Valtuusto, kokous 9.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 187 Kunnantalon pysäköintipaikat yleiseen käyttöön, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2019-2536

Perustelut

Pasi Huuhtanen esitti seuraavan Tuusulan perussuomalaisten aloitteen:

"Tuusulan kunnantalo siirtyy väistötiloihin viimeistään maaliskuussa 2020. Kunnantalon yhteyteen on henkilökunnan pysäköintiä varten varattu runsaasti pysäköintipaikkoja. Pysäköintipaioista on Etelä-Tuusulassa huutava pula. Ehdotammekin siis parkkipaikkojen muuttamista yleisessä käytössä oleviksi parkkipaikoiksi. "

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.