Valtuusto, kokous 9.12.2024

§ 137 Turvallisemman tilan periaatteiden hyväksyminen

TUUDno-2024-1637

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien lakien mukaan kunnan on edistettävä niitä viranomaisena, palveluntarjoajana, koulutuksen järjestäjänä ja työnantajana. Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja tulla kunnioittavasti kohdelluksi kunnan työpaikoilla, toimielimissä, palveluissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteisiin sitoutumalla jokainen voi luoda osaltaan avointa ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Erityisesti julkisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on epätodennäköistä, että jokainen kokisi olonsa turvalliseksi. Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotolla tavoitellaan sitä, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä syrjintää tai häirintää, vaan jokainen voisi luottaa kaikkien sitoutuvan yhteisiin pelisääntöihin.  Syrjinnän ja häirinnän ennaltaehkäisy edistää ihmisten välistä luottamusta ja hyvinvointia sekä lisää kunnan elin- ja vetovoimaa. Eriarvoisuuden kokemukset puolestaan vaikuttavat muun muassa terveyteen sekä turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksiin. Avoimissa ja turvallisissa tiloissa ihmiset voivat saada toisiltaan myönteistä palautetta, ideoita ja kiitosta.  
  
Turvallisemman tilan periaatteiden laadinnan eteneminen  

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinta käynnistyi vuonna 2023. Periaateluonnos on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa toimialueiden johtoryhmien ja vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) kanssa.  
  
Turvallisemman tilan periaatteet ovat lautakuntien käsittelyssä lokakuussa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteydessä. Sen jälkeen asia etenee hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2025.  
  
Turvallisemman tilan periaatteiden rikkomiseen puuttuminen 
Mikäli kunnan tapahtumaan, tilaisuuteen tai palveluun osallistuva henkilö kokee häirintää tai syrjintää, hän voi ilmoittaa asiasta nimetylle häirintäyhdyshenkilölle tai kirjallisesti häirintäilmoituslomakkeella. Kunnanhallituksen ja -valtuuston toiminnassa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat kansliapäällikkö ja henkilöstöjohtaja 

(luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt). Muiden luottamustoimielinten ja vaikuttamistoimielinten työskentelyssä häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt sekä ohje epäasiallisen käytöksen käsittelyyn). Jatkuvassa palvelutoiminnassa häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö. Suuriin tapahtumiin/tilaisuuksiin nimetään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty tapahtumalle/tilaisuudelle, voi häirinnästä ilmoittaa paikalla olevalle kunnan henkilöstölle. Kunnan palvelussa ja tapahtumissa/tilaisuuksissa koetusta häirinnästä voi aina ilmoittaa myös sähköisellä häirintäilmoituslomakkeella tai paperisella lomakkeella Tuusinfossa. Tasa-arvo- ja 
yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisen myötä tulee sovittavaksi käytännöt häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä ja häirintäilmoitusten käsittelystä. 

Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen 
Turvallisemman tilan periaatteita noudatetaan kaikissa kunnan tiloissa, päivittäisessä palvelutoiminnassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteista viestitään kunnan henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi aktiivisesti erilaisille yhteistyökumppaneille ja palveluntuottajille, kuten liikuntapalveluissa urheiluseuroille ja kulttuuripalveluissa taiteilijoille. Yhteistyön ja kunnan avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että kunnan yhteistyökumppani tai avustuksen vastaanottaja sitoutuu periaatteisiin ja tiedottaa niistä asiakkailleen. 
  
Ehdotus

Esittelijä

Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

 Tarkastuslautakunta päättää  

  • merkitä tiedokseen Tuusulan turvallisemman tilan periaatteet
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä kunnan turvallisemman tilan periaatteet.  

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman poistui asian käsittelyn jälkeen klo 18.58.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hanna Vesimäki

Perustelut

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien lakien mukaan kunnan on edistettävä niitä viranomaisena, palveluntarjoajana, koulutuksen järjestäjänä ja työnantajana. Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja tulla kunnioittavasti kohdelluksi kunnan työpaikoilla, toimielimissä, palveluissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteisiin sitoutumalla jokainen voi luoda osaltaan avointa ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Erityisesti julkisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on epätodennäköistä, että jokainen kokisi olonsa turvalliseksi. Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotolla tavoitellaan sitä, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä syrjintää tai häirintää, vaan jokainen voisi luottaa kaikkien sitoutuvan yhteisiin pelisääntöihin. Syrjinnän ja häirinnän ennaltaehkäisy edistää ihmisten välistä luottamusta ja hyvinvointia sekä lisää kunnan elin- ja vetovoimaa. Eriarvoisuuden kokemukset puolestaan vaikuttavat muun muassa terveyteen sekä turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksiin. Avoimissa ja turvallisissa tiloissa ihmiset voivat saada toisiltaan myönteistä palautetta, ideoita ja kiitosta.

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinnan eteneminen

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinta käynnistyi vuonna 2023. Periaateluonnos on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa toimialueiden johtoryhmien ja vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) kanssa. Turvallisemman tilan periaatteet ovat lautakuntien käsittelyssä lokakuussa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteydessä. Sen jälkeen asia etenee hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2025.

Turvallisemman tilan periaatteiden rikkomiseen puuttuminen

Mikäli kunnan tapahtumaan, tilaisuuteen tai palveluun osallistuva henkilö kokee häirintää tai syrjintää, hän voi ilmoittaa asiasta nimetylle häirintäyhdyshenkilölle tai kirjallisesti häirintäilmoituslomakkeella. Kunnanhallituksen ja -valtuuston toiminnassa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat kansliapäällikkö ja henkilöstöjohtaja (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt). Muiden luottamustoimielinten ja vaikuttamistoimielinten työskentelyssä häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt sekä ohje epäasiallisen käytöksen käsittelyyn). Jatkuvassa palvelutoiminnassa häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö. Suuriin tapahtumiin/tilaisuuksiin nimetään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty tapahtumalle/tilaisuudelle, voi häirinnästä ilmoittaa paikalla olevalle kunnan henkilöstölle. Kunnan palvelussa ja tapahtumissa/tilaisuuksissa koetusta häirinnästä voi aina ilmoittaa myös sähköisellä häirintäilmoituslomakkeella tai paperisella lomakkeella Tuusinfossa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisen myötä tulee sovittavaksi käytännöt häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä ja häirintäilmoitusten käsittelystä.

Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen

Turvallisemman tilan periaatteita noudatetaan kaikissa kunnan tiloissa, päivittäisessä palvelutoiminnassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteista viestitään kunnan henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi aktiivisesti erilaisille yhteistyökumppaneille ja palveluntuottajille, kuten liikuntapalveluissa urheiluseuroille ja kulttuuripalveluissa taiteilijoille. Yhteistyön ja kunnan avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että kunnan yhteistyökumppani tai avustuksen vastaanottaja sitoutuu periaatteisiin ja tiedottaa niistä asiakkailleen.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää  

  • merkitä tiedokseen Tuusulan turvallisemman tilan periaatteet.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kunnan turvallisemman tilan periaatteet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Hanna Vesimäki
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien lakien mukaan kunnan on edistettävä niitä viranomaisena, palveluntarjoajana, koulutuksen järjestäjänä ja työnantajana. 
Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja tulla kunnioittavasti kohdelluksi kunnan työpaikoilla, toimielimissä, palveluissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteisiin sitoutumalla jokainen voi luoda osaltaan avointa ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Erityisesti julkisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on epätodennäköistä, että jokainen kokisi olonsa turvalliseksi. Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotolla tavoitellaan sitä, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä syrjintää tai häirintää, vaan jokainen voisi luottaa kaikkien sitoutuvan yhteisiin pelisääntöihin. Syrjinnän ja häirinnän ennaltaehkäisy edistää ihmisten välistä luottamusta ja hyvinvointia sekä lisää kunnan elin- ja vetovoimaa. Eriarvoisuuden kokemukset puolestaan vaikuttavat muun muassa terveyteen sekä turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksiin. Avoimissa ja turvallisissa tiloissa ihmiset voivat saada toisiltaan myönteistä palautetta, ideoita ja kiitosta.  
  
Turvallisemman tilan periaatteiden laadinnan eteneminen  
  
Turvallisemman tilan periaatteiden laadinta käynnistyi vuonna 2023. Periaateluonnos on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa toimialueiden johtoryhmien ja vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) kanssa.

Turvallisemman tilan periaatteet ovat lautakuntien käsittelyssä lokakuussa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteydessä. Sen jälkeen asia etenee hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2025. 

Turvallisemman tilan periaatteiden rikkomiseen puuttuminen 

Mikäli kunnan tapahtumaan, tilaisuuteen tai palveluun osallistuva henkilö kokee häirintää tai syrjintää, hän voi ilmoittaa asiasta nimetylle häirintäyhdyshenkilölle tai kirjallisesti häirintäilmoituslomakkeella. Kunnanhallituksen ja -valtuuston toiminnassa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat kansliapäällikkö ja henkilöstöjohtaja (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt). Muiden luottamustoimielinten ja vaikuttamistoimielinten työskentelyssä häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt sekä ohje epäasiallisen käytöksen käsittelyyn). Jatkuvassa palvelutoiminnassa häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö. Suuriin tapahtumiin/tilaisuuksiin nimetään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty tapahtumalle/tilaisuudelle, voi häirinnästä ilmoittaa paikalla olevalle kunnan henkilöstölle. Kunnan palvelussa ja tapahtumissa/tilaisuuksissa koetusta häirinnästä voi aina ilmoittaa myös sähköisellä häirintäilmoituslomakkeella tai paperisella lomakkeella Tuusinfossa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisen myötä tulee sovittavaksi käytännöt häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä ja häirintäilmoitusten käsittelystä. 

Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen 

Turvallisemman tilan periaatteita noudatetaan kaikissa kunnan tiloissa, päivittäisessä palvelutoiminnassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteista viestitään kunnan henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi aktiivisesti erilaisille yhteistyökumppaneille ja palveluntuottajille, kuten liikuntapalveluissa urheiluseuroille ja kulttuuripalveluissa taiteilijoille. Yhteistyön ja kunnan avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että kunnan yhteistyökumppani tai avustuksen vastaanottaja sitoutuu periaatteisiin ja tiedottaa niistä asiakkailleen. 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Siren, kuntakehitysjohtaja, pirjo.siren@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää  

Kuntakehityslautakunta päättää  

  • merkitä tiedokseen Tuusulan turvallisemman tilan periaatteet
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kunnan turvallisemman tilan periaatteet.  

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hanna Vesimäki

Perustelut

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien lakien mukaan kunnan on edistettävä niitä viranomaisena, palveluntarjoajana, koulutuksen järjestäjänä ja työnantajana. Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytännön työkalu kunnioittavan ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja tulla kunnioittavasti kohdelluksi kunnan työpaikoilla, toimielimissä, palveluissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteisiin sitoutumalla jokainen voi luoda osaltaan avointa ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Erityisesti julkisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on epätodennäköistä, että jokainen kokisi olonsa turvalliseksi. Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotolla tavoitellaan sitä, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä syrjintää tai häirintää, vaan jokainen voisi luottaa kaikkien sitoutuvan yhteisiin pelisääntöihin. Syrjinnän ja häirinnän ennaltaehkäisy edistää ihmisten välistä luottamusta ja hyvinvointia sekä lisää kunnan elin- ja vetovoimaa. Eriarvoisuuden kokemukset puolestaan vaikuttavat muun muassa terveyteen sekä turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksiin. Avoimissa ja turvallisissa tiloissa ihmiset voivat saada toisiltaan myönteistä palautetta, ideoita ja kiitosta.

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinnan eteneminen

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinta käynnistyi vuonna 2023. Periaateluonnos on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa toimialueiden johtoryhmien ja vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) kanssa. Turvallisemman tilan periaatteet ovat lautakuntien käsittelyssä lokakuussa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman yhteydessä. Sen jälkeen asia etenee hallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2025.

Turvallisemman tilan periaatteiden rikkomiseen puuttuminen

Mikäli kunnan tapahtumaan, tilaisuuteen tai palveluun osallistuva henkilö kokee häirintää tai syrjintää, hän voi ilmoittaa asiasta nimetylle häirintäyhdyshenkilölle tai kirjallisesti häirintäilmoituslomakkeella. Kunnanhallituksen ja -valtuuston toiminnassa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat kansliapäällikkö ja henkilöstöjohtaja (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt). Muiden luottamustoimielinten ja vaikuttamistoimielinten työskentelyssä häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt sekä ohje epäasiallisen käytöksen käsittelyyn). Jatkuvassa palvelutoiminnassa häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö. Suuriin tapahtumiin/tilaisuuksiin nimetään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty tapahtumalle/tilaisuudelle, voi häirinnästä ilmoittaa paikalla olevalle kunnan henkilöstölle. Kunnan palvelussa ja tapahtumissa/tilaisuuksissa koetusta häirinnästä voi aina ilmoittaa myös sähköisellä häirintäilmoituslomakkeella tai paperisella lomakkeella Tuusinfossa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisen myötä tulee sovittavaksi käytännöt häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä ja häirintäilmoitusten käsittelystä.

Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen

Turvallisemman tilan periaatteita noudatetaan kaikissa kunnan tiloissa, päivittäisessä palvelutoiminnassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteista viestitään kunnan henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi aktiivisesti erilaisille yhteistyökumppaneille ja palveluntuottajille, kuten liikuntapalveluissa urheiluseuroille ja kulttuuripalveluissa taiteilijoille. Yhteistyön ja kunnan avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että kunnan yhteistyökumppani tai avustuksen vastaanottaja sitoutuu periaatteisiin ja tiedottaa niistä asiakkailleen.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lautakunta päättää

Turvallisemman tilan periaatteiden laadinta käynnistyi vuonna 2023. Periaateluonnos on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa toimialueiden johtoryhmien ja vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) kanssa. Turvallisemman tilan periaatteet olivat lautakuntien käsittelyssä lokakuussa. Kunnanhallitus käsittelee periaatteet marraskuussa ja ne etenevät valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa 2024.

Turvallisemman tilan periaatteiden rikkomiseen puuttuminen

Mikäli kunnan tapahtumaan, tilaisuuteen tai palveluun osallistuva henkilö kokee häirintää tai syrjintää, hän voi ilmoittaa asiasta nimetylle häirintäyhdyshenkilölle tai kirjallisesti häirintäilmoituslomakkeella. Kunnanhallituksen ja -valtuuston toiminnassa häirintäyhdyshenkilöinä toimivat kansliapäällikkö ja henkilöstöjohtaja (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt). Muiden luottamustoimielinten ja vaikuttamistoimielinten työskentelyssä häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö (luottamustoimielinten eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt sekä ohje epäasiallisen käytöksen käsittelyyn). Jatkuvassa palvelutoiminnassa häirintäyhdyshenkilönä toimii paikalla oleva kunnan henkilöstö. Suuriin tapahtumiin/tilaisuuksiin nimetään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty tapahtumalle/tilaisuudelle, voi häirinnästä ilmoittaa paikalla olevalle kunnan henkilöstölle. Kunnan palvelussa ja tapahtumissa/tilaisuuksissa koetusta häirinnästä voi aina ilmoittaa myös sähköisellä häirintäilmoituslomakkeella tai paperisella lomakkeella Tuusinfossa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisen myötä tulee sovittavaksi käytännöt häirintäyhdyshenkilöiden nimeämisestä ja häirintäilmoitusten käsittelystä.

Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen

Turvallisemman tilan periaatteita noudatetaan kaikissa kunnan tiloissa, päivittäisessä palvelutoiminnassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Periaatteista viestitään kunnan henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi aktiivisesti erilaisille yhteistyökumppaneille ja palveluntuottajille, kuten liikuntapalveluissa urheiluseuroille ja kulttuuripalveluissa taiteilijoille. Yhteistyön ja kunnan avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että kunnan yhteistyökumppani tai avustuksen vastaanottaja sitoutuu periaatteisiin ja tiedottaa niistä asiakkailleen.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä Tuusulan kunnan turvallisemman tilan periaatteet tiedokseen.
  • ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan turvallisemman tilan periaatteet. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Kehittämispäällikkö Hagman esitteli asiaa kokouksessa. 
Asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.51 -19.04. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan turvallisemman tilan periaatteet. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     
Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm