Kunnanhallitus, kokous 13.2.2023

§ 61 Sarastia Oy, vuokrattavat elementtirakennukset, hankintasopimukseen liittyminen

TUUDno-2023-128

Valmistelija

  • Mikko Heikkilä, hankesuunnittelija, mikko.heikkila@tuusula.fi
  • Inkeri Kontiola, hankintapäällikkö, inkeri.kontiola@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa

Tuusulan kunnalla ei tällä hetkellä ole voimassa olevaa puitesopimusta vuokrattavien elementtirakennusten hankintaan. Hankinnat on yleensä kilpailutettu julkisena EU-kynnysarvon ylittävänä hankintana tapauskohtaisesti.

Tilaajaa sitomaton arvio vuosittaisesta hankinnan arvosta on noin 150 000 euroa (alv 0 %). Arvio perustuu kunnan teknisen varikon väistötilojen arvioituun vuosivuokraan. Tällä hetkellä kunnalla ei ole tiedossa muita kohteita, joissa sopimusta voisi hyödyntää.

Yhteishankintayksikkö

Sarastia Oy on yhteishankintayksikkö, joka tuottaa palveluja omistajilleen. Omistajina voivat olla kunnat, kaupungit, kuntayhtymät ja kuntien omistamat yhtiöt. Omistajuuden kautta asiakkaat voivat ostaa tavaroita ja palveluja kevennetyllä kilpailutusmenettelyllä ja erikseen sovituissa tapauksissa ilman kilpailutusta.

Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omistaville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.

Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.

Tuusulan kunta on omistajaosakkaana Sarastia Oy:ssä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja. Näin ollen Tuusulan kunta voi halutessaan liittyä Sarastia Oy:n kilpailuttamiin sopimuksiin.

Vuokrattavat elementtirakennukset hankintasopimus

Sarastia Oy on kilpailuttanut vuokrattavat elementtirakennukset hankintasopimuksen sopimuskaudelle 1.10.2021 – 30.9.2025. Puitejärjestelyssä mukana olevat palveluntarjoajat ovat:

  • Adapteo Finland Oy
  • Elementit-E Oy
  • Fixcel Group Oy
  • Parmaco Oy
  • Teijo-Talot Oy

Puitejärjestelyllä kunta voi hankkia itselleen siirtokelpoisia moduulirakentamiseen perustuvia elementtirakennuksia väliaikaiseen tai pysyvämpään käyttöön.

Rakennukset hankitaan kevennetyllä kilpailutuksella, jossa tilaaja (=kunta) määrittää rakennuksen tilaohjelman ja käyttötarkoituksen sekä urakkaa koskevat vastuiden rajapinnat. Tilaaja voi vaatia toimittajalta ns. avaimet käteen -urakkaa, jolloin toimittaja vastaa myös tonttiin kohdistuvista raivaus-, pohja- ja perustustöistä sekä kunnallistekniikan asennuksista.

Rakennukset voidaan hankkia vuokralle, leasingvuokralle tai ostaa tilaajan taseeseen.

Vuokrattavat elementtirakennukset -hankintasopimusasioissa, sekä sopimuksen kautta vuokrattavien rakennusten vuokrasopimusasioissa kunnan ensisijaisina yhteyshenkilöinä ovat:

sopimusasioissa: tilapalvelupäällikkö Mikko Simpanen, mikko.simpanen@tuusula.fi, p. 040 314 3550

substanssiasioissa: rakennuspäällikkö Tiina Louhikoski, tiina.louhikoski@tuusula.fi, p. 040 314 2243

Sarastia Oy ei veloita asiakkaitaan palveluistaan, vaan kattaa kulunsa toimittajalta perittävällä palvelumaksulla. Sarastia Oy:n palvelumaksun määrä on sidoksissa sopimuksen kautta tehtyjen hankintojen arvoon.

Hyödyt Tuusulan kunnalle

Liittymällä Sarastia Oy:n hankintasopimukseen säästetään kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja kilpailutus voidaan suorittaa nopeammalla aikataululla. Puitesopimuksessa ovat mukana valtaosa Suomessa toimivista vuokrattavien elementtirakennusten toimittajista. Tuusulan kunnalle ei ole saatavissa lisäetua omalla, erillisellä kilpailutuksella.

Toimivalta

Hallintosääntö 1.1.2019 toimivalta Talousasiat, hankinnat

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan liittymisen Sarastia Oy:n vuokrattavat elementtirakennukset puitesopimukseen, sopimuskauden päättymiseen 30.9.2025 saakka.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Talousjohtaja Markku Vehmas selosti asiaa kokouksessa.

Tiedoksi

Sarastia Oy, kuntakehitysjohtaja, talousjohtaja, hankintapäällikkö, tilapalvelupäällikkö, rakennuspäällikkö, hankesuunnittelija

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.