Kunnanhallitus, kokous 26.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 326 Maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden vaihtamisesta, Häriskivi, Vaunukangas

TUUDno-2018-1057

Valmistelija

  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asemakaava
Tuusulan kunta on laatinut Häriskiven asemakaavaluonnoksen (nro 3500). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 25.10.2012–12.11.2012 välisenä aikana. Kolme asemakaavaluonnosta pidettiin nähtävillä 16.5.2014–17.6.2014. Kuntakehityslautakunta hyväksyi 17.8.2016 § 97 valmistellun asemakaavaehdotuksen.

Maankäyttösopimus
Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueiden luovutusta koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.

Sopimusalue on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty maa- ja metsätalousalueeksi (M-1) sekä maatilojen talouskeskusten korttelialueeksi (AM-1). Voimassa olevassa asemakaavassa sopimusalueelle on osoitettu 550 k-m² rakennusoikeutta, jonka arvo on laskettu hinnalla 352,50 €/k-m². Maa- ja metsätalousalueen (M-1) arvoksi on asemakaavoituksen käynnistämissopimuksessa sovittu 0,7 €/m². Alueen arvoksi on voimassa olevan asemakaavan mukaisesti arvioitu yhteensä 214.315 euroa. 

Maanomistajan omistamalle alueelle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu erillis- ja asuinpientalojen korttelialuetta yhteensä noin 5 095 k-m², jonka arvo hintatasolla 352,5 e/k-m² laskettuna on 1.795.987 euroa. 

Häriskiven asemakaavaehdotuksessa maanomistajan omistamalle alueelle tuleva arvonnousu on yhteensä 1.581.672 euroa, josta maapoliittisen ohjelman perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 50 % eli 790.836 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksen seuraavasti: sopimuskorvauksesta maksetaan rahana 132.366 euroa ja loppuosa korvauksesta 658.470 euroa suoritetaan alueluovutuksina. Sopimuskorvaus maksetaan kahdessa erässä.

Maanomistaja luovuttaa sopimusalueella olevat katu-, puisto- ja lähivirkistysalueet, pinta-alaltaan noin 14 578 m², korvauksetta kunnalle. 

Kunta omistaa noin 1 012 m² (253 k-m²) suuruiden osan asemakaavaehdotuksen mukaisesta AP-38 korttelista 2615 ja luovuttaa sen hinnalla 352,50 €/k-m² maanomistajalle.

Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta kunnanhallituksella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan ja xxxxx välillä 19.6.2019 allekirjoitetun kiinteistöä xxxxxkoskevan maankäyttösopimuksen ja alueiden vaihtoa koskevan esisopimuksen
  • oikeuttaa allekirjoittajan tarvittaessa tekemään lopulliseen vaihtokirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksellaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen vaihtokirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3500) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

asianosaiset, maankäyttö, kaavoitus, kuntakehityslautakunta, kasvu ja ympäristö, taloushallinto, Sarastia/Pukkila

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.