Valtuusto, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Pakolaisten kotouttamisohjelman ja ELY-keskuksen kanssa tehdyn vastaanottosopimuksen tuominen valtuuston päätettäväksi vuoden 2021 aikana

TUUDno-2021-972

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pasi Huuhtanen esitti hänen, Tommi Partasen ja Johanna Sipiläisen seuraavan aloitteen:

"Valtuustoaloite pakolaisten kotouttamisohjelman ja ELY-keskuksen kanssa tehdyn vastaanottosopimuksen tuomisesta valtuuston päätettäväksi vuoden 2021 aikana.

Kunnan kotouttamisohjelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.6.2016. Kunnanvaltuusto päätti 13.11.2017 pidetyssä kokouksessa, että Tuusula solmii toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen 1.1.2018 alkaen Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa kansainvälistä suojelua saavien vastaanotosta. Vuosittaiseksi vastaanotettavien määräksi päätettiin tuolloin 15-20 henkeä.

Kunnan vuosittainen pakolaiskiintiö kotouttamisohjelmassa 2021-2022 on 20-30 kiintiöpakolaista tai oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa vuosittain. ELY-keskus ja kunta yhdessä arvioivat vuosittain kohdentamisen vallitsevan tilanteen ja tarpeen mukaisesti. Kotouttamisohjelma päivitetään kotouttamislain mukaisesti valtuustokausittain. Uusi valtuusto aloittaa kuntavaalien siirron takia työskentelynsä vasta syksyllä 2021. ELY-keskuksen kanssa solmitun sopimuksen irtisanomisaika on 12 kuukautta. Onkin ensiarvoisen tärkeää jo uuden valtuustokauden alussa määritellä irtisanotaanko sopimus kokonaan tai vähennetään vuosittain vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrää. Maahanmuuttopalveluihin suhteessa muihin työllistymispalveluihin on satsattu merkittävässä määrin enemmän.

Maahanmuuttotiimin henkilöstöresurssit: 1 kokopäiväinen maahanmuuttokoordinaattori, 1 vakituinen pakolaisohjaaja, 1 määräaikainen pakolaisohjaaja sekä Keusote-kuntayhtymässä työskentelevä vakituinen, kokoaikainen sosiaaliohjaaja. Lisäksi maahanmuuttotiimissä työskentelee ajoittain velvoitetyöllistettyjä ja palkkatuella työllistettyjä henkilöitä. 

Tuusulassa oli työttömiä tammikuun 2021 lopussa 1 969 henkilöä, 774 enemmän verrattuna vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan (1 195 v. 2020). Työttömien osuus oli 10,0 % työvoimasta. 

Pitkäaikaistyöttömiä oli 527 henkilöä, ja alle 25-vuotiaiden osuus oli 206 henkilöä. Kuntatalouden kannalta pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys on merkittävässä roolissa. Uuden valtuuston onkin syytä vakavasti harkita suuntaako se työllistymispalveluiden resurssit 200 nuoren ja yli 500 pitkäaikaistyöttömän työllistämiseen kuin 15-30 pakolaisen kotouttamispalveluiden tuottamiseen."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Kristiina Illikainen, maahanmuuttokoordinaattori, kristiina.illikainen@tuusula.fi
Laura Smolander, maahanmuutto-työllisyysasioiden päällikkö, laura.smolander@tuusula.fi

Perustelut

Tässä vastineessa avataan maahanmuuttajatyön nykytilaa ja toiminnan tarkoitusta. Aluksi avataan käytetyt käsitteet sekä esitetään asiaan liittyvät lukumäärät.

Kansainvälistä suojelua saava henkilö 
Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan EU:n direktiivien ja Suomen ulkomaalaislain mukaan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa saanutta henkilöä.

Maahanmuuttaja
Yleiskäsite henkilölle, joka on muuttanut maasta toiseen. Käsitteellä viitataan yleensä henkilöihin, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Sekä maahanmuuttaja- että ulkomaalaistaustainen -käsitteillä viitataan kaikkiin eri perustein Suomeen muuttaneisiin henkilöihin. Perusteita ovat esimerkiksi perhesyyt, työ, opiskelu tai lähtömaan tilanteesta johtuva pakolaisuus.

Laskennalliset korvaukset
Kunta saa laskennallisia korvauksia kansainvälistä suojelua saavista henkilöistä vain silloin, kun sillä on voimassa oleva sopimus Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Valtio korvaa kunnille kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden vastaanotosta aiheuttamat kustannukset laskennallisten korvausten muodossa. 

Vuoden 2020 ELY-keskuksen maksamat laskennalliset korvaukset olivat Tuusulan kunnalle yhteensä 307 250 euroa. Vuonna 2021 saadut korvaukset ovat 22.4.2021 mennessä 93 400 euroa. Sylvia-bonus kunnalle maksetaan kansainvälistä suojelua saavista henkilöistä, joiden palvelu edellyttää erityissairaanhoitoa ja joiden ensimmäinen kotikunta on Tuusula, yhteensä 16 932 euroa. Kiireellistä sijoitusta tarvitsevien kiintiöpakolaisten korvaukset: tulossa yhteensä 6 900 euroa. Korvaukset kuluvalta vuodelta (1.1.–30.4.2021) ovat yhteensä 117 232 euroa. Laskennalliset korvaukset riittävät tällä hetkellä kattamaan kotouttamishenkilöstön kulut. ELY-keskus on myös ohjeistanut kuntia olla käyttämättä näitä korvauksia mihinkään muuhun kuin kotouttamisen edistämiseen. 

Kotouttamishenkilöstö
Kunnassa
•    1 kokoaikainen, vakituinen maahanmuuttokoordinaattori
•    1 kokoaikainen, vakituinen kotouttamisohjaaja
•    1 kokoaikainen, määräaikainen pakolaisohjaaja 31.12.2021 asti
•    50 % työllisyysohjaaja, joka edistää maahanmuuttajien työllistymistä, työskentelee 50 % työpanoksella myös työllisyyspalveluissa
•    1 työllistetty työkokeilija 3 päivää viikossa 28.5.2021 asti
•    1 työkokeilija aloittamassa 10.5.2021
Keusote-kuntayhtymässä
•    1 kokoaikainen, vakituinen maahanmuuton sosiaaliohjaaja

Tietoa asiakasmääristä ja kunnan lakisääteisestä tehtävästä
Tuusulan kunnassa on huhtikuussa 2021 yhteensä 84 kansainvälistä suojelua saavaa henkilöä. Tämän lisäksi Tuusulassa on vieraskielisiä yhteensä noin 2 100 henkilöä. Pakolaisten lisäksi maahanmuuttotiimi tarjoaa neuvontaa ja ohjausta kaikille muillekin maahanmuuttajille kunnassa palveluneuvonnan kautta. Pakolaisohjaajan työaikaa menee tähän noin 10 % tällä hetkellä viikoittain. Mikäli kunta irtisanoo ELY:n kanssa olevan sopimuksen ja kuntaan tulee kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä esimerkiksi itsenäisinä muuttajina, kunta ei saa mitään laskennallisia tai muitakaan korvauksia, vaan ko. maahanmuuttajat katsotaan siinä tapauksessa ns. normikuntalaisiksi kuntalaisten oikeuksineen ja palvelutarpeineen. Keski-Uudellamaalla kaikilla kunnilla (poislukien Pornaisten kunta) on tällä hetkellä voimassa oleva sopimus kansainvälistä suojelua saavien vastaanotosta Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa.

Kunnalla on kotouttamislain (1386/2010) mukaan velvollisuus järjestää maahanmuuttajille ohjausta ja neuvontaa:
 

Pykälä 8: Ohjaus ja neuvonta
Kunnan, työ- ja elinkeinotoimiston sekä muiden viranomaisten on annettava maahanmuuttajalle asianmukaista ohjausta ja neuvontaa kotoutumista edistävistä toimenpiteistä ja palveluista sekä työelämästä.

Pykälä 6: Kotoutumista edistävien toimenpiteiden järjestäminen
Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia peruspalveluja ja työ- ja elinkeinohallinnon palveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä.


Pykälä 30: Kunnan tehtävät
Kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. 
Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajille tässä laissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Koska Tuusulassa on kansainvälistä suojelua saavia kuntapaikoilla 84 henkilöä sekä muita maahanmuuttajia noin 2 100, on heille tarjottava lakisääteiset, kunnan hoidettavaksi vastuutetut palvelut. Mikäli sopimus ELY-keskuksen kanssa irtisanotaan, niin palvelu tulisi uudelleen rahoittaa tai ostaa muualta. Samoin myös korvausajalla olevien kansainvälistä suojelua saavien korvaukset lakkaavat, vaikka korvausaikaa olisi jäljellä. 

Toisin kuin valtuustoaloitteessa todetaan, maahanmuuttotiimin resurssit eivät kohdennu vain 15–20 henkilöön, vaan paljon laajempaan asiakasryhmään. Tuusulassa on vieraskielisiä yhteensä noin 2 100 henkilöä (tuorein tilasto vuodelta 2019). Suurimmat kieliryhmät ovat viro, venäjä ja thai. Tällä hetkellä Tuusulan muuttovoitto perustuu pääosin vieraskielisten kuntaan muuttoon. Kunnasta poismuuttaneita kotimaankielisiä vuonna 2015–2019 oli 889 henkilöä ja kuntaan muuttaneita vieraskielisiä 918 henkilöä. Erityisesti viron- ja venäjänkielisten määrä on lähes viisinkertaistunut vuodesta 2010 vuoteen 2019 mennessä. Kansainvälistä suojelua saavien lisäksi maahanmuuttajatiimi tarjoaa neuvontaa ja ohjausta kaikille kuntaan muuttaneille ja kunnassa asuville vieraskielisille palveluneuvonnan kautta. Tämän lisäksi kotouttamistyössä tehdään laaja-alaista yhteistyötä kunnan verkostoissa sekä järjestöjen kanssa (mm. SPR, Tuusulan seurakunta, valtakunnalliset järjestöt). Alkuvaiheen kotoutujat tarvitsevat useimmiten ”kädestä pitäen” -tukea, koska kielitaitoa ei ole ja suomalainen palvelujärjestelmä on heille vieras. Yhteiskunnankin kannalta on kaikkien etu, että uudet tulijat saavat riittävät tiedot ja taidot itsenäiseen selviytymiseen uudessa ympäristössä. Hyvin hoidettu kotouttamistyö ehkäisee syrjäytymistä ja muita sosiaalisia ongelmia. 

Kasvavaa asiakasryhmää huomioidaan lähitulevaisuudessa palvelurakenteita edelleen kehittämällä. Keski-Uudellamaalla on käynnistetty yhteinen Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama palveluneuvontahanke, jonka tavoitteena on tarjota keskitettyä tietoa, neuvontaa ja ohjausta kaikille vieraskielisille alueella kuntien omiin maahanmuuttajapalveluihin tukeutuen, kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Alueen kuntien maahanmuuttajapalvelut ovat tässä kehittämistyössä avainasemassa. 

Lisäksi muita huomioita

Työllisyyspalvelut ei ole suoraan verrannollinen maahanmuuttopalveluihin resurssitarpeeltaan. Perusteet työllisyyspalveluiden toiminnalle ovat erilaiset: työllisyyspalveluissa lakisääteiset velvoitteet rajautuvat vielä tällä hetkellä työpaikan tarjoamiseen velvoitetyöllistettäville. Muilta osin työllisyyspalveluiden palvelutarjontaa kohdennetaan kuntalaisille ennaltaehkäisemään työttömyydestä kunnalle aiheutuneita kustannuksia ja lisäämään kuntalaisten taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Koronatilanne on muuttanut merkittävässä määrin myös työnhakijoiden palveluntarvetta kunnassa, joten resusointitarvetta tullaan tarkastelemaan sekä esittelemään kokonaisuus uuden valtuustostrategian ja talousarvion yhteydessä. 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Pasi Huuhtasen 19.4.2021 § 50 esittämän hänen, Johanna Sipiläisen ja Tommi Partasen aloitteen tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Pasi Huuhtanen teki seuraavan palautusesityksen:
"Ennen päätöksentekoontuloa olisi syytä kertoa valtuutetuille ja kunnanhallituksen jäsenille kokonaiskustannukset koskien maahanmuuttajien palveluita. Myös työllisyystilastot kantaväestö/ei kantaväestö pitkäaikaistyöttömyysosuudet, nuorisotyöttömyysosuudet ja näihin kohdistuneet sosiaaliturvaetuuskulut."
Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Pasi Huuhtasen 19.4.2021 § 50 esittämän hänen, Johanna Sipiläisen ja Tommi Partasen aloitteen tulleen käsitellyksi.

---
Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Pasi Huuhtanen Johanna Sipiläisen kannattamana esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Koska asiasta ei päästy yksimielisyyteen,  oli asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun, äänestävät ei.  

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-äänen antoivat Mika Mäki-Kuhna, Kim Kiuru, Sanna Kervinen, Ilona Toivanen, Lilli Salmi, Päivö Kuusisto, Taina Ketvel, Satu Heikkilä, Seppo Noro, Kati Lepojärvi, Janne Mellin, Margita Winqvist, Elina Väänänen, Markus Meckelborg, Liisa Palvas, Laura Åvall, Elisa Laitila, Anu Åberg, Sanna Tuhkunen, Kari Kinnunen, Veijo Viiru, Aila Koivunen, Eeva-Liisa Nieminen, Henri Koskela, Ulla Palomäki, Jussi Salonen, Jere Pulska, Ruut Sjöblom, Matti Alanko, Antti Kaikkonen, Jouko Riola, Emmi Sirniö, Ilmari Sjöblom, Pekka Heikkinen, Aarno Järvinen, Ari Nyman, Arto Lindberg, Jani Peltonen, Jorma Sulander, Kari Friman, Lea Ahonen, Monica Avellan, Petra Kela, Ulla Rosenqvist, Anna Yltävä
  • ei-äänen antoivat Pasi Huuhtanen, Johanna Sipiläinen, Jukka Ahlgren
  • tyhjän äänen antoivat Karita Mäensivu, Raimo Stenvall ja Sami Tamminen.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 45 jaa-ääntä, 3 ei-ääntä ja 3 äänesti tyhjää. Asia päätettiin käsitellä tässä kokouksessa.

Päätös

Valtuusto päätti

  •  katsoa Pasi Huuhtasen 19.4.2021 § 50 esittämän hänen, Johanna Sipiläisen ja Tommi Partasen aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Pasi Huuhtanen ja Johanna Sipiläinen ilmoittivat päätöksestä eriävän mielipiteen.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.