Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Jokelan keskustan lampien kunnostaminen, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2019-1087

Perustelut

Kirsi Viitaten esitti seuraavan  Keskustan, RKP:n, KD:n ja Vastuullinen oikeisto valtuustoryhmien aloitteen:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut ja lisäksi moni jokelalainen kuntalainen olemme huolissamme Jokelan keskustassa olevien lampien kohtalosta. 
Jokelan koulukeskuksen lampi sijaitsee kylän keskustassa aivan Notkopuiston ja koulukeskuksen vieressä. 1980- ja 1990 luvuilla lammella oli kunnan järjestämänä uimakoulua kesäisin ja ranta oli hyvässä kunnossa sorsista ja muista linnuista huolimatta. Perheet, joilla ei ollut mahdollisuutta liikkua autolla, pääsivät nauttimaan vedestä omalla kylällä. Koulukeskuksen lammen vesi ja ranta-alue tulee saattaa sellaiseen kuntoon, että siinä voi kesällä uida. 

Kesäkuussa 2016 Jokelassa viritettiin keskustelua koulukeskuksen lammen saattamisesta kuntoon talkoilla. Tuolloin lampikierroksella liikuntatoimen edustaja lupasi miettiä/selvittää, voisiko kunta tehdä jotain Jokelan uimapaikan viihtyisyyden parantamiseksi. Emme ole kuulleet vastauksia. 

Vuodelle 2017 olemme ymmärtäneet, että lampien kunnostamiseen olisi varattu rahaa. Mitään näkyvää ei lammille ole tehty. Paljon tuosta rahasta on käytetty ja mihin? Entä jos ei käytetty, niin miksi ei ja mikä on suunnitelma Jokelan lampien kunnostamiseksi? 

12.10.2017 Jokelan kehittämisverkoston ideaillassa on otettu puheeksi huoli lampien kunnosta ja palauttamisesta virkistyskäyttöön. Silloinen yhteisömanageri lupasi selvittää, miksi lammen kunnostukseen varattua rahaa ei ole käytetty. Olemme saaneet ympäripyöreitä vastauksia, joissa todetaan, että rahaa oli, mutta sitä ei käytetty. 

Kevään 2018 osallistavan budjetoinnin äänestyksessä lampien hyödyntäminen sai eniten ääniä (13). Ääniä saivat myös joutsenten lampien siivous (7) sekä lampien ympäristön puiden harvennus (5). Toukokuussa 2018 järjestettiin lampikävely Jokelan kehittämisverkoston toimesta. Mukana olivat kunnan puutarhuri ja vapaa-aikatoiminnan päällikkö. Saimme kuulla, että lammille on suunnitelmissa siistimistä ja ruoppaamista. Mitään ei ole tapahtunut. Sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa moni toivoi lammesta uimapaikkaa. Turvallisuuskävelyllä 2018 asia on otettu uudestaan puheeksi. Siellä on vastattu, että koska asia on käsitelty jo lampikävelyllä, siitä ei tarvitse enää puhua. 
Kesäkuussa 2018 järjestettiin talkoot lampien siivoamiseksi. Talkoiden yhteydessä on puhuttu ja toivottu jälleen kerran lampien siistimistä ja ruoppausta lintujen pesinnän ehdoilla. 

Helmikuussa 2019 osallistavan budjetoinnin idea/työstöillassa ehdotus lampien kunnostamisesta on kirjattu ylös. Keväällä koulukeskuksen lammen risukkoa on siistitty.

Toukokuussa 2019 aktiivisia kuntalaisia on valistettu, että olisi pitänyt ehdottaa lammen kunnostusta osallistavassa budjetoinnissa, aiemmin tehdyt ehdotukset kun eivät kuulemma siirry automaattisesti. Lampien kunnostaminen on sen verran iso summa, että sitä ei voinut laittaa osallistavaan budjetointiin. 

Huolemme Jokelan lampien kunnosta ja siisteydestä on ollut esillä säännöllisesi jo noin kolmen vuoden ajan. Kysymme nyt: 

  • Minkälainen suunnitelma on Jokelan keskustan lampien kunnostamiseen lähivuosina (2019-2020)?
  • Onko lampien kunnostamiseen varattu rahaa 2019 budjetissa? Jos, niin kuinka paljon? 
  • Ehdotamme lisäksi, että Jokelan lammista tehdään suunnitelma, mitkä lammista annetaan jäädä ns. lintupuistoksi, mitä kunnostetaan virkistyskäyttöön ja turvalliseksi uimapaikaksi."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.