Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Bahiwera Oy, maankäyttösopimus ja esisopimusten hyväksyminen, Sula

TUUDno-2019-776

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi
Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely
Kkl § 128, 4.10.2016

Bahiwera Oy omistaa kiinteistön Bahia 858-401-2-124. Kiinteistön pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan noin 5,2 ha. Alueella ei ole asemakaavaa. Bahiwera Oy on tehnyt kyseisen kiinteistön osasta kiinteistökaupan esisopimuksen Lemminkäinen Talo Oy:n kanssa, tämän vuoksi myös Lemminkäinen Talo Oy on sopimusosapuolena.

Sulan työpaikka-alueen laajentaminen on kärkihankkeena kaavoitussuunnitelmassa 2016–2020. Asemakaavan tavoitteena on alueen rakentuminen työpaikkavaltaiseksi logistiikka-, tuotanto- ja soveltuvilta osin tilaa vievän erikoiskaupan alueeksi, ohjaava osayleiskaava ja sitä laadittaessa tehdyt suunnitelmat ja selvitykset huomioon ottaen. Käyttötarkoitus, rakennusoikeuden määrä ja yksityiskohdat ratkaistaan asemakaavan suunnittelutyön yhteydessä.

Asemakaavoituksesta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttösopimus laaditaan allekirjoitushetkellä voimassa olevien Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymien sopimusperiaatteiden mukaisesti ja alueen maanomistajia tasapuolisesti kohdellen. Tulevan maankäyttösopimuksen sopimuskorvaukset perustuvat selvityksiin kunnallistekniikan kustannuksista.

Sopijapuolten kesken on neuvoteltu liitteenä esitetyn mukainen sopimus.

Koska kyseinen hanke on kaavoitussuunnitelmassa 2016–2020 päätösvalta on kuntakehityslautakunnalla.

Liitteenä on sijaintikartta, sopimusluonnos ja sopimuskartta.

Lisätiedot: maankäyttöinsinööri Päivi Hämäläinen p. 040 314 4557 ja maanmittausinsinööri Tuija Palkki p. 040 314 3549

Ehdotus, Kp
Kuntakehityslautakunta päättää

– hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi koskien Bahiwera Oy:n omistamaa kiinteistöä Bahia 858-401-2-124

– oikeuttaa allekirjoittajan tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset muutokset ja allekirjoituksellaan hyväksymään lopullisen sopimuksen

– että käynnistämissopimus tulee allekirjoittaa kahden kuukauden kuluessa päätöksen saatua lainvoiman tai muutoin tämä päätös raukeaa.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.

__________

Khall 29.4.2019

Bahiwera Oy omistaa kiinteistön Bahia, kiinteistötunnus 858-401-2-124. Osalle kiinteistöä on laadittu maankäyttösopimus. 

Asemakaava

Tuusulan kunta on laatinut Sulan työpaikka-alue nimisen asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen (nro 3535), joka on ollut nähtävillä 16.3. - 21.4.2017. Asemakaavaehdotus on tarkoitus jakaa osiin, joista ensimmäiselle osalle Tuusulan kunta on laatinut Sulan työpaikka-alue 1 -nimisen asemakaavaehdotuksen (nro 3613).

Maankäyttösopimus

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö-​ ja rakennuslain 91 b §:n,​ kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.

Sopimusalueella ei ole aikaisempaa asemakaavaa. Alueen nykyarvoksi on arvioitu yhteensä 312.123 euroa (7 euroa/m²). Asemakaavaehdotuksessa sopimusalueelle on osoitettu KTY-25 Toimitilarakennusten korttelialuetta noin 30.464 m² (12.186 k-m²), jonka arvo hintatasolla 100 euroa/k-m² laskettuna on 1.218.600 euroa, KM-5 liikerakennusten korttelialuetta noin 158 m² (53 k-m²), jonka arvo hintatasolla 140 euroa/k-m² laskettuna on 7.420 euroa, EV-9 suojaviheraluetta noin 8.049 m² ja katualuetta noin 5.918 m².

Edellä esitetyn perusteella alueen arvonnousu on 913.897 euroa, josta maapoliittisen ohjelman perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 50 % eli 456.948,50 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksesta rahana 449.528,50 euroa sopimuksessa mainituin maksuerin ja loppuosa 7.420 euroa suoritetaan alueluovutuksena.

Maapoliittisen ohjelman mukaan työpaikka-alueiden sopimuskorvauksen tulee kattaa asemakaavoituksesta aiheutuvat kunnallistekniset kustannukset. Sopimuskorvaus on tässä sopimuksessa määritetty arvonnousun perusteella. Arvonnousun perusteella määritettyä sopimuskorvausta on verrattu kunnallistekniikan alustaviin kustannusarvioihin ja todettu, että arvonnousun perusteella määritetty sopimuskorvaus kattaa Bahiwera Oy:n osuuden kunnallistekniikan kustannuksista.

Esisopimukset

Maanomistaja luovuttaa kunnalle osana sopimuskorvausta noin 14.125 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä Bahia kiinteistötunnus
858-401-2-124, jolle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu KM-5 korttelialuetta noin 158 m² (53 k-m²), EV-aluetta 8.049 m² ja katualuetta 5.918 m², (53 k-m² x 140 e/k-m² = 7.420 e).

Kunta luovuttaa Bahiwera Oy:lle noin 5.344 m²:n (2.138 k-m²) suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-401-2-390 ja noin 175 m²:n (70 k-m²) suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-401-3-373. Määräalat on asemakaavaehdotuksessa osoitettu KTY-25 korttelin osiksi, (2.138 k-m² x 100 e/k-m² + 70 k-m² x 100 e/k-m² = 220.800 e).

Alueiden rakennusoikeuden arvon määritys perustuu ulkopuolisten arvioitsijoiden arvioihin. Ulkopuolisia arvioita on käytetty, koska Kuntalaki ja EU:n valtiontukisäädökset edellyttävät, että kunta luovuttaa rakennusoikeutta markkinahintaan eikä vääristä markkinoita. 

Kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukainen maankäyttösopimus ja esisopimukset, mutta koska alueelta ei ole kunnanvaltuuston hintapäätöstä, on sopimusten hyväksymisen päätösvalta kunnanvaltuustolla.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

 VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen
  • hyväksyä Tuusulan kunnan ja Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun esisopimuksen alueiden luovuttamisesta, jolla Bahiwera Oy luovuttaa Tuusulan kunnalle korvauksetta yhteensä noin 14.125 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä Bahia, kiinteistötunnus 858-401-2-124
  • hyväksyä Tuusulan kunnan ja Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun esisopimuksen määräalan kaupasta, jolla kunta myy Bahiwera Oy:lle 220.800 euron kauppahinnalla noin 5.344 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-401-2-390 ja noin 175 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-401-3-373
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopullisiin luovutuskirjoihin pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimusten mukaiset lopulliset luovutuskirjat, jotka allekirjoitetaan sen jälkeen, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3613) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kari Friman ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Valmistelija

  • Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen
  • hyväksyä Tuusulan kunnan ja Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun esisopimuksen alueiden luovuttamisesta,​ jolla Bahiwera Oy luovuttaa Tuusulan kunnalle korvauksetta yhteensä noin 14.125 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä Bahia,​ kiinteistötunnus 858-​401-​2-​124
  • hyväksyä Tuusulan kunnan ja Bahiwera Oy:n välillä 9.4.2019 allekirjoitetun esisopimuksen määräalan kaupasta,​ jolla kunta myy Bahiwera Oy:lle 220.800 euron kauppahinnalla noin 5.344 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-​401-​2-​390 ja noin 175 m²:n suuruisen määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta kiinteistöstä 858-​401-​3-​373
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopullisiin luovutuskirjoihin pieniä,​ teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimusten mukaiset lopulliset luovutuskirjat,​ jotka allekirjoitetaan sen jälkeen,​ kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3613) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kari Friman ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui paikaltaan tämän asian käsittelyn ajaksi, eikä ottanut osaa asia käsittelyyn eikä päätöksentekoon. 

Tiedoksi

Bahiwera Oy, maankäyttö, kaavoitus, kuntakehityslautakunta, kasvu ja ympäristö, taloushallinto, KuntaPro/Pukkila

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.