Valtuusto, kokous 9.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 164 Kuusisto Merja, valtuutetun tehtävän päättyminen

TUUDno-2019-2237

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Sosialidemokraattien valtuutettu Marja Kuusisto on pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa kaikista luottamustehtävistä. 

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kuntalain 17.2 §:n mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Merja Kuusistolle eron valtuutetun tehtävästä
  • merkitä tiedoksi, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Merja Kuusiston sijaan valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Sosialidemokraattien ensimmäisen varavaltuutetun Petra Kelan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Merja Kuusistolle eron valtuutetun tehtävästä
  • merkitä tiedoksi,​ että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Merja Kuusiston sijaan valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Sosialidemokraattien ensimmäisen varavaltuutetun Petra Kelan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kuusisto Merja, Kela Petra, hallintopalvelusihteeri, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.