Valtuusto, kokous 10.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Taiveaho Satu, valtuutetun tehtävän päättyminen

TUUDno-2018-1490

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Tuusulan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Satu Taiveaho ilmoittaa irtisanoutuvansa Tuusulan kunnanvaltuustosta 1.1.2019 paikkakunnalta pois muuton vuoksi.

Kun henkilön kotikunta vaihtuu, hän kuntalain 71 §:n nojalla menettää vaalikelpoisuutensa entisen kotikuntansa luottamustoimiin lukuun ottamatta johtokunnan ja toimikunnan jäsenyyttä. Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto.

Kuntalain 17.2 §:n mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • todeta, että Satu Taiveahon luottamustoimi valtuutettuna päättyy 1.1.2019
  • merkitä tiedoksi, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Satu Taiveahon sijaan valtuutetuksi 1.1.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi Tuusulan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ensimmäisen varavaltuutetun Päivö Kuusiston.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • todeta,​ että Satu Taiveahon luottamustoimi valtuutettuna päättyy 1.1.2019
  • merkitä tiedoksi,​ että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Satu Taiveahon sijaan valtuutetuksi 1.1.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi Tuusulan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ensimmäisen varavaltuutetun Päivö Kuusiston.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Taiveaho Satu, Kuusisto Päivö, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.