Kunnanhallitus, kokous 18.11.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 446 Asuntorakentaminen 2020 - 2024

TUUDno-2019-1735

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Lindström, vs. kaavoituspäällikkö, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tuusulan kunnassa uusien asuntojen rakentaminen keskitetään keskuksiin ja taajamiin, jolloin luodaan edellytyksiä joukkoliikenteelle ja monipuolisille palveluille. Kuntastrategian mukaisesti vahvistetaan Etelä-Tuusulan kasvua sekä tiivistetään ja eheytetään Hyrylän keskustaa ja Rykmentinpuistoa. Jokelan keskustaa tiivistetään rataan tukeutuen ja vahvistetaan taajaman vetovoimatekijöitä puutarhakaupunki-idean pohjalta. Kellokosken omaleimaisuutta ja vetovoimaa vahvistetaan Ruukin ja Sairaalan aluetta sekä keskustaa kehittäen. Monipuolista asuntorakentamista tuotetaan eri elämän tilanteissa oleville ja eri-ikäisten väestöryhmien asumistarpeisiin. Tavoitteena on edistää valinnan mahdollisuuksia niin kerros- kuin pientaloasuntojen tuotannolla sekä varmistamalla hallintamuotojen moninaisuus omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja tuottamalla. Asuntorakentamisessa tavoitellaan myös kohtuuhintaisuutta ja kooltaan erilaisia asuntoja.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus 2019 on hyväksytty ja suunnitelman pohjalta valmistellaan ja neuvotellaan MAL-sopimus 2020–2023 valtion, seudun kuntien ja HSL:n kesken. MAL 2019 -suunnitelmassa kuvataan, miten seutua pitäisi kehittää vuosina 2019 - 2050. Suunnitelma on tiekartta siihen, miten seudun liikenteen päästöt saadaan laskuun, asukkaiden arjesta tehdään sujuvaa, ihmiset voivat löytää kodin kohtuullisella hinnalla hyvien liikenneyhteyksien varresta ja työpaikoille on helppo kulkea. MAL-sopimuksilla on määritelty seudun kunnille asuntorakentamisen määrä- ja hallintamuototavoitteita. Tällä hetkellä Tuusulan asuntorakentamisessa on tavoitteena 420 uuden asunnon rakentaminen vuosittain, uudella sopimuksella tavoite nousee 462 asuntoon vuosittain. Valtion tukeman ARA-asuntotuotannon määrällinen tavoite on 20 prosenttia vuosittaisesta asuntotuotannosta.

Asuntorakentamisen ohjelma sisältää tulevan viisivuotiskauden uudisrakentamisen tuotantoarvion, omakotitonttien luovutussuunnitelman ja ARA-uudisrakentamisen hankekatsauksen. Rakentamisen määrään ja tuotannon monipuolisuuteen vaikuttavat yleiset asuntomarkkinat, suhdanteet, maapoliittisten ratkaisujen syntyminen sekä kaavoituksen ja kunnallistekniikan mahdollistamat aikataulut.

 

Ehdotus

Esittelijä

Marko Härkönen, kuntakehitysjohtaja

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Tuusulan asuntorakentaminen 2020 - 2024:n liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Henna Lindström, vs. kaavoituspäällikkö, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan asuntorakentaminen 2020 - 2024 -dokumenttia on päivitetty kuntakehityslautakunnan käsittelyn jälkeen. Asiakirjaan on lisätty kappaleet koskien Tuusulan väestösuunnitetta 2019 - 2043.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Tuusulan asuntorakentaminen 2020–2024:n liitteen mukaisesti.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Tuija Reinikainen Jussi Salosen kannattamana esitti, että asuntorakentamisen arviosta vuosina 2020 - 2024 poistetaan Aattola.

Päätös

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Tuusulan asuntorakentaminen 2020–2024:n muutoin liitteen mukaisesti, mutta asuntorakentamisen arviosta vuosina 2020 - 2024 poistetaan Aattola.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.