Valtuusto, kokous 14.11.2022

§ 143 Reinikkala Vesa, luottamustoimen päättyminen ja käräjäoikeuden lautamiehen valinta

TUUDno-2021-797

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti

Perustelut

Tuomioistuinvirasto on 16.6.2021 antamallaan päätöksellä TIV/67/2021 vahvistanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamiesten määrän. Tuusulan kunta nimeää päätöksen mukaan kahdeksan (8) lautamiestä. 

Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa ja mielellään myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.

Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Kunnan valitsemiin valtion luottamushenkilöihin sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain määräyksiä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • valita toimikaudekseen kahdeksan (8) käräjäoikeuden lautamiestä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • valita toimikaudekseen kahdeksan (8) käräjäoikeuden lautamiestä.

Päätös

Valtuusto päätti

  • valita toimikaudekseen käräjäoikeuden lautamiehiksi seuraavat henkilöt:
     

Arto Nätkynmäki
Jukka Heinänen
Matilda Kivinen
Vesa Reinikkala
Carita Kauppinen
Maarit Heino
Erkki Vähämäki
Heli Udd

Valmistelija

Harri Lipasti

Perustelut

Liisa Maarit Heino on 10.5.2022 pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa Tuusulan kunnan nimeämästä käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen,​ joka ei ole konkurssissa,​ jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä,​ joka on alle 25-​vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö,​ jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä,​ rikosten esitutkintaa taikka tulli-​ tai poliisivalvontaa,​ eikä myöskään syyttäjä,​ asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-​,​ elinkeino-​,​ sukupuoli-​ ja kielijakaumaa ja mielellään myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Kunnan valitsemiin valtion luottamushenkilöihin sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-​arvosta annetun lain määräyksiä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Liisa Maarit Heinolle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja
  • valita Heinon sijaan käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Liisa Maarit Heinolle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja
  • valita Heinon sijaan käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Liisa Maarit Heinolle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja
  • valita Pia Laamasen Liisa Maarit Heinon sijaan käräjäoikeuden lautamieheksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja, niina.toikka@tuusula.fi

Perustelut

Matida Kivinen on ilmoittanut muuttavansa Tuusulasta 15.6.2022 ja pyytänyt siksi eroa Tuusulan kunnan nimeämästä käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen,​ joka ei ole konkurssissa,​ jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä,​ joka on alle 25-​vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö,​ jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä,​ rikosten esitutkintaa taikka tulli-​ tai poliisivalvontaa,​ eikä myöskään syyttäjä,​ asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-​,​ elinkeino-​,​ sukupuoli-​ ja kielijakaumaa ja mielellään myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Kunnan valitsemiin valtion luottamushenkilöihin sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-​arvosta annetun lain määräyksiä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että  

VALTUUSTO päättää

  •  myöntää Matilda Kiviselle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  •  valita käräjäoikeuden lautamieheksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Matilda Kivisen tilalle uuden lautamiehen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja, niina.toikka@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  •  myöntää Matilda Kiviselle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  •  valita käräjäoikeuden lautamieheksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Matilda Kivisen tilalle uuden lautamiehen.

Päätös

Valtuusto päätti

  •  myöntää Matilda Kiviselle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  •  valita Kirsi Korpaeuksen Matilda Kivisen tilalle käräjäoikeuden lautamieheksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja, niina.toikka@tuusula.fi

Perustelut

Vesa Reinikkala on ilmoittanut muuttavansa Tuusulasta 1.10.2022 ja pyytänyt siksi eroa Tuusulan kunnan nimeämästä käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen,​ joka ei ole konkurssissa,​ jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä,​ joka on alle 25-​vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö,​ jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä,​ rikosten esitutkintaa taikka tulli-​ tai poliisivalvontaa,​ eikä myöskään syyttäjä,​ asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-​,​ elinkeino-​,​ sukupuoli-​ ja kielijakaumaa ja mielellään myös eri etnisiä ryhmiä edustavia henkilöitä.

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Kunnan valitsemiin valtion luottamushenkilöihin sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-​arvosta annetun lain määräyksiä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että  

VALTUUSTO päättää

  •  myöntää Vesa Reinikkalalle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  • valita Vesa Reinikkalan sijaan käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Vesa Reinikkalalle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  • valita Matti Rantasen Vesa Reinikkalan sijaan käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Vesa Reinikkalalle eron käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä
  • valita Matti Rantasen Vesa Reinikkalan sijaan käräjäoikeuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Tiedoksi

Vesa Reinikkala, valittu, Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.