Valtuusto, kokous 29.5.2023

§ 79 Rumbin Sami, luottamustoimen päättyminen ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenen valinta

TUUDno-2021-1483

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja

Perustelut

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (jäljempänä Keuda) järjestää jäsenkuntiensa asukkaiden ja elinkeinoelämän kannalta tarpeellista ammatillista- ja kansanopistokoulutusta sekä toteuttaa alueellista elinkeinoelämän kehitystyötä. Lisäksi tehtävänä on tuottaa tutkintoja edeltäviä osaamisen kehittämis- ja koulutuspalveluja.

Perussopimuksen mukaan kuntayhtymän ylin päättävä toimielin on yhtymävaltuusto. Yhtymävaltuusto valitsee toimikaudekseen, jollei ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta, hallituksen, jota kutsutaan yhtymähallitukseksi.

Perussopimuksen mukaan yhtymävaltuustoon valitsevat Järvenpään ja Keravan kaupungit sekä Tuusulan kunta kukin neljä (4) edustajaa, Mäntsälän ja Nurmijärven kunnat kukin kolme (3), Sipoon kunta kaksi (2) ja Pornaisten kunta yhden (1) jäsenen sekä kukin jäsenkunta kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Yhtymävaltuusto valitsee toimikaudekseen yhtymähallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Yhtymävaltuusto nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Edustajia valittaessa tulee ottaa huomioon, että valinnassa noudatetaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n säännöksiä. Säännöksen mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden.

Perussopimuksen 10 §:n mukaan: "Jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien edustavuus yhtymähallituksessa toteutetaan siten, että kunkin jossakin jäsenkunnassa valtuustopaikkoja saaneen rekisteröidyn puolueen osuus yhtymähallituksen paikoista määräytyy puolueen kaikissa jäsenkunnissa edellisessä kunnallisvaaleissa yhteensä saaman äänimäärän ja kunkin valtuustopaikkoja saaneen yhteislistan osuus kuntakohtaisen äänimäärän mukaan siten, että osuudet lasketaan kunnallisvaalilain mukaan laskettujen vertauslukujen osoittamassa järjestyksessä (ns. d´Hondtin suhteellisuusperiaate). Lisäksi on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain asettamat vaatimukset." 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, apulaispormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • valita toimikaudekseen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon neljä (4) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • valita toimikaudekseen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon neljä (4) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös

Valtuusto päätti

  • valita toimikaudekseen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon neljä (4) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:
     
Jäsen: Henkilökohtainen varajäsen:
Vesa Lundberg Kirsi Korpaeus
Sami Rumbin Mikaela Vuorio
Marko Ceder Johanna Seesaro
Timo Huhtaluoma Marjut Kylliäinen

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja

Perustelut

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäseneksi valittu Timo Huhtaluoma on pyytänyt eroa luottamustehtävästä henkilökohtaisten syiden takia.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Timo Huhtaluomalle eron Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita jäljellä olevaksi toimikaudeksi Timo Huhtaluoman tilalle uuden jäsenen Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuustoon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Timo Huhtaluomalle eron Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita jäljellä olevaksi toimikaudeksi Timo Huhtaluoman tilalle uuden jäsenen Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuustoon.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Timo Huhtaluomalle eron Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita Matti Alangon Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Perustelut

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäseneksi valittu Sami Rumbin on 22.3.2023 pyytänyt eroa luottamustehtävästä Tuusulasta Helsinkiin muuttamisen perusteella. Rumbin on kuntalain 77 §:n perusteella menettänyt kelpoisuutensa toimia kuntien yhteisen toimielimessä KEUDA:ssa. 
​​​​​​

​​​

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Sami Rumbinille eron Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita jäljellä olevaksi toimikaudeksi Sami Rumbinin tilalle uuden jäsenen Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuustoon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Sami Rumbinille eron Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita jäljellä olevaksi toimikaudeksi Sami Rumbinin tilalle uuden jäsenen Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuustoon.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Sami Rumbinille eron Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuuston jäsenyydestä
  • valita Vesa Hännisen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Sami Rumbinin tilalle uuden jäsenen Keski-​Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (KEUDA) yhtymävaltuustoon.

Tiedoksi

Sami Rumbin, Vesa Hänninen, luottamushenkilörekisteri, Keski-uudenmaan koulutusyhtymä

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.