Kunnanhallitus, kokous 26.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 330 Oy Apotti Ab, kuntalain 129 §:n noudattaminen

TUUDno-2019-1676

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on päättänyt myöntää valtuuston päätöksellä 27.6.2016 Oy Apotti Ab:lle (Yhtiö) viiden miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen. Vuoden 2018 loppuun mennessä Tuusulan kunta oli antanut Yhtiön puolesta yhteensä 4 446 000 euron takaukset. 

Tuusula on Yhtiöön liittyessään liittynyt osakassopimukseen, jossa omistajat sitoutuvat takaamaan Yhtiön lainoja sekä rahoittamaan Yhtiön toteutuksen aikaista liiketoimintaa oman pääoman ja sijoitetun vapaan pääoman avulla, omistusosuutensa mukaisessa suhteessa. 

Tuusulan tilikauden 1.1. - 31.12.2018 tilintarkastaja BDO Audiator Oy on antanut kuntalain 123 §:n tarkoittamana tilintarkastuspöytäkirjana Tuusulan kunnan kunnanhallitukselle huomioitavaksi ja toimenpiteitä varten sekä tarkastuslautakunnalle tiedoksi liitteen mukaisen tilintarkastuspöytäkirjan kuntalain 129 §:n noudattamisesta (liite).

Yhtiön osakkaat ovat omistajakokouksessa 14.8.2019 keskustelleet Yhtiön lisärahoitustarpeista ja vastavakuuksien saamisesta antamilleen takauksille. Yhtiö selvittää yrityskiinnitysmenettelyn ja sen mahdollistaman vastavakuuden saamisen mahdollisuudet syksyn 2019 aikana.  

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä asian tiedoksi ja saattaa sen kunnanhallituksen tietoon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.