Perustelut
Valtuutetut Janne Hermunen ja Ari Loponen esittivät seuraavan aloitteen:
Millekään muulle vähemmistöryhmän tai ideologian edunvalvojaryhmälle ei ole liputussäännössä nimetty erityislupaa liputukseen, mutta Pride-liputukselle on rakennettu ohituskaista. Yhden ryhmän korottaminen selkeästi muiden yläpuolelle ei ole tasa-arvolain mukaista. Pride-yhteisö pyrkii edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja hyvinvointia eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta kysymys on yhden asian ideologisesta liikkeestä, jonka näkemyksiä suomalaiset eivät yksimielisesti jaa. Pride-liputus näyttäytyy omituisena poikkeamana muista liputuskäytännöistä.
Tästä aiheutuu kustannuksia kunnalle, sillä liput maksaa ja lippujen nosto tankoihin maksaa. Esitämme, että Tuusulassa sallittaisiin julkisissa rakennuksissa liputtaminen ainoastaan Suomen virallisella lipulla, sekä perustelluissa tilanteissa EU:n, Naton, saamelaisten, romanien, tai muiden valtioiden virallisilla lipuilla.
Päätös
Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.