Kunnanhallitus, kokous 18.6.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 231 Kansallisen kynnysarvon ja EU -kynnysarvon ylittävät hankinnat, hankintaohje 2018

TUUDno-2018-294

Valmistelija

  • Inkeri Kontiola, hankintapäällikkö, inkeri.kontiola@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on hyväksynyt ”hankintaohjeet kansallisen ja Eu-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa” päätöksellä 12.3.2012 § 101. Hankintalakia sekä erityisalan hankintalakia uudistettiin laajasti 1.1.2017 voimaan tulleilla uusilla säädöksillä. Tämän vuoksi kunnan voimassaoleva hankintalain kansallisen kynnysarvon ylittävä ohjeistus on vanhentunut ja on tarpeen päivittää.

EU-kynnysarvon ja kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa noudatetaan hankintalainsäädäntöä: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 (hankintalaki), Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1398/2016 (erityisalojen hankintalaki).

Hankinnat jaetaan kokonaisarvonsa mukaisesti EU-kynnysarvon ylittäviin, kansallisen kynnysarvon ylittäviin ja pienhankintoihin. Kunnanhallitus on hyväksynyt päivitetyn kunnan pienhankintaohjeen päätöksellään 5.3.2018 § 82. Tämä ohje koskee kansallisen kynnysarvon ja EU – kynnysarvon ylittäviä hankintoja.

Hankintalain mukaiset kynnysarvot ovat seuraavat:

HANKINTALAIN MUKAISET HANKINTAYKSIKÖT                          

EU-kynnysarvo

(euroa)

Kansallinen kynnysarvo

(euroa)

Tavara- ja palveluhankinnat

221 000

60 000

Rakennusurakat

5 548 000

150 000

Suunnittelukilpailut

221 000

60 000

Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnat

-

400 000

Muiden erityisten palvelujen hankinnat

-

300 000

Käyttöoikeussopimukset

-

500 000

 

ERITYISALOJEN HANKINTALAIN MUKAISET HANKINTAYKSIKÖT      

EU-kynnysarvo

(euroa)

Kansallinen kynnysarvo

(euroa)

Tavara- ja palveluhankinnat

443 000 €

-

Rakennusurakat

5 548 000 €

-

Suunnittelukilpailut

443 000 €

-

Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnat (Liite C)

1 000 000 €

-

Muiden erityisten palvelujen hankinnat (Liite C)

1 000 000 €

-

Käyttöoikeussopimukset

5 548 000 €

-

 

Ympäristö- ja sosiaaliset näkökulmat, hankinnoilla työllistäminen sekä innovatiivisuus huomioidaan hankintakohtaisesti kun se on kunnan kokonaisedun kannalta tarkoituksenmukaista. Tuusulan kunta on laatinut energiatehokkuussopimuksen toimintasuunnitelman 5.10.2017 vuosille 2017 – 2025, jonka kunnanhallitus on hyväksynyt 16.10.2017 § 453. Energiatehokkuussopimuksen toimintasuunnitelma hyväksytään suositukseksi ja osaksi hankintaohjetta.

Ohjeessa kuvataan keskeisimmät hankintalain säädökset, jotka tulee ottaa huomioon kansallisen kynnysarvon tai EU – kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa. Hankintaohjeen tarkoituksena on varmistaa, että hankinnan valmistelijalla on selkeät ohjeet ja kehys, jonka mukaan hankinta tehdään hankintalakia noudattaen lain vaatimusten mukaisesti mutta huomioon ottaen myös lain suomat mahdollisuudet mm. hankintamenettelyjen suhteen. Ohjeessa kerrotaan keskeiset erot kansallisen kynnysarvon ylittävien hankintojen ja EU – kynnysarvon ylittävien hankintojen välillä, ja listataan pakolliset hankintaa koskevat ilmoitukset, jotka julkaistaan HILMAssa (hankintailmoitukset.fi). Hankintaohjeessa viitataan hankintalain pykälään tekstissä niin, että lisää tietoa ko. asiasta on helppo löytää.

Hankintojen ennakoimiseksi on ohjeessa uutena asiana kirjoitettu toimialoilla vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä kirjattava hankintasuunnitelma, joka toimitetaan hankintapalveluille. Tämän avulla voidaan hankintojen valmistelu ja läpivieminen tehdä hallitusti ja vältytään itseaiheutetulta kiireeltä. Lisäksi kunnan internet – sivuille julkaistaan hankintakalenteri, joka lisää tietoisuutta sekä kuntalaisille että kunnassa toimiville yrityksille. Uutena on esitelty tekninen vuoropuhelu, jota suositellaan sekä ohjeessa että hankintalaissa hyödyntämään.

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU 679/2016) on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja sitä sovelletaan kansallisesti 25.5.2018 alkaen. Tietosuoja-asetus tulee huomioida myös hankintoja valmistellessa ja sopimusta solmittaessa. Mikäli palveluntuottajan toiminnassa käsitellään henkilötietoja, tulee sekä tarjouspyynnössä että sopimuksessa huomioida tietosuoja-asetuksen ja siihen liittyvän lainsäädännön asettamat vaatimukset. Tämä on hankintaohjeeseen uutena asiana kirjoitettu.

Erityistä huomiota ohjeessa kiinnitetään hankintapäätöksen julkisuuteen. Hankintapäätöksen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Ohjeessa on kuvattu yksityiskohtaisesti hankintapäätöksen julkisuus kussakin päätöksen vaiheessa. Tarjoajan suojaksi säädetty avoimuus, syrjimättömyys ja tasapuolinen kohtelu voidaan turvata vain pitämällä tarjoajan valintaa koskeva päätösesitys salassa päätöksentekoon saakka. Hankintalain piiriin kuuluvissa hankinnoissa hankintapäätöksen lainvoima ei riipu siitä, julkaistaanko se kunnan internet- sivuilla, sillä valitusoikeus asiassa on vain asianosaisilla tarjoajilla. Tämän vuoksi toimielimen esityslistalla julkaistaan tieto hankinta-asian käsittelystä vain otsikkotasolla tai lyhennettynä tiivistelmänä julkaisematta tietoja mm. tarjousvertailusta ja valituksi esitetystä toimijasta.

Ohjeessa muistutetaan hankintaa valmistelevan tahon ja luottamushenkilöiden vaitiolovelvollisuudesta ja mahdollisesta esteellisyydestä hankinta-asioissa. Koska julkisia hankintoja myös valvotaan, on tärkeää, että niitä koskevaa lainsäädäntöä noudatetaan. Tämä hankintaohje ohjaa kunnan hankintojen oikeellisuutta ja osaltaan varmistaa, että lakia julkisista hankinnoista noudatetaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä oheisena liitteenä olevan Tuusulan kunnan kansallisen kynnysarvon ylittävät ja EU – kynnysarvon ylittävät hankinnat hankintaohjeen ja määrää sen noudatettavaksi 19.6.2018 lukien
  • kumota voimassaolevan Tuusulan kunnan hankintaohjeet kansallisen ja Eu-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnnanhallitus päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Toimialat

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.