Tekninen lautakunta, kokous 19.12.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 160 Kirkonkylän koulun ja Mattilan päiväkodin, väistötilat

TUUDno-2017-816

Valmistelija

  • Riitta Laurila, suunnitteluarkkitehti, riitta.laurila@tuusula.fi

Perustelut

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan kunnan tilakeskus on kilpailuttanut Kirkonkylän koululle väistötilat korvaamaan -50 ja -90-luvulla rakennetut opetustilat tiloissa todettujen sisäilmaongelmien vuoksi. Hankinnassa hyödynnetään voimassa olevaa Tuusulan kunnan siirtokelpoisten tilojen puitesopimusta ja sen edellyttämää minikilpailutusta. Väistötilat on mitoitettu aluksi koko koulun oppilasmäärälle, myöhemmin osaa tilasta hyödynnetään Mattilan päiväkodin korvaavana tilana ennen pysyvien tilojen toteuttamista. Tilakeskus on valmistellut hankintaa yhdessä kasvatus- ja sivistystoimen kanssa.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on tehnyt Kirkonkylän kouluun tarkastuksen sisäilmavalitusten johdosta 9.9.2016. Tilakeskus on tehnyt korjauksia koulun lvis-järjestelmiin sekä rakenteisiin vuosina 2015 -2017. Tiloissa on tehty sisäilmaan liittyviä tutkimuksia, joissa ei ole löytynyt asumisterveysasetuksen mukaisia selkeitä toimenpiderajojen ylityksiä.

Talvella 2016 -2017 oppilaiden oireilu lisääntyi. Terveydenhoitajalle ilmoitettujen oireilijoiden määrä oli noin 20 % oppilaista, mitä pidetään tavanomaista runsaampana. Oppilaat kärsivät tyypillisistä huonoon sisäilmaan liittyvistä oireista kuten silmien kutinaa ja kirvelyä, nuhaa, yskää, hengityksen raskautta.

Kuulemisen (19.9.2017) mukaan Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus kielsi Kirkonkylän koulun 1950- ja 1990-luvun osissa olevien opetustilojen käytön oleskelutiloina siihen asti kunnes terveyshaitta on poistettu. Tämän estämättä oppilaat voivat käyttää ruokasalia tilapäisesti ruokailun ajan, jos 1950-luvun ja 1990-luvun osat eristetään siitä riittävin toimin. Kirkonkylän koulun yhteyteen on suunniteltu sijoitettavaksi tilat päiväkodille korvaamaan Mattilan päiväkodin.

Kirkonkylän koko koulukeskuksen kehittämishankkeesta on aloitettu hankesuunnittelu keväällä 2017. Hankesuunnittelun yhteydessä tullaan ottamaan kantaa vaurioalueen rakennusosien mahdolliseen purkamisen ja säilyttämisen tarpeeseen.

Väistötilojen käyttöönottoa hyödynnetään toteuttamalla ne uuden opetusympäristön mukaisina (OPS 2016). Korvaavia, koko oppilasmäärälle soveltuvia väistötiloja ei kunnassa ole osoittaa muualla olevissa tiloissa.

Vuokrasopimus tehdään valitun toimittajan kanssa 60 kuukauden (5 vuotta) määräajaksi, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kerran kahden vuoden ja kaksi kertaa vuoden optiojaksoilla.

Saapuneet tarjoukset ja tarjousten käsittely

Tarjouspyyntö (20.11.2017) toimitettiin puitesopimuksen mukaisesti kolmelle (3) siirtokelpoisten tilaelementtirakennusten toimittajalle. Hankinnan perusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin vuokrahinta siten, että laadun osuus on 20 pistettä ja hinnan 80 pistettä. Optiohinnat huomioidaan vertailun kokonaisarvioinnissa. Tarjouspyyntöä koskevia lisäkysymyksiin toimitettiin vastaukset kaikille osapuolille samanaikaisesti.

Tarjouksia saatiin annettuun määräaikaan (11.12.2017 klo 9.00) mennessä kaksi (2) kappaletta. Määräajan jälkeen saapuvia tarjouksia ei tullut. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja tarjoukset täyttivät tarjouspyynnössä vaaditut ehdot.

Tarjousvertailu,  hankintapäätös ja sopimus

Väistötilat toteutetaan KVR-urakkana. Tilaelementtirakennukset hankitaan ns. avaimet käteen -periaatteella käyttökuntoisina valmiiksi paikoilleen asennettuina, kiintokalusteineen ja LVISA-töineen sekä vuokrausajan jälkeen purettuna, poiskuljetettuna sekä tontin asentamisvaiheessa toimitukseen kuuluneet rakenteelliset ja tekniset järjestelmät purettuina ja palautettuina entiselleen.

Kohteen valmistumisaika on huhtikuu 2018.

Väistötilan urakkahinta ja kuukausivuokra yhteen laskettuna on 1. 744 740,00 euroa (alv 0%) ensimmäisen viiden vuoden (60 kk) ajalta. Optiokausien kuukausivuokrat määräytyvät tarjouksen mukaisesti.

Tarjousten vertailun mukaan valituksi tulee Parmaco Oy laatu- ja hintapisteillä yhteensä 98, jolloin vertailuna käytetty kokonaishinta koko vuokrausajalta optioineen on 3. 859 508,00 euroa (alv 0%) ja laatupisteet yhteensä 18.

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen sopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman

Toimivalta

Tuusulan kunnanvaltuuston 7.12.2016 § 116 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan lautakunta/kunnanhallitus päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 200.000 euroa.

Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.

Lisätiedot:

  • tilakeskuksen päällikkö Ritva Lappalainen, p.040 314 3550
  • suunnitteluarkkitehti Riitta Laurila, p. 040 314 3025
  • rakennuspäällikkö Esa Koskinen, p. 040 314 2243

Liitteet:

  • tarjouspyyntö
  • avauspöytäkirja
  • vertailu-, kelpoisuus- ja tarjouspyynnönmukaisuustaulukot
  • tarjoukset ovat nähtävillä kokouksessa

Ehdotus

Esittelijä

  • Ritva Lappalainen, projektijohtaja

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä Kirkonkylän koulun siirtokelpoisen väistötilan hankinnan

  • valtuuttaa tilakeskuksen päällikön allekirjoittamaan vuokrasopimuksen

  • päättää hyväksyä rakennustyöt käynnistettäväksi sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirja tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Salassapidettävät tiedot poistettu.