Valtuusto, kokous 10.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Asuntorakentaminen 2019 - 2023

TUUDno-2018-1476

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Outi Hämäläinen, asuntotoimenpäällikkö

Perustelut

Tuusulan kunnassa uusien asuntojen rakentaminen keskitetään keskuksiin ja taajamiin, jolloin luodaan edellytyksiä joukkoliikenteelle ja monipuolisille palveluille. Kuntastrategian mukaisesti vahvistetaan Etelä-Tuusulan kasvua sekä tiivistetään ja eheytetään Hyrylän keskustaa ja Rykmentinpuistoa. Jokelan keskustaa tiivistetään rataan tukeutuen ja vahvistetaan taajaman vetovoimatekijöitä puutarhakaupunki-idean pohjalta. Kellokosken omaleimaisuutta ja vetovoimaa vahvistetaan Ruukin ja Sairaalan aluetta sekä keskustaa kehittäen. Kunta mahdollistaa myös kylien täydennysrakentamisen ja elinvoimaisuuden sekä maaseutumaisen ympäristön. Monipuolista asuntorakentamista tuotetaan eri elämän tilanteissa oleville ja eri-ikäisten väestöryhmien asumistarpeisiin. Tavoitteena on edistää valinnan mahdollisuuksia niin kerros- kuin pientaloasuntojen tuotannolla sekä varmistamalla hallintamuotojen moninaisuus omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja tuottamalla. Asuntorakentamisessa tavoitellaan myös kohtuuhintaisuutta ja kooltaan erilaisia asuntoja.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus 2016 - 2019 on saamassa jatkoa. Kuluvana vuonna on työstetty MAL 2019 -suunnitelmaa, jossa kuvataan miten koko Helsingin seutua pitäisi kehittää vuosina 2019 - 2050. Suunnitelmaluonnos on valmistunut lausuntoja varten. Aikanaan vahvistettavan suunnitelman pohjalta solmitaan seuraava MAL-sopimus 2020 - 2023. MAL-sopimuksilla on määritelty seudun kunnille asuntorakentamisen määrä- ja hallintamuototavoitteita. Tällä hetkellä Tuusulan asuntorakentamisessa on tavoitteena 420 uuden asunnon rakentaminen vuosittain. Valtion tukeman ARA-asuntotuotannon määrällinen tavoite on 20 prosenttia eli 84 asuntoa kokonaistuotannosta.

Asuntorakentamisen ohjelma sisältää katsauksen tulevan viisivuotiskauden uudisrakentamisen tuotantomahdollisuuksista sekä omakotitonttien luovutussuunnitelman ja ARA-uudisrakentamisen hankekatsauksen. Rakentamisen määrään ja tuotannon monipuolisuuteen vaikuttavat viime kädessä yleiset asuntomarkkinat, suhdanteet, maapoliittisten ratkaisujen syntyminen sekä kaavoituksen ja kunnallistekniikan mahdollistamat aikataulut.

Asuntorakentamisen ohjelma 2019 - 2023 on liitteenä. Asuntorakentamisen mahdollisuudet alueittain -taulukko on kaavoitussuunnitelman mukainen.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä asuntorakentamisen ohjelman vuosille 2019 - 2023 liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Outi Hämäläinen, asuntotoimenpäällikkö

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä asuntorakentamisen ohjelman vuosille 2019 -​ 2023 liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Ruut Sjöblom, Jouko Riola ja  Ilmari Sjöblom  ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat paikoiltaan tämän asian käsittelyn ajaksi, eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.  Esteellisten tilalle tuli Kokoomuksen 2. varavaltuutettu Vesa Lundberg, 3. varavaltuutettu Mari Vainionpää ja 7. varavaltuutettu Sarianna Laitinen.  Puheenjohtajana toimi valtuuston 1. varapuheenjohtaja Kim Kiuru.

 

Tiedoksi

asuntopalvelut, kaavoitus, kuntakehitys ja tekniikka

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.