Valtuusto, kokous 29.5.2023

§ 84 Kuvantamislaitteen (röntgen) hankkiminen Tuusulan kunnan Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen eläinlääkäriaseman tiloihin, aloite

TUUDno-2023-322

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kim Kiuru esitti seuraavan aloitteen: 

"Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen eläinlääkintähuollon yksikkö vastaa peruseläinlääkäripalveluista koti- ja hyötyeläimille virka- ja päivystysaikana sekä viranomaistehtävistä (mm. vientitodistukset eläimille ja eläinsuojelu) toimialueellaan.

Eläinlääkäreiden vastaanotto sijaitsee Tuusulassa Sulan alueella osoitteessa Majavantie 10. Eläinlääkäripalvelut ovat tarkoitettu Järvenpään, Keravan, Nurmijärven ja Tuusulan asukkaiden kotieläimille. Mäntsälän asukkaille peruseläinlääkäripalvelut hankitaan Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalalta.

Eläinlääkäripalveluista puuttuu kuitenkin eläinten terveyden tutkimisen ja jatkohoidon kannalta eräs keskeinen instrumentti, röntgenkuvauslaite. Toimitiloissa on käytössä ultrakuvantamislaite, mutta se ei suinkaan riitä kaikkien eläinten vaivojen seulomiseen. Voisi sanoa, että ilman röntgeniä olisi eläinlääkäri verrattavissa sahaan ilman sirkkeliä tai autokorjaamoon ilman nostinta.

Röntgeniä käytetään esim. keuhko- ja sydänmuutosten diagnostiikkaan. Sen avulla voi myös tutkia löytyisikö suolistosta mahdollisia syötyjä vierasesineitä ja luuston tutkimisessa röntgen on oikeastaan tunnustelun ja taivuttelun lisäksi ainoa vaihtoehto. Se on siis eläimen parhaan mahdollisen hoidon kannalta lisävarmennus diagnostiikkaan.

Lisäksi laitteiden kattava tarjonta toimii vetovoimatekijänä eläinlääketieteen kandien ja muiden kausiluontoisten harjoittelupaikkojen valinnassa. Kattavat palvelut eivät pelkästään houkuta asiakkaita puoleensa vaan myös alan ammattilaisia. Monet valitsevan seudullisen palvelun sen edullisuuden ja sijainnin vuoksi. Karkeasti arvioiden hinnat ovat julkisella puolella noin puolet yksityisiä edullisempia. Nyt pahimmassa tapauksessa asiakas joutuu käymään kahdessa paikassa kotieläimen vaivojen hoidossa puutteellisen varustelutason vuoksi. Jos ympäristökeskukseen hankittaisiin asianmukaiset laitteet, saisi eläimet asianmukaista hoitoa yhdessä paikassa alusta loppuun. Lisäksi asiakasmaksuilla saisi laitteen hankinta- tai liisauskulut katettua ajan myötä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Maija Kallioniemi, eläinlääkintähuollonpäällikkö, maija.kallioniemi@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan vastaus Kim Kiurun 6.2.2023 § 21 tekemään valtuustoaloitteeseen, joka koskee kuvantamislaitteen (röntgen) hankkimista Tuusulan kunnan / Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen eläinlääkäriaseman tiloihin.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus järjestää tällä hetkellä eläinlääkintähuoltolain (765/2009) mukaiset peruseläinlääkäripalvelut sopijakunnilleen. Sopijakunnat ovat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Peruseläinlääkäripalvelulla tarkoitetaan eläinlääkäripalvelua, joka annetaan eläinlääketieteelliseen yleistutkimukseen tai kliiniseen tutkimukseen perustuen tavanomaisissa vastaanottotiloissa tai eläinsuojissa. Mäntsälän kunnalle palvelu hankitaan ostopalveluna ja muille sopijakunnille palvelu tuotetaan omana tuotantonaan marraskuussa 2022 Tuusulaan perustetulla yhteisvastaanotolla. Yhteisvastaanoton perustamisen myötä toiminta erillisillä vastaanotoilla Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa päättyi. Ympäristökeskuksen tuottamista eläinlääkäripalveluista sopijakunnat (pois lukien Mäntsälä) maksavat osan palvelusta palvelun olemassaoloon perustuvalla maksulla ja osan maksusta potilaiden kotikunnan perusteella. 

Helmikuussa 2023 on hyväksytty ja maaliskuussa 2023 vahvistettu uusi eläinlääkintähuoltolaki (285/2023). Voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Julkisin varoin tuettu eläinlääkintähuolto edellyttää myös Euroopan komission hyväksymistä. Notifikaatio on toimitettu Euroopan komissiolle maaliskuun 2023 lopussa. Lain voimaantulo riippuu notifikaation käsittelyajasta.

Kuntalain (410/2015) mukaan kilpailutilanteessa markkinoilla tarjottavat palvelut tulee yhtiöittää, jotta julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan välisten kilpailuedellytysten tasapuolisuus turvataan. Kyseiset palvelut tulee myös hinnoitella markkinaperusteisesti, ellei voida soveltaa jotakin poikkeusperusteista. Eläinlääkäripalvelujen osalta poikkeusperusteista voisi lähinnä tulla kyseeseen vähäisyysperuste, jolloin palvelutoiminnan on oltava joko luonteeltaan satunnaista tai sillä ei ole lainkaan markkinavaikutuksia tai markkinavaikutus jää pieneksi. EU:n jäsenvaltioilla on kuitenkin oikeus järjestää ja rahoittaa yleishyödyllisiä, luonteeltaan taloudelliseksi toiminnaksi katsottavia palveluja.

Nyt hyväksytyssä uudessa eläinlääkintähuoltolaissa kunnilla on edelleen eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuu sekä virka- että päivystysaikana. Järjestämisvastuu kattaa eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden turvaamiseksi välttämättömät eläinlääkäripalvelut ja kyseiset palvelut ovat nyt määritetty tarkemmin laissa kuin aikaisemmin. Erikoistasoisten palvelujen järjestämiseen ei liity samanlaisia yhteiskunnallisia tarpeita kuin perustasoisten eläinlääkäripalvelujen, joten niiden järjestämiseen ei ole perusteltua suunnata julkista tukea silloin, kun kyse on kilpailluista markkinoista.

Nykyisen lain perusteella Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tarjoaa peruseläinlääkäripalveluita, joihin röntgenpalvelut eivät kuulu. Röntgenpalvelut eivät sisälly kuntien järjestämisvastuulla oleviin tehtäviin uudessakaan laissa.

Mikäli kunta tarjoaisi jatkossa muita kuin järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluja kilpailutilanteessa markkinoille, tulee ko. palvelut hinnoitella markkinaperusteisesti. Kuitenkaan näitä vapaaehtoisuuteen perustuvia palveluja ei voi tarjota yhtiöittämättä, jollei palvelutoiminta ole joko luonteeltaan satunnaista tai että sillä ei ole lainkaan markkinavaikutuksia tai markkinavaikutus jää pieneksi. Eläinlääkäripalvelujen yhtiöittäminen ei ole tarkoituksenmukaista, koska yhtiössä toimivat eläinlääkärit eivät voisi olla enää samanaikaisesti virassa toimivia eläinlääkäreitä. Kunnassa tulee olla virkaeläinlääkäreitä, jotta voidaan turvata mm. tärkeä eläinsuojelu- ja eläintautivalvontaan liittyvien virkatehtävien hoito.

Vuonna 2022 selvitettiin röntgenlaitteen hankintahintaa ja se oli noin 50 000 euroa. Yhtiöittämättä eläinlääkäripalveluja, tulisi ko. laitteen käyttö olla markkinahintaista ja vähäistä, jolloin laitteen hankintahinnan kattaminen olisi pitkäkestoista. Lisäksi tulisi määritellä vähäisyys kattavasti ja perustellusti. Mikään palvelu ei ole kannattavaa eikä palvele asiakasta, jos sitä voi saada vain satunnaisesti tai vähäisesti eikä ole ennakoitavissa koska palvelua voi saada ja koska ei. Palvelun markkinahintaisuus todennäköisesti johtaisi ko. palvelua tarvitsevan suuntaamaan suoraan yksityisille palveluntarjoajille, jolloin myös vältytään mahdollisilta röntgenkuvauksen kustannuksilta kahdessa paikassa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sopijakunnissa sekä lähellä Uudellamaalla ja Hämeessä on paljon yksityisiä eläinlääkäriasemia ja -klinikoita, jotka tarjoavat röntgenpalveluja.

Röntgenpalvelut eivät ole kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluita uudessakaan eläinlääkintähuoltolaissa (285/2023). Keski-Uudenmaan ympäristökeskus seuraa uuden lain voimaantuloa ja tulevan lainsäädännön tulkintaa. Mikäli lainsäädäntö muuttuu tai tulee muita syitä, niin ko. palveluita voidaan tarkastella uudestaan.

Ehdotus

Esittelijä

Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää 

  • hyväksyä selostusosan selvityksen, että röntgenlaitteiston hankkiminen Tuusulassa sijaitsevalle eläinlääkärien yhteisvastaanotolle ei ole tarkoituksenmukaista, koska röntgenpalvelut eivät ole kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluita uudessakaan eläinlääkintähuoltolaissa (285/2023). Mikäli lainsäädäntö muuttuu tai tulee muita syitä, niin asiaa voidaan tarkastella uudestaan.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Kim Kiurun 6.2.2023 § 21 allekirjoittaman valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin tiedoksi, että tarkastuslautakunnan jäsen Larissa Aksinovits saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:25.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn selvityksen
  • ehdottaa valtuustolle,​ että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Kim Kiurun 6.2.2023 § 21 allekirjoittaman valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Kim Kiurun 6.2.2023 § 21 allekirjoittaman valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.