Kunnanhallitus, kokous 18.6.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 232 Pikkutie, asemakaavan muutos nro 3582, Rykmentinpuisto

TUUDno-2018-743

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Määttä, projektipäällikkö, jouni.maatta@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kaavoitus on tullut vireille vuonna 2018 kunnan aloitteesta kuulutuksella 13.5.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut kuntakehityslautakunnan kokouksessa 30.5.2018 ilmoitusasiana ja nähtävillä 17.5.–31.5.2018. Vireilletulosta ja OAS:n nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä ja verkkosivuilla www.tuusula.fi/kuulutukset sekä lehti-ilmoituksella Viikkouutiset-lehdessä.

Asemakaavan muutos sijoittuu Rykmentinpuistoon, Puustellinmetsän asemakaava-alueelle ja vuoden 2020 asuntomessualueelle. Puustellinmetsän asemakaavan tavoitteena oli mahdollistaa monipuolisen asuntotarjonta. Asuntomessujen tonttien kysyntä kohdistui ennakkoarveluista poiketen erityisesti yhtiömuotoiseen rakentamiseen, jonka vuoksi kyseinen erillispientalojen korttelialue (AO) muutetaan asuinrakennusten korttelialueeksi (A-2). Korttelin rakennusoikeus (2000) ja suurin sallittu kerrosluku (II) säilyvät samana.

Kuntakehitysjohtaja on tehnyt suunnittelualuetta koskevan tontinvaruspäätöksen Skanska talonrakennus Oy:lle, joka toteuttaa kohteen vuoden 2020 asuntomessuille.

Alue on rakentamaton, mutta käynnissä on parhaillaan kunnallistekniikan ja katujen rakentaminen. Ensimmäisten rakennusten rakentaminen aloitetaan asuntomessualueella vuoden 2018 lopulla. 

Ehdotus

Esittelijä

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Pikkutien asemakaavamuutosehdotuksen
  • asettaa asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Pikkutien asemakaavamuutosehdotuksen
  • asettaa asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kaavoitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.