Kunnanhallitus, kokous 13.2.2023

§ 65 Ikäihmisten koordinaattorin toimi/virka Tuusulan kuntaan, aloite

TUUDno-2018-1343

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Ruut Sjöblom luki Kalliopohjan alueen kortteliolohuoneen ikäihmisten hänelle jättämän seuraavan aloitteen:

"Aloitteen taustalla olevat syyt:

  • Tuusula on liittynyt Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymään, jonne myös osa vanhustenhuollosta siirtynyt
  • ikääntyminen ei ole synonyymi terveyden, toimintakyvyn ja aktiivisuuden heikentymiselle, eivätkä ikäihmiset välttämättä käytä sosiaali- ja terveyspalveluja muita ikäryhmiä enemmän
  • aktiivisten, itsenäisten, omat asiat hoitavien ikäihmisten määrä on jatkuvasti lisääntynyt
  • vuosille 2014 - 2018 laaditun ikäpoliittisen ohjelman mukaisesti kunnan tulee kehittää ikäihmisten palveluita paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien
  • kunnan tulisi kehittää palveluita toimintakyvyn ja aktiivisuuden tukemiseksi sekä yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi, siis jatkaa ikäpoliittisen ohjelman toteuttamista, joka tähän mennessä on jo osaltaan tuottanut positiivisia tuloksia yhteisöllisyyden edistämisessä ja on jo saavutettu esimerkiksi yhteisömanageri, alueelliset kehittämisverkostot ja ikäihmisten kortteliolohuoneet.

Ikäihmisten palvelut ovat perinteisesti kunnissa sosiaali- ja terveystoimen alla ja palveluita hoitavat sosiaali- ja terveydenhoidon alan koulutuksen saaneet henkilöt. Koska aloitteemme ei liity hoitoon vaan arjen aktiivisuuteen, yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen sekä jäljellä olevan toimintakyvyn ylläpitämiseen esitämme, että haettavalla/valittavalla Ikäihmisten koordinaattorilla olisi jokin muu tutkinto ja osaaminen kuin hoitoalan. 
Tuusulan kunta on jo päättänyt että sosiaali- ja terveyslautakunnan seuraaja tulee olemaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, jonka alaisuuteen mielestämme Ikäihmisten koordinaattorin tehtävät kuuluvat."

Ehdotus

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Kalliopohjan alueen kortteliolohuoneen ikäihmiset ja Ruut Sjöblom on 8.10.2018 tehnyt valtuustoaloitteen ikäihmisten koordinaattorin palkkaamisesta Tuusulan kuntaan.  

Tuusula liittyi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymään 1.1.2019, jonne myös kunnan vanhuspalvelut siirtyivät. Kuntaan perustettiin samalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminnan loputtua. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä myös hyvinvointialueuudistuksen toteuduttua. Kunnan strategian (2021-2025) ja hyvinvointisuunnitelman (2021-2025) tavoitteena on tukea ikäihmisten hyvinvointia ja kehittää palveluita toimintakyvyn ja aktiivisuuden tukemiseksi sekä yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.  

Kunta on viime vuodet tehnyt määrätietoista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Tuusulan kunnassa hyvinvointia ja terveyttä edistetään monissa palveluissa, kuten liikuntapalveluissa, kulttuuripalveluissa, ikäihmisten matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa, katujen kunnossapidossa ja viherpalveluissa. Lisäksi kohdennettuna palveluna on tarjolla esimerkiksi ikäihmisten asumisohjausta. Kunta on myös esimerkiksi palkannut yhteisömanagerin ja osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattorin sekä mahdollistanut ikäihmisten matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen syntyä ja toimintaa. Hyrylään rakennetaan myös Tulevaisuuden sote-keskus, jonka suunnittelusta vastaa hyvinvointialue. Tavoitteemme on kehittää sote-keskuksen lähellä olevaa hyvinvointipalveluiden korttelia. Tuusulan kunta tekee yhteistyötä hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kanssa ikäihmisten palveluiden varmistamiseksi. Ikäihmisten asioita käsittelevät sekä alueellinen että kunnallinen ikäihmisten neuvosto. 

Ikäihmisten arjen aktiivisuutta, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä jäljellä olevaa toimintakykyä ylläpitämään tarvitaan edelleen lisäpanostuksia. Tuusulan kunnan ikääntyneiden määrä kasvaa voimallisesti, ja vahvistamaan ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä kuntaan palkataan vuoden 2023 alussa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.  

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori huolehtii kunnan järjestöyhteistyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaatiosta sekä ikäihmisten matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisestä ja laajentamisesta sekä palveluiden koordinaatiosta. Työtä ohjaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta. Tehtävä on määräaikainen vuoden 2024 loppuun saakka. Vuoden 2024 aikana päätetään tehtävän jatkosta. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää 

  • osaltaan hyväksyä edellä esitetyn aloitevastauksen  
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että


valtuusto päättää  

  • katsoa Ruut Sjöblomin 8.10.2018 § 114 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi. 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti 

  • osaltaan hyväksyä edellä esitetyn aloitevastauksen  
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että


valtuusto päättää  

  • katsoa Ruut Sjöblomin 8.10.2018 § 114 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi. 

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä esitetyn vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle,​ että


VALTUUSTO päättää  

  • katsoa valtuutettu Ruut Sjöblomin 8.10.2018 § 114 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.