Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Henkilöstökertomus 2018

TUUDno-2019-718

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tanja Rontu-Hokkanen, vs. henkilöstöjohtaja

Perustelut

Henkilöstökertomuksen tarkoituksena on antaa päättäjille, esimiehille ja henkilöstölle henkilöstötavoitteiden seurantaan ja tilastotietoihin perustuva kokonaiskuva kunnan henkilöstövoimavarojen tilasta ja kehityksestä vuonna 2018 ja sen perusteella osaltaan suunnitella tulevia toimenpiteitä.

Henkilöstökertomukseen on koottu kunnan henkilöstötavoitteiden toteutumisen seurantaa sekä henkilöstön määrää ja rakennetta, vaihtuvuutta, poissaoloja sekä muita kertomusvuoden tapahtumia henkilöstöasioissa. Kertomuksessa on erikseen myös lyhyt johtopäätös -osio.

Vuoden 2018 muutoksen johtamiseen (Keski-Uudenmaan sote kuntayhtymä, Tuusulan kunnan organisaatiouudistus sekä pormestarimalli) koskevat henkilöstötavoitteet ovat toteutuneet hyvin.

Henkilöstötuottavuuden näkökulmasta vuosi oli kohtuullinen. Henkilöstömäärä kasvoi. Työhyvinvoinnin tila suurien muutosten vallitessa kärsii aina. Työtapaturmien määrä (joihin haettu korvauksia vakuutusyhtiöltä) oli noussut. Sairauspoissaolot ovat hieman laskeneet (13,9:stä 13,7:ään), ja ovat edelleen alemmat keskimäärin Kuuma-kuntiin verrattuna.

Kunnan palveluksessa oli 31.12.2017 (=palvelussuhteita) oli yhteensä 2256 henkilöä (vuonna 2017 2200 henkilöä), joista vakituisia 1759 (78 %) ja määräaikaisia 497 (22 %). Henkilöstömäärä vuoden viimeisenä päivänä tarkasteltuna palvelussuhteiden määrään oli noussut viime vuodesta. Vuoden 2017 luku (henkilöä tuhatta asukasta kohden) oli 54,9 noussut vuoden 2018 lukuun 56,6. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli kertomusvuoden lopussa 47,1 vuotta (v. 2017: 46,6 vuotta).

Henkilöstökulut nousivat kuntatasolla hieman muutettuun talousarvioon verrattuna. Henkilöstökulujen määrä oli kaikkiaan 100.729.298 euroa (talousarvio 99.946.522 euroa). Henkilöstökuluista palkkakulut olivat 80,7 M€ (76,9 M€) ja sivukulut 20 M€ (20,7 M€). Eläkekuluja sivukuluista oli 17,1 M€ (16,9 M€). Palkkojen osuus ulkoisista toimintakuluista oli 26 % (vuonna 2017: 30,2 %).

Vuoden 2019 alusta toteutettavaksi suunniteltu maakunta-, sote- ja Keski-Uudenmaan Sote uudistus siihen liittyvine muutoksineen vaati vahvaa muutosjohtamista. Huomioitavaa oli muutoksiin liittyvä riittävä resursointi kunnassa ja toisaalta uuden kunnan palveluiden ja palveluorganisaation valmisteluresurssien ja osaamisen varmistaminen. Keski-Uudenmaan soten järjestämiskuntayhtymä aloitti toimintansa 1.1.2019. Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö sekä neljä henkilöä tukipalveluista siirtyivät Keski-Uudenmaan eli Keusoteen. Tämä oli lähes kolmasosa kunnan henkilöstöstä. Muutokset aiheuttivat tarvetta organisaatiossa myös muun organisaation tarkastelulle ja siten kunnan uusi organisaatiorakenne astui voimaan 1.1.2019. Myös johtamisjärjestelmät ja johtamisen foorumit tarkasteltiin. Kaikkiaan muutos sujui hyvin henkilöstön näkökulmasta vuoden 2018 aikana suhteutettuna muutosten laajuuteen.

 

Henkilöstön eläköityminen ja vaihtuvuus on arvion mukaan aiempaa korkeammalla tasolla. Kunnan hallinnon ja palvelutoiminnan kehittämisresurssit ovat edelleen ohuet, mutta uuden kehitysjohtajan rekrytointi vuonna 2019 tuo parannusta tilanteeseen.

Tämän päivän ja tulevien vuosien haasteina kunnalla ovatkin henkilöstön näkökulmasta osaamisen ja resurssien varmistaminen

  1. suurien kehittämishankkeiden, erityisesti Asuntomessut vuonna 2020, laadukas läpivienti
  2. kunnan elinvoimaa tukevien ja palvelutoiminnan sisällön ja suunnan määrittelyyn ja toteuttamiseen
  3. kehittämis- ja asiantuntijaosaamisen varmistaminen eri ikäkausijohtamisessa sekä
  4. kilpailu työvoimasta Uudellamaalla.

Toimintatapojen ja johtamiskulttuurin kehittämiseen tullaan panostamaan tulevina vuosina. Keskeistä on osallistaa koko henkilöstö mukaan toimintatapojen ja yhteistyön kehittämiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • osaltaan hyväksyä vuoden 2018 henkilöstökertomuksen
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • merkitä vuoden 2018 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tanja Rontu-Hokkanen, vs. henkilöstöjohtaja

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • merkitä vuoden 2018 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

henkilöstöjohtaja

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.