Valtuusto, kokous 10.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 155 Kiinteistö Oy Hyrylän Portti, tontinosan myynti, 858-895-2-2 (M), Hyrylä

TUUDno-2018-84

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Mattila, maankäyttöneuvottelija, timo.mattila@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on neuvotellut tontinosan myymisestä Kiinteistö Oy Hyrylän Portille. Tontinosa on osa sitovan tonttijaon mukaista kaavatonttia, jonka ostaja jo muutoin kokonaan omistaa ja joka on vain ostajan hyödynnettävissä. Ostajalla olisi myös kiinteistönmuodostamislain (1999/322, 62 §) mukainen oikeus lunastaa tontinosa.

Tontinosa sijoittuu lainvoimaisen eteläisen kauppakeskuksen asemakaavan (kaavanumero 3378) liikerakennusten korttelialueelle, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM-3). Tontinosa muodostaa maanalaisiin pysäköintitiloihin johtavan ajoluiskan (ma-ajo-2).

Tontinosalla on pinta-alaa noin 1 425 m2 ja rakennusoikeutta noin 443 k-m². Tontinosan sijainti ja ulottuvuus on merkitty kauppakirjaluonnoksen liitteenä olevaan liitekarttaan.

Tontinosan markkina-arvon määrittämiseksi Tuusulan kunta tilasi kaksi ulkopuolista auktorisoidun kiinteistöarvioijan (AKA) kiinteistöarviota. AKA-kiinteistöarvioihin perustuen tontinosan myyntihinnaksi esitetään 300 €/k-m² eli 132.900 euroa.

Kaupan kohteella ei ole kunnanvaltuuston aiemmin vahvistamaa hintapäätöstä, mikä on hallintosäännön mukaisesti edellytyksenä tonttien tai tontinosien luovutukselle. Tästä syystä päätös kaupasta tuodaan valtuuston päätettäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • että Tuusulan kunta myy Kiinteistö Oy Hyrylän Portille (1007049-1) 132.900 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin noin 1 425 m²:n suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-895-2-2. Määräala sijoittuu lainvoimaisen eteläisen kauppakeskuksen asemakaavan (kaavanumero 3378) liikerakennusten korttelialueelle, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM-3). Määräala muodostaa maanalaisiin pysäköintitiloihin johtavan ajoluiskan (ma-ajo-2). Määräalalla on asemakaavan mukaista rakennusoikeutta noin 443 k-m2. Määräalan sijainti ja ulottuvuus on merkitty kauppakirjaluonnoksen liitteenä olevaan liitekarttaan.
  • oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.
  • että kauppakirja tulee allekirjoittaa viimeistään 29.3.2019 mennessä edellyttäen, että päätös on saanut lainvoiman. Jos kauppakirjaa ei ole tähän mennessä allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • että Tuusulan kunta myy Kiinteistö Oy Hyrylän Portille (1007049-​1) 132.900 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin noin 1 425 m²:n suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-​895-​2-​2. Määräala sijoittuu lainvoimaisen eteläisen kauppakeskuksen asemakaavan (kaavanumero 3378) liikerakennusten korttelialueelle,​ jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM-​3). Määräala muodostaa maanalaisiin pysäköintitiloihin johtavan ajoluiskan (ma-​ajo-​2). Määräalalla on asemakaavan mukaista rakennusoikeutta noin 443 k-​m2. Määräalan sijainti ja ulottuvuus on merkitty kauppakirjaluonnoksen liitteenä olevaan liitekarttaan.
  • oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.
  • että kauppakirja tulee allekirjoittaa viimeistään 29.3.2019 mennessä edellyttäen,​ että päätös on saanut lainvoiman. Jos kauppakirjaa ei ole tähän mennessä allekirjoitettu,​ tämä päätös raukeaa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Hyrylän Portti, taloushallinto, maankäyttö, kaavoitus, KuntaPro/kirjanpito

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.