Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Simola Sakari, eron myöntäminen luottamustoimesta ja keskusvaalilautakunnan jäsenen valinta

TUUDno-2017-562

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Khall § 250/22.5.2017 
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

9.4.2017 toimitetuissa kuntavaaleissa esiintyivät seuraavat äänestäjäryhmät:

Kansallinen Kokoomus r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Piraattipuolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.
Vihreä liitto r.p.
Svenska Folkpartiet i Finland r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Vasemmistoliitto r.p.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p.
Kommunistinen Työväenpuolue-Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Tuusulan puolesta yhteislista
Kervinen Sanna

Valintaa suorittaessa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Lisätiedot: Tuula Hyttinen, p. 040 314 3011

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

–             valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan

–             valita varsinaista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 Päätös      Ehdotus hyväksyttiin.

_________

Valt § 111/1.6.2017
Ehdotus    Valtuusto päättää

–             valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan

–             valita varsinaista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös     
Valtuusto päätti

–             keskusvaalilautakunnan kokoonpanoksi seuraavaa:

Jäsenet

Pirttinen Krista, puheenjohtaja
Luhtala Elsi, varapuheenjohtaja
Kolehmainen Mika
Simola Sakari 
Taipale Arja

Varajäsenet

1. Hellgren Teresa
2. Liukola Marjatta
3. Falenius Tony
4. Porspakka Jori
5. Aaltonen Seppo.

___________

Keskusvaalilautakunnan 4. varajäseneksi valittu Jori Porspakka ja 5. varajäseneksi valittu Seppo Aaltonen ovat ilmoittaneet, etteivät he ole antaneet kuntalain 70 §:n edellyttämää suostumusta eivätkä ole käytettävissä ko. tehtävään.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Jori Porspakalle eron keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja Seppo Aaltoselle eron keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä
  • valita keskusvaalilautakuntaan 4. ja 5. varajäsenen.

 

 

 

 

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Jori Porspakalle eron keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja Seppo Aaltoselle eron keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä
  • valita keskusvaalilautakuntaan 4. ja 5. varajäsenen.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Jori Porspakalle eron keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja Seppo Aaltoselle eron keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä
  • valita keskusvaalilautakunnan 4. varajäseneksi Leila Sonkkasen ja 5. varajäseneksi Juuso Lindbergin.

Perustelut

Sakari Simola on pyytänyt eroa henkilökohtaisista syistä keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle uuden jäsenen keskusvaalillautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle uuden jäsenen keskusvaalilautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle jäseneksi keskusvaalilautakuntaan Ilmari Sjöblomin 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Tiedoksi

Simola Sakari, Ilmari Sjöblom, keskusvaalilautakunta, henkilöstöasiantuntija, hallintopalvelusihteeri

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.