Tekninen lautakunta, kokous 19.12.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 171 Teknisen lautakunnan kokouksiin osallistuvat viranhaltijat 2018

Perustelut

Perustelut

Hallintosäännön 113 §:n mukaan toimielinten jäsenten ja esittelijän lisäksi teknisen lautakunnan kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus pormestarilla, kunnanhallituksen puheenjohtajilla ja kansliapäälliköllä. Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

Toimielimen esittelijä tai puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen saakka.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää, että

  • viranhaltijoista ja työntekijöistä teknisen lautakunnan kokouksiin vakituisesti osallistuvat esittelijöiden lisäksi pöytäkirjanpitäjänä toimiva sihteeri
  • esittelijöillä ja teknisen lautakunnan puheenjohtajalla on oikeus kutsua kokouksiin asiantuntijoita yksittäisessä asiassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.