Valtuusto, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 133 Virkojen perustaminen vuonna 2021

TUUDno-2020-2649

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Tynjä, vs. henkilöstöjohtaja, juha.tynja@tuusula.fi

Perustelut

Vuoden 2021 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelma sisältää esitykset uusien virkojen perustamisesta. Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Pormestari, kansliapäällikkö ja kunnan johtoryhmä ovat käsitelleet henkilöstösuunnitelmaa kokouksissaan. Talousarvioesitystä on käsitelty laajennetussa johtoryhmässä ja valtuustoseminaarissa sekä yhteistyökomiteassa. Pormestari on tehnyt esityksensä kunnanhallitukselle henkilöstösuunnitelmaksi vuonna 2021.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • että seuraavat uudet määräaikaiset virat perustetaan Tuusulan kuntaan vuonna 2021.

Kuntatoimiala
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus/eläinlääkintähuolto

Eläinlääkäri ajalle 1.1.2021-31.12.2022, palkkahinnoittelu L5EL5000

Kelpoisuusehdot: Suomessa laillistetun eläinlääkärin pätevyys sekä Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisilta, jotka ovat hankkineet eläinlääkärin pätevyyden jossakin muussa edellä mainittuihin alueisiin kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa, vaadittava lisäkoulutus.
Perustelut: Eläinlääkintähuollon palveluyksikköön perustetaan työjärjestelyllisistä syistä yksi uusi osa-aikainen (40 %) eläinlääkärin virka vuoden 2022 loppuun saakka. Virka osoitetaan kunnallisen eläinlääkintähuollon lakisääteiseen päivystykseen. Osa-aikaisen viran kustannusvaikutus vuoden 2021 talousarvioon on noin 25 000 euroa. Viran määräaikaisuus tarkistetaan vuoden 2022 aikana. Arvioinnissa otetaan huomioon maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkäripalveluja koskevien säännösten uudistamista selvittävän työryhmän (12.3.2020– 30.9.2021) sekä ympäristökeskuksen oman eläinlääkintähuollon yhteisvastaanottoa koskevan selvityksen tulokset.

• että seuraavat määräaikaiset virat vakinaistetaan Tuusulan kuntaan vuonna 2021

Kuntatoimiala
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus/ympäristönsuojelu

Ympäristösuunnittelija 1.1.2021 alkaen, palkkahinnoittelu TS II
Kelpoisuusehdot: Virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä kokemus vesienhoidon suunnittelu- ja hanketehtävistä. Tehtävä edellyttää hyviä viestintä-ja vuorovaikutustaitoja sekä tiedon hankintaan, analysointiin ja kriittiseen arviointiin liittyviä taitoja. Tutkimuskokemus katsotaan eduksi.
Perustelut: Tavoitteena on Keski-Uudenmaan vesistöjen hyvä tila erityisesti Tuusulanjärvellä, Valkjärvellä ja Kilpijärvellä. Hyvän tilan saavuttamiseksi tarvitaan etenkin maatalouden toimenpiteisiin kohdistuvaa valuma-aluekunnostusta. Seutukunnalla aloitettua vesiensuojeluyhteistyötä viljelijöiden ja kuntien välillä laajennetaan ja syvennetään soveltamalla uusimpia maanviljely- ja vesiensuojelutekniikoita. Vesiensuojelun lisäksi valuma-alueiden vesienhoitotoimet edistävät ilmastomuutoksen hillintää. Merkittävä osa viran kustannuksista pyritään kattamaan haettavalla hankerahoituksella. Vuonna 2021 rahoitusta haetaan ympäristöministeriön rahoittaman Tuusulanjärven KUITU-hankkeen kautta.

Sivistys
Kasvu ja oppiminen/opetus

Päätoiminen tuntiopettaja (englanti) 1.8.2021 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (liikunta ja terveystieto) 1.8.2021 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (matemaattiset aineet) 1.8.2021 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (oman äidinkielen opettaja/viro ja venäjä) 1.8.2021 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Perustelut: Viron ja venäjän kielisten oppilaiden määrä on noussut ja oman äidinkielen opettamisen määrä kyseisissä kielissä lisääntynyt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • että seuraavat uudet määräaikaiset virat perustetaan Tuusulan kuntaan vuonna 2021.

Kuntatoimiala
Keski-​Uudenmaan ympäristökeskus/eläinlääkintähuolto

Eläinlääkäri ajalle 1.1.2021-​31.12.2022,​ palkkahinnoittelu L5EL5000

Kelpoisuusehdot: Suomessa laillistetun eläinlääkärin pätevyys sekä Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisilta,​ jotka ovat hankkineet eläinlääkärin pätevyyden jossakin muussa edellä mainittuihin alueisiin kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa,​ vaadittava lisäkoulutus.
Perustelut: Eläinlääkintähuollon palveluyksikköön perustetaan työjärjestelyllisistä syistä yksi uusi osa-​aikainen (40 %) eläinlääkärin virka vuoden 2022 loppuun saakka. Virka osoitetaan kunnallisen eläinlääkintähuollon lakisääteiseen päivystykseen. Osa-​aikaisen viran kustannusvaikutus vuoden 2021 talousarvioon on noin 25 000 euroa. Viran määräaikaisuus tarkistetaan vuoden 2022 aikana. Arvioinnissa otetaan huomioon maa-​ ja metsätalousministeriön eläinlääkäripalveluja koskevien säännösten uudistamista selvittävän työryhmän (12.3.2020– 30.9.2021) sekä ympäristökeskuksen oman eläinlääkintähuollon yhteisvastaanottoa koskevan selvityksen tulokset.

• että seuraavat määräaikaiset virat vakinaistetaan Tuusulan kuntaan vuonna 2021

Kuntatoimiala
Keski-​Uudenmaan ympäristökeskus/ympäristönsuojelu

Ympäristösuunnittelija 1.1.2021 alkaen,​ palkkahinnoittelu TS II
Kelpoisuusehdot: Virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä kokemus vesienhoidon suunnittelu-​ ja hanketehtävistä. Tehtävä edellyttää hyviä viestintä-​ja vuorovaikutustaitoja sekä tiedon hankintaan,​ analysointiin ja kriittiseen arviointiin liittyviä taitoja. Tutkimuskokemus katsotaan eduksi.
Perustelut: Tavoitteena on Keski-​Uudenmaan vesistöjen hyvä tila erityisesti Tuusulanjärvellä,​ Valkjärvellä ja Kilpijärvellä. Hyvän tilan saavuttamiseksi tarvitaan etenkin maatalouden toimenpiteisiin kohdistuvaa valuma-​aluekunnostusta. Seutukunnalla aloitettua vesiensuojeluyhteistyötä viljelijöiden ja kuntien välillä laajennetaan ja syvennetään soveltamalla uusimpia maanviljely-​ ja vesiensuojelutekniikoita. Vesiensuojelun lisäksi valuma-​alueiden vesienhoitotoimet edistävät ilmastomuutoksen hillintää. Merkittävä osa viran kustannuksista pyritään kattamaan haettavalla hankerahoituksella. Vuonna 2021 rahoitusta haetaan ympäristöministeriön rahoittaman Tuusulanjärven KUITU-​hankkeen kautta.

Sivistys
Kasvu ja oppiminen/opetus

Päätoiminen tuntiopettaja (englanti) 1.8.2021 alkaen,​ palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-​sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (liikunta ja terveystieto) 1.8.2021 alkaen,​ palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-​sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (matemaattiset aineet) 1.8.2021 alkaen,​ palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: aineenopettajan kelpoisuus

Perustelut: Vakiintunut oppilasmäärän lisääntyminen yläkoulussa Mäntsälä-​sopimuksen myötä. Tehtävässä on ollut päätoiminen tuntiopettaja jo kaksi vuotta.

 

Päätoiminen tuntiopettaja (oman äidinkielen opettaja/viro ja venäjä) 1.8.2021 alkaen,​ palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Perustelut: Viron ja venäjän kielisten oppilaiden määrä on noussut ja oman äidinkielen opettamisen määrä kyseisissä kielissä lisääntynyt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

henkilöstöpalvelut/toimenpiteet

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Lisätietoja
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 260 euroa. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Maksua ei myöskään peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.