Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Seinämaalauksia Jokelan asematunneliin, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2019-1088

Perustelut

Ilona Toivanen esitti seuraavan aloitteen:

"Olemme kaikki ylpeitä Jokelan juna-asemastamme ja sen roolista osana kunnan joukkoliikennettä. Juna-asema on portti Jokelan viihtyisään puutarhamaiseen kyläkeskukseen. 

Juna-asema on kuitenkin valitettavan epäsiisti ja epäviihtyisä, etenkin asematunnelin harmaita seiniä peittävien alati uusiutuvien tägien johdosta. Kunnan ja liikenneviraston välillä on ilmeisesti ollut myös hieman epäselvyyttä siitä, mikä osuus tunnelista kuuluu kenenkin vastuulle, mikä on mahdollisesti vaikuttanut seinien epäsiistiin kuntoon 

Esitän, että tilaamme Jokelan asematunneliin kattavat seinämaalaukset, jotka tekisivät asemastamme viihtyisämmän ja siistimmän ja vähentävät mahdollisia yksityisyritteliäitä taideteoksia seiniin. Liikennevirasto on alustavissa keskusteluissa suhtautunut myönteisesti siihen, että kunnan kanssa tehtäisiin sopimus tällaisten maalausten tilaamisesta ja laatimisesta. Vastaavia seinämaalauksia on toteutettu eri puolilla Suomea ja seuraukset ovat olleet myönteisiä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.