Valtuusto, kokous 14.11.2022

§ 155 Nuorisotoiminnan kehittäminen kesän ajaksi, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2022-2322

Perustelut

Johanna Sipiläinen esitti usean muun valtuutetun allekirjoittaman seuraavan aloitteen:

"Tuusulassa on menneinä kesinä nuorisotoiminta loppunut kesä-ja elokuuksi, jolloin nuoriso tilat ovat olleet kiinni eikä lapsilla ja nuorilla ole ollut mitään ohjattua toimintaa. Tämä on näkynyt nuorison 
levottomana liikehdintänä, päihteiden käyttönä sekä häiriökäyttäytymisenä . Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta lomailla vanhempien töiden tai taloudellisen tilanteen vuoksi. Nykyinen kustannusten 
raju nousu tulee korostamaan ongelmaa entisestään. Monet lapset ja nuoret viettävät kesää ilman aikuisen valvontaa ja paikkaa minne mennä. Paikkaan, jossa olisi ystäviä sekä turvallisia aikuisia, jotka 
kuuntelee ja on läsnä. On selvää, että monet lasten-ja nuorten hyvinvoinnin kannalta tällainen ohjattu toiminta ja sosiaaliset kontaktit tukisivat heidän kasvuaan. Ongelmat, kuten yksinäisyys, pahoinvointi ja 
syrjäytyneisyys kasvavat monella lapsella ja nuorella kun koulun tuoma säännöllisyys ja rytmi jää pois.

Toivomme, että lasten ja nuorten pahoinvointiin ja yksinäisyyteen herätään ja yksi konkreettinen teko olisi pitää nuorisotiloja auki koko kesän ajan. Lasten ja nuorten pahoinvointi ja yksinäisyys ei odota että meillä esimerkiksi rakentuu monitoimikaınpukset vuonna x ja niihin tulee tiloja nuorisotoiminnan käyttöön vaan tilat tarvitaan nyt. Pelkät seinät eivät riitä, vaan tarvitaan myös ammattitaitoisia nuoriso-ohjaajia. 

Esitämme, että ryhdytään toimenpiteisiin lasten ja nuorten kesätoíminnan kehittämiseksi, jotta ensi kesänä meillä on Tuusulassa nuorisotilat auki ja toiminta käynnissä koko kesän."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.