Kunnanhallitus, kokous 13.2.2023

§ 62 Eduskuntavaalit 2023, vaalilauta- ja toimikuntien asettaminen

TUUDno-2022-1879

Valmistelija

  • Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 22.-28.3.2023. 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Tuusulan kunnassa on seuraavat äänestysalueet:

  1. Kirkonkylä
  2. Rusutjärvi
  3. Paijala
  4. Tuomala
  5. Ruotsinkylä
  6. Jokela
  7. Vanhakylä
  8. Kellokoski-läntinen
  9. Hyrylä
  10. Vaunukangas
  11. Riihikallio I
  12. Lepola
  13. Riihikallio II
  14. Hyökkälä
  15. Kellokoski-itäinen

Tuusulassa asetetaan 15 vaalilautakuntaa, joista Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski läntisen, Hyrylän, Vaunukankaan, Lepolan ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa ja tuloslaskentaa.

Vaalitoimikuntia on Tuusulassa asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten.

Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan. Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. 

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat seuraavat puoluerekisteriin merkityt puolueet:

Kansallinen Kokoomus r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Vihreä Liitto r.p.
Svenska Folkpartiet i Finland r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Vasemmistoliitto r.p.
Liike Nyt r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland r.p.
Piraattipuolue r.p.
Seitsemän tähden liike r.p.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p. - Finlands Kommunistiska Parti r.p.
Eläinoikeuspuolue r.p., Fjurrättspartiet r.p
Feministinen puolu r.p., Feministiska partiet r.p.
Suomen Kansa Ensin r.p., Finska Folket Först r.p.
Kansalaispuolue r.p., Medborgarpartiet r.p.
Liberaalipuolue - Vapaus valita.r.p., Leberalpartiet - Frihet att välja r.p.
Kristallipuolue r.p.
Sininen tulevaisuus r.p., nyk. Korjausliike r.p.
Itsenäisyyspuolue, nyk. Kansalaisliitto
KTP (poistettu rekisteristä 3.6.2019)

Em. puolueilta on pyydetty esitykset edustajista vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Lisäksi esitykset on pyydetty Tuusulan Puolesta ry:ltä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten kuhunkin 15 äänestysalueeseen vaalilautakunnan ja Etelä-Tuusulan ja Pohjois-Tuusulan vaalitoimikunnan liitteen mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • muutoin hyväksyä ehdotuksen, paitsi valita Tuija Reinikaisen tilalle 014 Hyökkälän vaalilautakuntaan Kati Lepojärven.

 

Pöytäkirjaan liitetään päätöksen mukainen listaus vaalilauta- ja toimikunnista.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Tuija Reinikainen esitti, että 014 Hyökkälän vaalilautakuntaan valitaan Kati Lepojärvi hänen tilalleen.

Kunnanhallitus hyväksyi muutoksen yksimielisesti.

Tiedoksi

hallintopalvelusihteeri/toimenpiteet, valitut 

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.