Valtuusto, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Kunnan edustus yhdistysten merkkipäiväjuhlissa, aloite

TUUDno-2019-748

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Ulla Rosenqvist jätti seuraavan Vastuullinen oikeisto -valtuustoryhmän aloitteen:

"Osallistuin Tuusulan seurakunnan edustajana lauantaina 6.4. Tuusulan Sotilaskotiyhdistyksen 100-vuotisjuhlaan. Juhlaan oli kutsuttu myös muun muassa Tuusulan kunnan ja Järvenpään kaupungin edustajat. Järvenpään edustaja oli paikalla, mutta Tuusulan kunnan edustajia paikalla ei ollut.

Olemme puhuneet paljon Tuusulan brändin rakentamisesta. Se, että kunnan edustajat osallistuvat merkittävien yhdistysten tai yhteistyötahojen juhliin ja muihin tärkeisiin tilaisuuksiin on tärkeä osa Tuusulan brändin rakentamista. 

Esitän, että jatkossa Tuusulan kunnasta on aina edustaja paikalla edellä mainitun kaltaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Perustelut

Kuntaan tulee jonkin verran kutsuja kirjaamon kautta, mutta pääosa kutsuista tulee suoraan henkilöille heidän asemansa perusteella. Tilaisuuksiin pyritään osallistumaan mahdollisuuksien mukaan.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • todeta Vastuullinen oikeisto -valtuustoryhmän 8.4.2019 § 47 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi

---

Todettiin, että Ulla Rosenqvistin tekemä aloite on tulkittu Vastuullinen oikeisto -valtuustoryhmän aloitteeksi, mutta kysymys ei ole valtuustoryhmän aloitteesta.

Ulla Rosenqvist esitti Ari Nymanin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, puheenjohtaja esitti, että asian käsittely ratkaistaan äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät "jaa", ja ne, jotka kannattavat Rosenqvistin tekemää palautusesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä jaa-äänen antoi 11 jäsentä eli Kari Friman, Veikko Seuna, Annika Lappalainen, Aila Koivunen, Mika Mäki-Kuhna, Jani Peltonen, Lilli Salmi, Jussi Salonen, Pasi Huuhtanen, Tapani Miettinen ja Arto Lindberg. Ei-äänen antoi 2 jäsentä eli Ari Nyman ja Ulla Rosenqvist. Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • todeta Ulla Rosenqvistin 8.4.2019 § 47 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • todeta Ulla Rosenqvistin 8.4.2019 § 47 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Ulla Rosenqvist esitti Sanna Kervisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu palautusesitys, on asian käsittely ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Rosenqvistin tekemää palautusesitystä äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-äänen antoivat Pasi Huuhtanen, Margita Winqvist, Pekka Heikkinen, Päivö Kuusisto, Ilona Toivanen, Jouko Riola, Jussi Salonen, Elisa Laitila, Kati Lepojärvi, Kari Friman, Lilli Salmi, Emmi Sirniö, Seppo Noro, Jerry Airikka, Liisa Palvas, Ilmari Sjöblom, Janne Mellin, Tommi Partanen, Sanna Tuhkunen, Jere Pulska, Mari Vainionpää, Ruut Sjöblom, Jorma Sulander, Aarno Järvinen, Johanna Sipiläinen, Anna Yltävä, Henri Koskela, Laura Åvall, Kim Kiuru, Jani Peltonen, Arto Nätkynmäki, Matti Alanko, Aila Koivunen, Arto Lindberg, Eeva-Liisa Nieminen, Kari Kinnunen, Karita Mäensivu, Ulla Palomäki, Erja Sarenius-Salmenkivi, Jori Enroth, Pentti Mattila
  • ei-äänen antoivat Ulla Rosenqvist, Markus Meckelborg, Anu Åberg, Sanna Kervinen, Kirsi Viitanen, Satu Heikkilä, Ari Nyman, Raimo Stenvall
  • tyhjän äänen antoi Monica Avellan ja Mika Mäki-Kuhna oli poissa.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 jaa-ääntä, 8 ei-ääntä, 1 tyhjä ääni ja 1 yli poissa. Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Päätös

Valtuusto päätti

  • todeta Ulla Rosenqvistin 8.4.2019 § 47 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Ulla Rosenqvist ilmoitti päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen: "Aloitetta ei ole varsinaisesti valmisteltu olleenkaan, mikä näkyy jo siinä, että aloitteen tekijä oli 
kirjattu väärin. Vastauksessa ei myöskään ole kerrottu syytä, miksi kunnasta ei ollut edustajaa ko. Sotilaskotisisarten 100-vuotisjuhlassa. Tämä juhlan sivuttaminen kertoo hyvin selvästi kunnan linjauksen edustamisessa. Jos jonkun järjestön 100-vuotisjuhla on jäänyt huomiomatta, niin kuinka monta nuoremman tai pienemmän järjestön juhlakutsuihin on jäänyt vastaamatta. 

Aloitteen valmistelusta on jäänyt pois myös kartoitus siitä, paljonko näitä kutsuja kaikkiaan tulee ja kuinka moni henkilö kunnasta voisi lähteä kuntaa edustamaan. 
Tuusulan kunnassa on yksi pormestari ja kaksi apulaispormestari, yksi valtuustoon puheenjohtaja ja kaksi valtuuston varapuheenjohtajaa, joiden työkuvaan kuuluu kunnan edustaminen. Myös kunnanhallitus ja lautakuntien puheenjohtajat voivat olla edustamassa kuntaa, samoin ylemmät virkamiehet. Näistä jo saadaan kahdenkymmenen henkilön joukko, joka varmasti pystyisi hoitaa edustamisen, jos haluaisivat. 

Ehdottamani käytäntö, että Tuusulan kunnasta on aina edustaja merkittävien tuusulalaisten yhdistysten ja yhteistyötahojen juhlissa ja muissa heidän tärkeissä tilaisuuksissa, on täysin mahdollista. Se on myös välttämätöntä, jos Tuusulan kunta haluaa brändätä itseään kuntalaisia ajattelevana ja heidän toimintaansa tukevana yhteisönä."


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.