Valtuusto, kokous 13.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 182 Palveluverkkosuunnitelman päivittäminen vuosille 2019–2026 päätöksen muutos, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2021-2829

Perustelut

Pasi Huuhtanen esitti seuraavan hänen ja 22 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen: 

"Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 7.12.2020 § 120 Palveluverkkosuunnitelman päivityksen vuosille 2019 - 2026 ja päätti asettaa samalla muun muassa seuraavan kriteerin koulujen koolle, jolloin niiden toimintaedellytyksiä tulee tarkastella:

• Koulun on oltava vähintään 3-ryhmäinen ja oppilaita tulisi olla vähintään 60.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kyseinen päätös muutetaan seuraavasti:

Koulussa on oltava 40 oppilasta jonka jälkeen koulun toimintaedellytyksiä tulee tarkastella.

Pienempiä kouluja tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan väistötiloina kuten niitä jo nyt on jouduttu käyttämään."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.