Valtuusto, kokous 10.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 163 Opetus- ja kulttuuriministeriön kokeilu 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, osallistuminen kokeiluun, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2018-1633

Perustelut

Laura Åvall esitti seuraavan Tuusulanjärven Kokoomus ry:n aloitteen:

"Varhaiskasvatukseen osallistumisen merkitys on tutkitusti erittäin tärkeää lapsen opinpolun kehittymisen sekä syrjäytymisen ja osattomuuden varhaisen ehkäisyn kannalta. Varhaiskasvatuksessa rakennetaan kirjaimellisesti myöhemmän oppimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen perusteita. Laadukas varhaiskasvatus on kunnalle myös vetovoimatekijä kisassa lapsiperheiden asuinvalinnoista.

On niin lasten, perheiden kuin myös kunnan etu, että mahdollisimman moni tuusulalainen lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen ennen peruskoulun alkua. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja maan hallitus järjestävät opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen aloitteesta laajan kokeilun 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, jonka tarkoitus on houkutella varhaiskasvatuksen pariin erityisesti sellaisten perheiden lapsia, jotka syystä tai toisesta ovat tippuneet palvelun ulkopuolelle. Erityisen suuret vaikutukset kokeilulla on erityisesti niille perheille, joilla poisjäämisen syyt ovat taloudellisia. 

Maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun otetaan mukaan uusia kuntia vuoden 2019 alussa ja valtio myöntää kokeiluun osallistuville kunnille avustuksia kokeilun toteuttamiseen. 

Tuusulanjärven Kokoomus ry esittää Tuusulan kunnanvaltuustolle, että Tuusulan kunta lähtisi mukaan 5-vuotiaiden lasten maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun 1.8.2019. Samalla esitämme, että kokeilu toteutetaan siten, että myös yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat voivat olla kokeilussa mukana sopimalla asiasta kunnan kanssa."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.