Valtuusto, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 146  Jokelan ulkoilureittien parantaminen, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2020-2964

Perustelut

Kari Friman esitti seuraavan Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen:

"Jokelalaisten ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksien parantamiseksi ehdotamme, että Tuusulan kunta ryhtyy toimiin

  1. ulkoilureitin suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi radan itäpuolelle Lepolan/Peltokaaren alueelle ulottuen Nykiön kalliolle Jokelan retkeilijöiden majalle.
  2. nykyisen Notkopuistosta lähtevän ulkoilureitin pidentämiseksi.

 

Perustelut:
Jokelassa on kolme merkittyä ulkoilureittiä, jotka kaikki lähtevät radan länsipuolelta Notkopuistosta: Sininen maastopolku, Keltainen maastopolku ja Alhon lammen kerros.  Sen sijaan radan itäpuolella ei ole yhtäkään ulkoilureittiä. Lepolan ja Peltokaaren alueelle on jo nyt mittava asukasmäärä ja lisää asukkaita on tulossa. Myös he ansaitsevat lähiympäristöönsä hyvinvointia ja terveyttä edistävän ulkoilureitin.

Temmon alueella nykyisten reittien hienona osana oli vuosikymmeniä Lepokallion kohdalla kulkenut osuus. Valitettavasti runsas vuosi sitten kyseinen yksityisellä maalla ollut osuus poistui ulkoilureitistä. Tämän korvaamiseksi, Notkapuistosta liikkeelle lähtevien ulkoilureittien parantamiseksi on syytä etsiä toimiva ratkaisu reitin pidentämiseen noin 1,5 kilometrillä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.