Valtuusto, kokous 7.5.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Arviointikertomus 2017

TUUDno-2018-641

Perustelut

Tarkastuslautakunta 5.3.2018 § 83
Tarkastuslautakunta 13.3.2018 § 89
Tarkastuslautakunta 19.3.2018 § 93
Tarkastuslautakunta 26.3.2018 § 97
Tarkastuslautakunta 3.4.2018 § 102
Tarkastuslautakunta 16.4.2018 § 112
Tarkastuslautakunta 18.4.2018 § 116
Tarkastuslautakunta 20.4.2018 § 121
Tarkastuslautakunta 23.4.2018 § 125

Tarkastuslautakunta 5.3.2018 § 83
Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan toimintakertomusteksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin että seuraavassa kokouksessa jatketaan tekstien käsittelyä. Pohjatekstit valmistuvat kasvatus- ja sivistystoimialalta ja keskushallinnosta.

_________

Tarkastuslautakunta 13.3.2018 § 89
Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavia tekstejä vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan toimintakertomusteksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

_________

Tarkastuslautakunta 19.3.2018 § 93
Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavia tekstejä vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan toimintakertomusteksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

_________

Tarkastuslautakunta 26.3.2018 § 97

Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan toimintakertomusteksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

__________

Tarkastuslautakunta 3.4.2018 § 102
Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan toimintakertomusteksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin että jatketaan arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

__________

Tarkastuslautakunta 16.4.2018 § 112

Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan teksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

__________

Tarkastuslautakunta 18.4.2018 § 116

Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan teksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa.

__________

Tarkastuslautakunta 20.4.2018 § 121

Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan teksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Päätetään kuinka edetään arviointikertomuksen tekemisen kanssa.

Päätös: 
Päätettiin jatkaa arviointikertomuksen tekemistä seuraavassa kokouksessa 23.4. kello. 17:00

__________

Tarkastuslautakunta 23.4.2018 § 125

Kokouksessa käydään läpi ja työstetään alustavaa runkoa vuoden 2017 arviointikertomukseksi. Keskustellaan teksteistä ja muista esille tulevista asioista liittyen arviointikertomuksen tekemiseksi.

Esitys pj:
Tehdään arviointikertomus valmiiksi ja allekirjoitetaan.

Päätös: 
Saatiin arviointikertomus valmiiksi ja allekirjoitettiin.

__________

Valtuusto 7.5.2018

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • merkitä arviointikertomuksen 2017 tiedoksi ja
  • velvoittaa kunnanhallituksen ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta ja raportoimaan em. toimista valtuustolle viimeistään lokakuun 2018 aikana.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.