Valtuusto, kokous 23.5.2022

§ 75 Luottamushenkilöt tutustumaan päätöksen alaisiin kohteisiin, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2022-1123

Perustelut

Eeva-Liisa Nieminen esitti hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman seuraavan aloitteen: 

"Tuusula on alueeltaan laaja ja luottamushenkilöiden tietämys kunnan eri osista rajoittuu usein omaan asuinalueeseen ja lähitienoisiin.

Kuitenkin teemme koko Tuusulaa koskettavia päätöksiä. Olisi toivottavaa, että voimme oman havainnon tasolla tutustua yhdessä päätettävinä oleviin kohteisiin. Se on tiedolla päättämistä ja myös luonnontieteille ja kaikelle tieteelle ominaista havainnointiin perustuvaa johtopäätösten tekoa.

Ehdotamme, että kunta järjestää luottamushenkilöille paitsi valtuustoinfoja myös tutustumiskäyntejä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.