Kunnanhallitus, kokous 13.2.2023

§ 58 Joenranta, Kellokoski, maankäyttösopimus ja vaihdon esisopimus

TUUDno-2020-1708

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lauri Tölli, maankäyttöinsinööri, lauri.tolli@tuusula.fi
Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

***** omistavat kiinteistön *****. Kiinteistön pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan noin 4 647 m².  Alueella ei ole aiempaa asemakaavaa.

Joenrannan asemakaava on määritelty kunnanvaltuuston 9.12.2019 § 167 hyväksymässä kaavoitussuunnitelmassa kärkihankkeeksi.

Asemakaavan tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Kellokosken keskustan läheisellä alueella kaavoittamalla alue osayleiskaavan mukaiseen tarkoitukseen, eli pientalo- ja virkistysalueiksi. Käyttötarkoitus, rakennusoikeuden määrä ja yksityiskohdat ratkaistaan kaavan suunnittelutyön yhteydessä.

Kunta vastaa asemakaavoituksen ja sen vaatimien selvitysten kustannuksista. Mikäli maanomistaja käyttää hankesuunnittelussa konsulttia, maanomistaja vastaa itse kaikista siitä aiheutuvista kustannuksista.

Asemakaavasta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti. Maankäyttösopimus laaditaan maankäyttösopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa olevien Tuusulan kunnanvaltuuston hyväksymien sopimusperiaatteiden mukaisesti.

Sopijapuolten kesken on neuvoteltu liitteenä esitetyn mukainen sopimus.

Ehdotus

Esittelijä

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen, jolla sovitaan asemakaavoituksen käynnistämisestä koskien kiinteistöä *****.
  • oikeuttaa allekirjoittajan tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset muutokset ja allekirjoituksellaan hyväksymään lopullisen sopimuksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Lauri Tölli, maankäyttöinsinööri, lauri.tolli@tuusula.fi
  • Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi
  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on laatinut Joenranta-nimisen asemakaavaehdotuksen (nro 3525). Asemakaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä 25.3.–10.5.2021. Asemakaavaehdotus on julkisesti nähtävillä 19.1.2023–17.2.2023.

Lasse Ketola ja Hanna Kettunen omistavat kiinteistön 858-404-3-544. Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö-​ ja rakennuslain 91 b §:n,​ kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.

Sopimusalueen pinta-ala on kunnan kaavalaskennan mukaan noin 4 714 m². Alueella ei ole aiempaa asemakaavaa. Asemakaavaehdotuksessa sopimusalueelle on osoitettu erillispientalojen korttelialuetta merkinnällä AO noin 4 216 m² (1 056 k-m²) sekä katualuetta noin 498 m². Sopimusalueella on asuinrakennus, jonka pinta-ala on noin 99 k-m².

Tuusulan maapoliittisen ohjelman mukaan ensimmäisen asemakaavan alueella maanomistaja saa olemassa olevan rakennetun luparakennuksen lisäksi rakennusoikeutta 500 k-m², ja tämän ylittävältä osuudelta 1 000 k-m² asti jaetaan lisärakennusoikeus puoliksi. Täten maanomistaja saa lisärakennusoikeutta jo rakennetun 99 k-m² + 500 k-m², jonka lisäksi loppuosa tulevasta rakennusoikeudesta, 457 k-m², jaetaan puoliksi. Edellä esitetyn perusteella kunta saa sopimuskorvauksena 228,5 k-m², jonka arvo on 225 €/k-m² hinnalla on 51.412,50 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksen alueluovutuksena.

Maanomistaja luovuttaa kunnalle sopimuskorvauksena noin 914 m² (228,5 k-m²). Lisäksi kunta ostaa 225 €/k-m²:n hinnalla maanomistajalta noin 1 005 m² (252,50 k-m²) AO-tontinosia tonteista 8, 11, 12, 13 ja 14 korttelista 7055. Kunta omistaa noin 529 m² (132 k-m²) suuruisen osan asemakaavaehdotuksen mukaisista AO-tonteista 7, 9 ja 10 korttelissa 7055 ja luovuttaa ne 225 €/k-m²:n hinnalla maanomistajalle. Kunta maksaa vaihdossa välirahaa 27.112,50 euroa. Maanomistaja luovuttaa lisäksi sopimusalueella olevat katualueet, pinta-alaltaan noin 498 m², kunnalle ilman erillistä korvausta.

Alueen rakennusoikeuden arvon määritys perustuu kunnan voimassa olevaan asumisen vyöhykehinnoitteluun.

Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen hyväksyminen,​ on päätösvalta kunnanhallituksella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan, Lasse Ketolan ja Hanna Kettusen välillä 2.2.2023 allekirjoitetun kiinteistöä 858-404-3-544 koskevan maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen alueiden vaihdosta, jolla maanomistaja luovuttaa Tuusulan kunnalle noin 2 417 m² suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-404-3-544 Suomäki ja Tuusulan kunta luovuttaa maanomistajalle noin 529 m² suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-404-3-1984 Mattila
  • oikeuttaa allekirjoittajan tarvittaessa tekemään lopulliseen vaihtokirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksellaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen vaihtokirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3525) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

asianosainen, maankäyttö, taloushallinto, Sarastia Oy/kirjanpito

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.