Valtuusto, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Nopean nettiyhteyden turvaaminen kaikille kuntalaisille, aloite

TUUDno-2020-674

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Matti Alanko esitti seuraavan aloitteen:

"Nyt koronaviruksen aikana moni joutuu työskentelemään kotona etäyhteyksien varassa. Verkoyhteyksien ruuhkaantuminen aiheuttaa suuria viiveitä yhteyksiin ja työnteko vaikeutuu aiheuttaen stressitason nousua ja työn tehokkuus kärsii.

Ehdotankin, että Tuusulan kunta ryhtyy yhteistyössä operaattoreiden kanssa asentamaan avointa kuitua, jotta jokaisella kuntalaisella olisi mahdollisuus nopeaan nettiyhteyteen. Lahelan alueelle on tulossa tällainen avoin kuitu. Koska itse kuitukaapeli on halvempaa kuin sen asentaminen, on kunnan huolehdittava, että jatkossa kaikkien uusien vesijohjtolinjojen yhteydessä samaan kaivantoon asennetaan myös kuitukaapeli. Vanhoille kuiduttomille alueille kaapelin asennus tulee aloittaa niiltä alueilta, joilta muut palvelut kuten koulu, terveydenhoito, posti, pankki, kauppa tai apteekki ovat kauimpana."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Valokuitukaapelilla on kiistaton etunsa nopeampana ja varmatoimisempina nettiyhteytenä langattomaan nettiin verrattuna. Puustellinmetsän asemakaava-alueen rakentamisen yhteydessä Tuusulan kunta kokeili uudenlaista toteutustapaa, jolla saadaan varmistettua valokuitukaapeli jokaiseen kotiin. Puustellinmetsässä kunta asensi katurakenteeseen muun infran rakentamisen yhteydessä mikroputkiverkoston, joka myytiin Elisa Oyj:lle ehdolla, että yhtiö asentaa mikroputkiverkoston kautta valokuidun jokaiseen alueen kiinteistöön. Menetelmä on toimiva, mutta prosessina raskas. Mikrokanavaverkko vaatii oman suunnittelunsa, asennuksensa joko osana pääurakkaa tai erillisurakkana sekä neuvotteluja operaattoreiden kanssa, suostuvatko he ostamaan tai vuokraamaan putkiverkon ja millä hinnalla. Mikrokanavaputkiston asennuskustannukset ovat putkiston koosta riippuen luokkaa 5…7 €/m. Valokuitukaapeliverkoston laajentaminen tässä muodossa kaikille työpaikka- ja asuinalueille Tuusulassa työllistäisi käytännössä yhden henkilön täysimääräisesti.

Pääsääntöisesti, kun Tuusulan kunnassa rakennetaan uusia kaava-alueita tai saneerataan vanhoja katuja, kunta tiedottaa hankkeista myös verkko-operaattoreita: kaukolämpö-, tele- ja sähköoperaattoreita. Kaksi kertaa vuodessa on yleisempi neuvonpito kunnan tulossa olevista hankkeista. Lisäksi operaattoreita kuullaan katusuunnitelmien nähtävillä olon yhteydessä, ja ennen kadun rakentamiseen tai saneeraamiseen ryhtymistä käydään tarkempia neuvonpitoja eri operaattorien tarpeista ja aikataulujen sovituksista. Tämä informointi- ja kuulemismenettely on jo maankäyttö- ja rakennuslaista lähtevä velvollisuus. MRL:n mukaan kadunpitovastuu on kunnalla. Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi. Tavoitteena on suunnitella katualueen tila siten, että katuun asennettavat laitteet ja rakenteet saadaan sovitettua sinne tarkoitustaan vastaavalla tavalla, ja että uuden rakentaminen tai vanhan saneeraaminen tapahtuu koordinoidusti ja mahdollisuuksien mukaan samanaikaisesti, jotta kadun käyttäjille aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa ja katurakenteet eivät vahingoittuisi erikseen tehtävistä kaivannoista. Pakottavia velvoitteita rakentaa yhtä aikaa muiden kanssa tai ulottaa verkkonsa jokaiseen kiinteistöön kunta ei voi kuitenkaan operaattoreille antaa. Verkko-operaattorit toimivat markkinaehtoisesti. Vuoropuhelun tehostamista teleoperaattoreiden kanssa, jotta yhtiöt lähtisivät rakentamaan valokuitukaapeleita laajemmin katuja rakennettaessa tai saneerattaessa voidaan pyrkiä tehostamaan. Viimekädessä kuidun rakentaminen on kuitenkin kiinni operaattoreista.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Matti Alangon 6.4.2020 § 33 esittämän valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Matti Alangon 6.4.2020 § 33 esittämän valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Valmistelija

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhalitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Matti Alangon 6.4.2020 § 33 esittämän valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Matti Alangon 6.4.2020 § 33 esittämän valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun Matti Alanko esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Valtuusto päätti

  • katsoa Matti Alangon 6.4.2020 § 33 esittämän valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.