Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Tuusulan seurakunta, maankäyttösopimus, Ydinkeskusta, kortteli 8076

TUUDno-2019-672

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi
Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely
Kkl § 116, 13.9.2017

Koko Hyrylän keskustan uudistamista suunnitellaan. Kunta on tällä hetkellä vireillä olevan suunnittelualueen suurin maanomistaja. Ne maanomistajat (VVO, Auratum, Kesko), jotka kykenevät itse laatimaan kehitysehdotuksia mailleen odottelevat muun alueen kehittymistä.

Seurakunta on myymässä omistamaansa maa-aluetta Riisula-rakennus Oy:lle. Kaupan ehtoina on mm. asemakaavan muutos virasto- ja seurakuntakäytöstä asuinkäyttöön. Se sopii kunnalle, koska virasto- ja seurakuntakäyttö on tarpeetonta muuttuneiden olosuhteiden takia. Näin myös Hyrylän kehittyminen moderniksi kuntakeskukseksi nopeutuu.

Kaava-alue käsittää Seurakunnan omistaman tontin 858-1-8067-1 ja tilan 858-402-9-1, jotka käsittävät Y-tontin alueen ja yleisiä alueita. Kaava-alue käsittää myös Riisula-rakennus Oy:n sataprosenttisesti omistaman As Oy Tuusulan Päävartio -nimisen yhtiön omistaman tontin 858-1-8067-2, joka käsittää vain AK-tontin alueen. Lisäksi kaava-alueeseen sisältyy osia useista kunnan omistamista mm. katualueista.

Lisätiedot: kiinteistökehityspäällikkö Hannu Kantola, gsm.: 040-314 3543.

Ehdotus, Kkj
Kuntakehityslautakunta päättää

- hyväksyä liitteenä olevan kuntakehitysjohtajan allekirjoittaman "Sopimuksen asemakaavan muutoksen käynnistämiseksi" koskien pääasiallisesti tontteja 858-1-8067-1 ja 2, jotka omistaa sanotussa järjestyksessä Tuusulan seurakunta ja Riisula rakennus Oy:n 100 %:sti omistama tytäryhtiö As Oy Tuusulan Päävartio. 

__________

Khall 29.4.2019

Tuusulan seurakunta omistaa kiinteistön 858-1-8067-1. Kiinteistölle on laadittu maankäyttösopimus. 

Asemakaava

Tuusulan kunta on laatinut Ydinkeskusta, kortteli 8067 -nimisen asemakaavan muutosehdotuksen (nro 3556), joka on ollut nähtävillä 7.12.2018 - 11.1.2019. 

Maankäyttösopimus

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö-​ ja rakennuslain 91 b §:n,​ kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston periaatteiden mukaisesti.

Voimassa olevassa asemakaavassa sopimusalueelle on osoitettu 4500 k-m² rakennusoikeutta merkinnällä YK-5. Alueen arvoksi on voimassa olevan asemakaavan mukaisesti arvioitu yhteensä 810.000 euroa (180 euroa/k-m²).

Asemakaavan muutosehdotuksen mukaan maanomistajan maalle on osoitettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta 4700 k-m² kaavamerkinnällä AL-34, josta 15−30 % rakennusoikeudesta on toteutettava liiketilana. AL-34 rakennusoikeuden arvo on laskettu liiketilan osalta hintatasolla 180 euroa/k-m² ja asuinrakennusoikeuden osalta 350 euroa/k-m². Liiketilan määränä laskennassa on käytetty 30 % rakennusoikeudesta, jos liikerakentamisen määrä ei toteudu, maksaa Seurakunta erotuksen asuinrakentamisen hintaan sopimussakkona. AL-34 rakennusoikeuden hinnaksi on näin arvioitu yhteensä 1.405.300 euroa. Lisäksi maanomistajan maalle on osoitettu asuinkerrostalojen korttelialueen rakennusoikeutta yhteensä noin 200 k-m² kaavamerkinnällä AK-3, joka on jo toteutettu poikkeamisluvalla, joten sen osalta arvonnousua ei tule.

Edellä esitetyn perusteella alueen arvonnousu on 595.300 euroa, joka on korvauksen peruste. Sopimuskorvauksen määrä on puolet edellä esitetystä arvonnoususta, jolloin korvattava summa on 297.650 euroa.

Alueiden rakennusoikeuden arvon määritys perustuu ulkopuolisten arvioitsijoiden arvioihin. Ulkopuolisia arvioita on käytetty, koska Kuntalaki ja EU:n valtiontukisäädökset edellyttävät, että kunta luovuttaa rakennusoikeutta markkinahintaan eikä vääristä markkinoita. 

Kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukainen maankäyttösopimus, mutta liike- ja toimistorakennusten osalta ei ole valtuuston hintapäätöstä ja asuinrakentamisen hinta poikkeaa maapoliittisessa ohjelmassa määritetystä hinnasta, niin sopimusten hyväksymisen päätösvalta kunnanvaltuustolla.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

 VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Tuusulan seurakunnan välisen maankäyttösopimuksen
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään maankäyttösopimukseen pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään maankäyttösopimuksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ulla Rosenqvist  ilmoitti olevansa esteellinen (palvelussuhdejäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Valmistelija

  • Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Tuusulan seurakunnan välisen maankäyttösopimuksen
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään maankäyttösopimukseen pieniä,​ teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään maankäyttösopimuksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ulla Rosenqvist, Satu Heikkilä, Ilmari Sjöblom, Raimo Stenvall ja Jorma Sulander ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat paikaltaan tämän asian käsittelyn ajaksi, eivätkä ottaneet osaa asia käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Ilmari Sjöblomin tilalle tuli Kokoomuksen 3. varavaltuutettu Mari Vainionpää.

Tiedoksi

Tuusulan seurakunta, maankäyttö, kaavoitus, kuntakehityslautakunta, kasvu ja ympäristö, taloushallinto, KuntaPro/Pukkila

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.