Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 13.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Osavuosikatsaus tammi- maaliskuu 2021, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

TUUDno-2021-802

Valmistelija

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti.

Vuoden 2021 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Aikaisempina vuosina laadittujen huhti- ja elokuun tietoihin pohjautuvien osavuosikatsausten sijaan Tuusulassa raportoidaan vuonna 2021 maalis- kesä- ja syyskuun tiedot. Maalis- ja syyskuun katsauksessa kuvataan toiminnallisten tavoitteiden edistymistä, kesäkuun katsaus sisältää tilinpäätösennusteen.

Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2021
  • toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikat­sauksen tammi-maaliskuulta 2021 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.