Valtuusto, kokous 13.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Kirkonkylän koulun toimintojen siirto rakentamisen ajaksi, aloite

TUUDno-2021-1399

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Anu Åberg esitti seuraavan Tuusulan Keskustan, Tuusulan RKP:n, Tuusulan KD:n, Matti Alangon ja Tuusulan Puolesta ry:n aloitteen:

"Kirkonkylän kotikouluyhdistykseltä on tullut lukuisia yhteydenottoja valtuutetuille liittyen Kirkonkylän koulun toimintoihin rakentamisen ajaksi. Vanhempia harmittaa, että lasten ja kyläyhteisön sosiaalisia rakenteita hajautetaan, kouluja joudutaan vaihtamaan väistön aikana lukuisia kertoja ja vanhemmat joutuvat miettimään moneen kertaan kuljetuksiin liittyviä asioita. 
On ollut puhetta, että koulun koulupaviljongit hajautetaan väistön ajaksi kahteen eri kohteeseen jossain vaiheessa syksyä 2021. Sitä ennen lapsia hajasijoitetaan eri kouluihin erinäisiksi jaksoiksi. 
Ehdotamme, että sivistystoimi ja tilakeskus tarkastelevat uudelleen Kirkonkylän koulun toimintojen rakentamisen aikaisen sijoittelun siten että vähintään Tuuskodon vastainen kiinteistö arvioidaan koulupaviljonkien sijoituspaikkana. Kiinteistö on rauhallisella sijainnilla lähellä nykyistä koulua. Siinä on liittymät lähellä ja siitä ei ole kiire alta pois, jos sattuisi että varsinaisen koulun rakennusaika venyy. Kunnalle ei siten myöskään kohdistuisi uusia lasten kuljetuskuluja ja henkilökunnalle jatkuvaa työympäristön myllerrystä. 
Henkilökunnan pysäköintitilat löytyvät valmiina, Tuuskotoon on järjestettävissä ruokailu ja jopa mahdollisesti teknisiä tiloja käsitöitä varten. Tilaa ja kaunista pihapiiriä löytyy kaikille lapsille samalta kiinteistöltä, kunnes uusi koulurakennus on valmis. Liikuntatiloja varten löytynee toimivia väliaikaisia ratkaisuja. 
Ehdotamme, että asia tarkastellaan kiireellisenä, jotta koulupaviljonkien siirto saataisiin valmiiksi ennen ensi syyslukukauden alkua. Toivomme löytyvän riittävästi tahtotilaa, jotta koulupaviljonkien siirto saadaan pikaisesti aikaiseksi ja uusi syyslukukausi myönteisissä merkeissä alkamaan. "

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö vs., katja.elo@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen: 

Väistötilojen siirto Kirkonkylän kampuksen rakentumisen ajaksi 2021-2024 pois nykyisestä sijainnista on valitettavaa. Tämä päätös on kuitenkin tehtävä, jotta oppilaat voivat turvallisesti jatkaa koulunkäyntiään. Asiasta tehtiin erillinen hyvin yksityiskohtainen selvitys. 

Syyslukukauden 2021 Kirkonkylän oppilaat opiskelevat seuraavissa sijainneissa: Päiväkoti Vauhti, Tuusulan opiston tilat, Vanhankylän koulu, Nahkelan koulu ja Rusutjärven koulu. Lopullinen päätös on tehty niin, että paviljongit siirretään uuden kunnantalon (entinen Tuuskoto) läheisyyteen kokonaisuudessaan. Työ paviljonkien siirtämiseksi on käynnissä ja opiskelu paviljongeissa alkaa kevätlukukaudelle 2022. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää
    • katsoa Anu Åberg esittämän Tuusulan Keskustan,​ Tuusulan RKP:n,​ Tuusulan KD:n,​ Matti Alangon ja Tuusulan Puolesta ry:n aloitteen 31.5.2021 § 75 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Anu Åberg esittämän Tuusulan Keskustan,​ Tuusulan RKP:n,​ Tuusulan KD:n,​ Matti Alangon ja Tuusulan Puolesta ry:n aloitteen 31.5.2021 § 75 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Anu Åberg esittämän Tuusulan Keskustan,​ Tuusulan RKP:n,​ Tuusulan KD:n,​ Matti Alangon ja Tuusulan Puolesta ry:n aloitteen 31.5.2021 § 75 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.