja yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä. Keskitetyllä asiakaspalvelulla kunta kertoo haluavansa parantaa kuntalaisille tarjottavia palveluita. Tavoitteena on tehdä tuusulalaisten arjesta sujuvampaa  tuomalla eri palveluita tarjolle yhdelle luukulle.

Asiakaspalvelupisteestä saa palvelua mm. HSL-asioihin ja -lippuihin liittyen sekä neuvontaa kunnan palveluihin liittyen. Tuusinfo toimii kuitenkin vain pääkirjaston yhteydessä Hyrylässä ja on avoinna viitenä päivänä viikossa.

Jokelan Eläkkeensaajat ry ja Kellokosken Eläkeläiset ry esittävät, että Tuusinfon toiminta ulotettaisiin myös Jokelaan ja Kellokoskelle kuntalaisten tasapuoliseksi palvelemiseksi. Sopivina paikkoina olisi Hyrylän tapaan Jokelan ja Kellokosken kirjastot. Jotta resursseja ei olisi tarpeen merkittävästi lisätä, viikko voitaisiin jakaa niin, että Tuuslnfo olisi avoinna Hyrylässä kolmena päivänä ja Jokelassa ja Kellokoskella molemmissa yhtenä päivänä viikossa. Näin turvattaisiin yhdenmukaiset  palvelut myös kunnan  pohjoisosiin."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan keskitetyn asiakaspalvelun Tuuslnfon tarkoitus on palvella kuntalaisia, matkailijoita, yrityksiä ja yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä. Keskitetyllä asiakaspalvelulla kunta kertoo haluavansa parantaa kuntalaisille tarjottavia palveluita. Tavoitteena on tehdä tuusulalaisten arjesta sujuvampaa tuomalla eri palveluita tarjolle yhdelle luukulle.

Asiakaspalvelupisteestä saa palvelua mm. HSL-asioihin ja -lippuihin liittyen sekä neuvontaa kunnan palveluihin liittyen. Tuusinfo toimii kuitenkin vain pääkirjaston yhteydessä Hyrylässä ja on avoinna viitenä päivänä viikossa.

Jokelan Eläkkeensaajat ry ja Kellokosken Eläkeläiset ry esittävät, että Tuusinfon toiminta ulotettaisiin myös Jokelaan ja Kellokoskelle kuntalaisten tasapuoliseksi palvelemiseksi. Sopivina paikkoina olisi Hyrylän tapaan Jokelan ja Kellokosken kirjastot. Jotta resursseja ei olisi tarpeen merkittävästi lisätä, viikko voitaisiin jakaa niin, että Tuuslnfo olisi avoinna Hyrylässä kolmena päivänä ja Jokelassa ja Kellokoskella molemmissa yhtenä päivänä viikossa. Näin turvattaisiin yhdenmukaiset palvelut myös kunnan pohjoisosiin.

Tuusinfon palveluiden laajentaminen Jokelaan ja Kellokoskelle

Tuusulan kunnan keskitetty asiakaspalvelu TuusInfo palvelee monikanavaisesti kuntalaisia, matkailijoita, yrityksiä ja yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä. Tavoitteena on tehdä tuusulalaisten arjesta sujuvampaa tuomalla eri palveluita tarjolle yhdelle luukulle. Asiakaspalvelupisteestä saa palvelua HSL-asioihin ja -lippuihin sekä neuvontaa kunnan palveluihin liittyen. Lisäksi TuusInfo huolehtii mm. #fiksaatuusulaa-palvelusta, tilavarauksista, postituspalveluista.

Tuusinfon palvelupiste sijaitsee Tuusulan pääkirjaston rakennuksessa. Koronaepidemian ja toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi palvelupiste on kevään 2021 aikana ollut auki ma–to klo 8–15 ja pe 8–12. Muutoin palvelupisteen aukioloajat ovat pääsääntöisesti olleet: 

ma klo:              8.00–17.30
ti–to klo:            8.00–16.00
pe klo:               8.00–12.00

Yksi Tuusinfon asiakasneuvoja voisi palvella yhtenä päivänä viikossa sekä Jokelassa ja Kellokoskella, kirjastojen aukioloaikojen puitteissa. Ohessa alustavia suuntaviivoja

  • Palvelupisteet sijoittuisivat Jokelan ja Kellokosken kirjastojen (tai Jokelassa monitoimitalon) yhteyteen. Toteutus edellyttää vielä tarkempaa suunnittelua palvelupisteratkaisun löytämiseksi sekä kulkujärjestelyistä kirjastoissa.
  • Hyrylän toimipisteen aukioloaikaa saatetaan joutua lyhentämään yhtenä-kahtena päivänä viikossa, jotta palvelua pystytään ylläpitämään häiriöttä Hyrylän toimipisteessä nykyisellä henkilövahvuudella.
  • Palvelun kokeilu Jokelassa ja Kellokoskella on tarkoitus aloittaa alkusyksyllä 2021. Laajennutun toimintamallin jatkamisesta ja sisällöstä päätettäisiin saatavien kokemusten pohjalta maalis-huhtikuussa 2022.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Aarno Järvisen 11.11.2019 § 157 esittämän Jokelan Eläkkeensaajat ry:n ja Kellokosken Eläkeläiset ry:n aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Aarno Järvisen 11.11.2019 § 157 esittämän Jokelan Eläkkeensaajat ry:n ja Kellokosken Eläkeläiset ry:n aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.