Valtuusto, kokous 9.12.2024

§ 128 Hallintosäännön muuttaminen

TUUDno-2024-1969

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Esittelijä poisti asian esityslistalta. 

Ehdotus

 

 

Valmistelija

Antti Vehi, vs. lakimies, antti.vehi@tuusula.fi

Perustelut

Vähintään neljäsosa valtuutetuista, eli 19 valtuutettua, ovat 7.10.2024 allekirjoitetulla asiakirjalla pyytäneet valtuuston kutsumista koolle ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Allekirjoittaneet valtuutetut vaativat Tuusulan kunnan hallintosääntöä muutettavaksi seuraavasti:

”Tuusulan kunnan hallintosäännön kohtaa:

§ 3 Esittely kunnanhallituksessa

Kunnanhallituksen esittelijänä toimii pormestari. Pormestarin ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii kansliapäällikkö.

tulee muuttaa seuraavasti:

§ 3 Esittely kunnanhallituksessa

Kunnanhallituksen esittelijänä toimii kansliapäällikkö. Pormestari voi aina ottaa kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen.

Lisäksi Tuusulan kunnan hallintosäännön muut kohdat, kuten 4.1§ Pormestarin tehtävät, tulee päivittää esittelyoikeuksien muutosten edellyttämällä tavalla.”

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ottaa asian valtuuston 11.11.2024 pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle 4.11.2024 pidettävässä kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Antti Vehi, vs. lakimies, antti.vehi@tuusula.fi

Perustelut

Valtuutettujen ehdotus

Vähintään neljäsosa valtuutetuista, eli 19 valtuutettua, ovat 7.10.2024 allekirjoitetulla asiakirjalla pyytäneet valtuuston kutsumista koolle käsittelemään ehdotustaan hallintosäännön 3 §:n muuttamiseksi siten, että kunnanhallituksen esittelijänä toimisi jatkossa kansliapäällikkö. Ehdotuksen mukaan pormestari voisi aina ottaa kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen. Lisäksi Tuusulan kunnan hallintosäännön muut kohdat, kuten 4.1. § Pormestarin tehtävät, tulisi päivittää esittelyoikeuksien muutosten edellyttämällä tavalla.

Johtamisjärjestelmän arviointi ja tarkistaminen

Tuusulan kunnassa on valtuustokausittain arvioitu toimintaa ja poliittista johtamisjärjestelmää, jonka arvioinnin perusteella tarvittaessa muutetaan ja täsmennetään toimintatapoja ja johtamisjärjestelmää.

Tuusulan poliittista johtamisjärjestelmää uudistettiin valtuustokaudella 2013–2017 ja uudistus astui voimaan 1.6.2017. Uudistukselle asetettiin selkeät tavoitteet kolmesta eri näkökulmasta: Organisaation toimintakulttuuri, johtaminen ja johtamisjärjestelmä sekä kunnan ja kuntalaisen rooli.

Tavoitteiden saavuttamista arvioitiin valtuustokaudella 2017–2021 väliarvioinnilla vuonna 2019 ja koko valtuustokauden arvioinnilla vuonna 2020. Arviointien perusteella täsmennettiin toimintatapoja vuonna 2021. Valtuusto ei nähnyt tässä vaiheessa tarpeen tehdä hallintosääntöön muutoksia, vaikka esimerkiksi esittelyoikeudet kunnanhallituksessa olivat arvioitavina ja käsittelyssä.

Valtuustokaudella 2021–2025 poliittista johtamisjärjestelmää on edelleen arvioitu johtamisjärjestelmälle aikanaan asetettujen tavoitteiden näkökulmista. Keväällä 2024 toteutettiin kysely valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenille, jonka tulokset esiteltiin valtuustoseminaarissa toukokuussa 2024. Syys-lokakuussa 2024 toteutettiin kysely lautakuntien ja jaostojen jäsenille, jonka tulokset esiteltiin lokakuussa valtuustoseminaarissa. Valtuustoseminaarien yhteisissä työskentelyissä hahmoteltiin poliittisen johtamisjärjestelmän tulevaisuuden kehittämistarpeita. Taustana on tavoite, että mahdolliset muutokset johtamisjärjestelmään toteutettaisiin ja tulisivat voimaan uuden valtuustokauden alkaessa kesäkuussa 2025.

Vuonna 2024 tehdyt poliittisen johtamisjärjestelmän arvioinnit ja niiden perusteella valtuustoseminaareissa esiin tulleet erilaiset kehittämisehdotukset vaativat vielä kokonaisuuden yhteen sovittamista ja yhteistä jatkotyöskentelyä. Tarpeen voi olla myös erikseen arvioida näkökulman ”kunnan ja kuntalaisen rooli” tavoitteiden toteutumista valtuustokaudella ja siltäkin osin mahdollisia muutostarpeita.

Poliittisen johtamisjärjestelmän arvioinnin jatkotyössä tulee uudistuksen tavoitteiden näkökulmista käsitellä ja tehdä ehdotukset, paitsi mahdollisista muutoksista hallintosääntöön, niin myös tarpeelliset muutokset muihin kuin hallintosäännöllä määriteltyihin tehtäviin ja toimintatapoihin.  

Valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokouksessa 17.1.2024 käsiteltiin hallintosäännön muutoskokonaisuuksia ja niiden valmisteluaikataulua. Tuolloin hyväksyttiin valmisteluaikataulu siten, että ensi vaiheessa tehtiin valtuustossa 27.5.2024 muutoksia pääosin hallinto-organisaation toimivaltasuhteisiin, mutta myös eräitä tarkennuksia poliittisen johtamisjärjestelmän toimivaltaan. Edelleen jatkovalmistelua linjattiin siten, että vuoden 2024 loppupuolella valmistellaan käsittelyyn hallintosääntöön rakentamisjärjestyksen päivityksen ja maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen tuomat muutokset, ja vuoden 2025 kevään aikana käsitellään toimielinrakenteeseen mahdollisesti arvioinnin perusteella tulevia muutoksia sekä muita mahdollisia valtuustokauden vaihtumiseen liittyviä muutoksia. 

Edellä olevan perusteella on tarkoituksenmukaista laajemman arvioinnin sisältö ja aikataulu huomioon ottaen, että eräiden valtuutettujen ehdotus kunnanhallituksen esittelyoikeuksien muuttamisesta arvioidaan ja käsitellään yhdessä poliittisen johtamisjärjestelmän arvioinnin kanssa ja aikataululla. Esittelyoikeus kunnanhallituksessa liittyy vahvasti arvioinnin kohteena muutenkin olevaan kokonaisuuteen, jossa keskeisinä ovat poliittisen johtamisen roolit ja vastuut sekä yhdyspinta poliittisen ja viranhaltijajohtamisen välillä.

Poliittisen johtamisjärjestelmän arvioinnin jatkotyö

Poliittisen johtamisjärjestelmän arviointityön jatkotyöskentelyn tarkemmasta sisällöstä päättää kunnanhallitus.

Jatkovalmistelu ja konkreettisten muutosehdotusten laadinta on syytä toteuttaa laajalti valtuutetut ja toimielimet sekä viranhaltijajohto mukaan ottaen.  

Työryhmä, jossa valtuustoryhmien edustajat ja keskeinen viranhaltijaedustus:

  • tehtävänä koota aikaisemman arviointityöskentelyn keskeiset tulokset ja tehdä niiden perusteella ehdotukset hallintosääntömuutoksista sekä tarpeelliset ehdotukset muista kuin hallintosäännöllä määritellyistä tehtävä/roolitarkennuksista ja toimintatapamuutoksista. Taustana uudistukselle aikanaan hyväksytyt näkökulmat ja tavoitteet.

Ehdotusten käsittely olisi toimielimissä ja kunnan johtoryhmässä alkuvuodesta 2025.

Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Ehdotus

Esittelijä

Anna Yltävä, apulaispormestari, anna.yltava@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  • asia käsitellään hallintosäännön 124 §:n 5 mom. nojalla puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä vaadi kannatusta.
  • Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää, että

  • ei käsittele tässä vaiheessa erillisenä asiana eräiden valtuutettujen 7.10.2024 tekemää ehdotusta esittelyoikeuksien muuttamisesta kunnanhallituksessa, ja
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muutokset hallintosääntöön, jossa yhteydessä käsitellään myös eräiden valtuutettujen 7.10.2024 tekemä ehdotus esittelyoikeuksien muuttamisesta kunnanhallituksessa
  • ehdotukset hallintosääntömuutoksista käsitellään toukokuun valtuustossa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että

  • asia käsitellään hallintosäännön 124 §:n 5 mom. nojalla puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä vaadi kannatusta.
  • kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että


VALTUUSTO päättää

  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuutettujen 7.10.2024 tekemää ehdotusta esittelyoikeuksien muuttamisesta valtuuston kokoukseen joulukuulle 9.12.2024
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muut muutokset hallintosääntöön viimeistään toukokuun valtuuston kokoukseen 12.5.2025
     

Lisäksi kunnanhallitus päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Esteellisyys

Kalle Ikkelä, Satu Kuivasto

Kokouskäsittely

Pormestari Ikkelä ja vt.kansliapäällikkö Kuivasto ilmoittivat olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Anna Yltävä. 

Pormestari Ikkelän henkilökohtainen v​​​​​arajäsen Pekka Laakso ja asianajaja Harri Lipasti saapuivat kokoukseen klo 17.03.
Jäsen Sipiläinen ja Timonen poistuivat kokouksesta käsittelyn aikana klo 17.53.
 Valtuuston puheenjohtaja Immonen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 17.55. 

Asian käsittelyssä pidettiin tauko klo 17.58 -19.04 jonka aikana käsiteltiin muita pykäliä. 
Varajäsen Laakso ja asianajaja Lipasti poistuivat kokouksesta tauon väliseksi ajaksi. 

Asianajaja Harri Lipasti selosti asiaa kokouksessa. Vs.lakimies Antti Vehi toimi asiantuntijana kokouksessa.

Käsittelyn aikana esittelijä muutti pohjaehdotusta siten että kunnanhallituksen ehdotus valtuustolle muotoiltiin muotoon: 

"Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että, 

VALTUUSTO päättää, 

  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuutettujen 7.10.2024 tekemää ehdotusta esittelyoikeuksien muuttamisesta valtuuston kokoukseen joulukuulle 9.12.2024
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muut muutokset hallintosääntöön viimeistään toukokuun valtuuston kokoukseen 12.5.2025
     

Lisäksi kunnanhallitus päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa."


Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, jäsen Mäki-Kuhna ehdotti alkuperäisen pohjaesityksen pitämistä jäsen Lindbergin kannattamana. 

Puheenjohtaja totesi, että koska on kannatettu alkuperäistä pohjaehdotusta, on asia ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen, että ne, jotka kannattavat muutettua pohjaehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat alkuperäistä pohjaehdotusta, äänestävät "EI". 
 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

  • 8 "JAA"ääntä (Outi Huusko, Elisa Laitila, Kati Lepojärvi, Karita Mäensivu, Ari Nyman, Lilli Salmi,  Anna Yltävä, Laura Åvall )
  • 5 "EI"-ääntä (Pekka Laakso, Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Johanna Sipiläinen, Mika Timonen)
     

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä ja 5 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi muutetun pohjaehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuutettujen 7.10.2024 tekemää ehdotusta esittelyoikeuksien muuttamisesta valtuuston kokoukseen joulukuulle 9.12.2024
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muut muutokset hallintosääntöön viimeistään toukokuun valtuuston kokoukseen 12.5.2025

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

Kalle Ikkelä, Satu Kuivasto

Kokouskäsittely

Valtuutettu Kalle Ikkelä ja vt.kansliapäällikkö Kuivasto ilmoittivat olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellisiä (osallisuusjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kokoukseen saapui varavaltuutettu Topi Korpinen valtuutettu Ikkelän tilalle. 

Asianajaja Harri Lipasti selosti asiaa kokouksessa. Vs. lakimies Antti Vehi toimi asiantuntijana kokouksessa. 

​​​​​​Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, valtuutettu Järvinen esitti alkuperäisen kunnanhallituksen pohjaesityksessä pitäytymistä valtuutettu Lindbergin kannattamana:
Muutosesitys: 
"Valtuusto päättää,​ että

  • ei käsittele tässä vaiheessa erillisenä asiana eräiden valtuutettujen 7.10.2024 tekemää ehdotusta esittelyoikeuksien muuttamisesta kunnanhallituksessa,​ ja
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-​2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muutokset hallintosääntöön,​ jossa yhteydessä käsitellään myös eräiden valtuutettujen 7.10.2024 tekemä ehdotus esittelyoikeuksien muuttamisesta kunnanhallituksessa
  • ehdotukset hallintosääntömuutoksista käsitellään toukokuun valtuustossa."


Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, on asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Järvisen tekemää muutosesitystä, äänestävät "EI". 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

    • 31 "JAA"ääntä (Matti Alanko, Jari Anttalainen, Monica Avellan, Hanna Catani, Outi Huusko,Sanna Kervinen, Mirka Kovalainen, Elisa Laitila, Annika Lappalainen, Mira Lehtinen, Mila Lehtonen, Kati Lepojärvi, Karita Mäensivu, Eeva-Liisa Nieminen, Ari Nyman, Liisa Palvas, Tuija Reinikainen, Ulla Rosenqvist, Risto Rämö, Jari Räsänen, Lilli  Salmi, Jussi Salonen, Antti Seppälä, Raimo Stenvall, Tapio Tammilehto, Lauri Untamo, Margita Winqvist, Laura Vaarnas, Anna Yltävä, Anu Åberg, Laura Åvall)
    • 20 "EI"-ääntä (Jukka Ahlgren, Pasi Huuhtanen, Vesa Hänninen, Jari Immonen, Aarno Järvinen, Kim Kiuru, Aila Koivunen, Topi Korpinen, Päivö Kuusisto, Arto Lindberg, Ari Loponen, Janne Mellin, Mika Mäki-Kuhna, Kirsti Ruislehto, Henri Savolainen, Johanna Sipiläinen, Emmi Sirniö, Ilmari Sjöblom, Ruut Sjöblom, Mika Timonen)
 
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 31 jaa-ääntä ja 20 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen valtuuston päätökseksi.

Valmistelija

Niina Puikkonen, vs. hallintojohtaja, niina.puikkonen@tuusula.fi
Antti Vehi, vs. lakimies, antti.vehi@tuusula.fi

Perustelut

Esittelyoikeus, taustaa

19 valtuutettua ovat 7.10.2024 allekirjoitetulla asiakirjalla pyytäneet saada valtuuston käsiteltäväksi ehdotuksensa hallintosäännön 3 §:n muuttamiseksi siten, että kunnanhallituksen esittelijänä toimisi jatkossa kansliapäällikkö. Ehdotuksen mukaan pormestari voisi aina ottaa kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen. Lisäksi Tuusulan kunnan hallintosäännön muut kohdat, kuten 4.1. § Pormestarin tehtävät, tulisi päivittää esittelyoikeuksien muutosten edellyttämällä tavalla.

Valtuusto on kokouksessaan 11.11.2024 päättänyt, että kunnanhallituksen tulee valmistella esittelyoikeuksien muuttamista koskeva asia käsiteltäväksi valtuuston kokouksessa 9.12.2024.

Tuusulan kunnan 1.6.2017 voimaan tulleen hallintosäännön 3 §:n mukaan kunnanhallituksen esittelijänä toimi kansliapäällikkö 31.5.2019 saakka, minkä jälkeen esittelijänä on toiminut pormestari. Kansliapäällikön ollessa esittelijänä pormestarilla oli oikeus siirtää asiat esiteltäväkseen. Kansliapäällikön ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimi hänen sijaisekseen määrätty. Hallintosäännön 15 §:n mukaan kansliapäällikön tehtävänä oli valmistella kuntastrategia ja talousarvio valtuuston, kunnanhallituksen ja pormestarin antamien ohjeiden mukaisesti. Käytäntö olikin, että pormestari otti nämä asiat esiteltäväkseen kunnanhallituksessa.

Esittelyoikeuksia kunnanhallituksessa on käsitelty valtuustossa viimeksi 28.6.2021. Valtuustokauden 2017-2021 työskentelyn ja johtamisjärjestelmän arvioitiin liittyen kunnanhallitus esitti valtuustolle, että hallintosäännön 3 §:ä muutettaisiin siten, että kunnanhallituksen esittelijänä toimisi jatkossa kansliapäällikkö. Pormestari esittelisi kunnanhallituksessa toimikautensa kuntastrategian, vuosittaiseen talousarvioon ja -suunnitelmaan sekä sisäiseen valvontaan liittyvät asiat. Valtuusto päätti tuolloin, että hallintosäännön 3 §:ä ei muuteta.  

Tuusulan kunnan voimassa olevan hallintosäännön 3 §:n mukaan kunnanhallituksen esittelijänä toimii pormestari. Pormestarin ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii kansliapäällikkö.

Kuntavertailua

Suomen kunnista pormestarimalli on Tuusulan lisäksi käytössä kuudessa kunnassa, eli Helsingissä, Tampereella, Turussa, Pirkkalassa, Kärkölässä ja Puolangalla.

Helsingissä kansliapäällikkö toimii kaupunginhallituksen, sen jaostojen sekä pormestarin esittelijänä.    Pormestari voi aina ottaa kaupunginhallituksen tai sen jaoston toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen tai määrätä viranhaltijan asian esittelijäksi.

Tampereella pormestari esittelee kaupunginhallituksessa toimikautensa seutu- ja kaupunkistrategian, ja vuosittaisen talousarvion ja -suunnitelman. Konsernijohtaja esittelee muut kuin edellä mainitut asiat. Pormestari voi ottaa asian esiteltäväkseen. Konsernijaoston esittelijänä toimii konsernijohtaja tai hänen määräämänsä viranhaltijat.

Turussa kansliapäällikkö esittelee asiat kaupunginhallituksessa ja sen jaostoissa, ellei asiaa ole määrätty pormestarin esiteltäväksi. Kansliapäällikkö voi perustellusta syystä, ilmoittamalla siitä esittelijälle, ottaa myös lautakunnan tai sen jaoston toimivaltaan kuuluvan asian esiteltäväkseen, ellei laissa ole toisin säädetty.

Pirkkalassa pormestari toimii kunnanhallituksen esittelijänä. Pormestarin ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii kansliapäällikkö

Kärkölässä ja Puolangalla pormestari toimii kunnanhallituksen esittelijänä.

Esittelyoikeus ja ratkaisuvaihtoehtoja

Kunnanhallitus on valtuuston jälkeen kuntalain ja Tuusulan kunnan hallintosäännön perusteella keskeinen toimija kunnan johtamisjärjestelmässä. Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa sekä vastaa kunnan hallinnosta ja talouden hoidosta. Kunnanhallitus vastaa myös valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallituksen esittelijän tehtävä ja vastuu ovat kunnan johtamisen näkökulmasta siten keskeisiä.  

Esittelijä vastaa kunnanhallitukseen päätettäväksi tulevien asioiden valmistelusta.  Esittelijä vastaa virkavastuulla esityksestään ja siitä, että päätöksenteon pohjaksi annetut tiedot ovat oikeat ja riittävät.

Esittelyoikeus kunnanhallituksessa voidaan jakaa karkeasti ainakin kolmeen erilaiseen malliin:

1. pormestarilla on esittelyoikeus yksin,​

2. pormestarilla on esittelyoikeus strategian,​ talousarvion ja sisäisen valvonnan osalta,​ muuten esittelyoikeus on kansliapäälliköllä ja

3. kansliapäälliköllä on esittelyoikeus yksin.

Kahdessa viimeksi mainitussa vaihtoehdossa pormestarilla olisi oikeus aina halutessaan ottaa asia esiteltäväkseen.

Eri vaihtoehtoja arvioitaessa on syytä ottaa huomioon kunnan johtamisjärjestelmälle ja sen kehittämiselle asetetut tavoitteet sekä johtamisjärjestelmän toteutuksen sisältö.

Johtamisjärjestelmän kehittämiselle vuonna 2017 asetetut keskeiset tavoitteet ovat tässä tarkastelussa näkökulmista ”organisaation toimintakulttuuri” ja ”Johtaminen ja johtamisjärjestelmä.” 

Organisaation toimintakulttuurille asetettuja tavoitteita olivat mm. luottamuksen ja avoimuuden lisääminen sekä vuorovaikutuskulttuurin kirkastaminen ml. luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välinen.

 Johtaminen ja johtamisjärjestelmä näkökulmasta asetettuja tavoitteita olivat mm. poliittisen johtamisjärjestelmän vahvistaminen, valtuustoryhmien ja valtuustoryhmien puheenjohtajien roolin kirkastaminen, poliittisten päättäjien osallisuuden lisääminen valmisteluvaiheessa, vaikutusten ennakkoarvioinnin lisääminen ja lautakuntien määrän tarkastelu.

Nykymalli, eli vaihtoehto 1, jossa pormestarilla on yksin esittelyoikeus, tukee tavoitetta poliittisen johtamisen vahvistamisesta, erityisesti jo valmisteluvaiheessa.  Samaa tavoitetta ovat tukeneet myös poliittisen johtoryhmän nimeäminen ja sen työskentely, sekä valtuustoasiain valmistelutoimikunnan rooli käsitellä ennakkoon valmisteluvaiheessa olevia valtuuston päätettäviksi tulevia asioita.  Tässä vaihtoehdossa haastetta voi asettaa viranhaltija-asiantuntijoiden mahdollisuudet valmistelutehtävässään tuoda näkyväksi päätöksenteon vaihtoehdot ja niiden perusteet. Tätä haastetta liudentaa kansliapäällikön johdolla toteutettava hyvä operatiivisen johtoryhmän työskentely ja toimialueiden valmisteluorganisaation hyvä johtaminen, sekä yhteiset valmistelun toimintatavat, kuten ennakkovaikutusten arvioinnit.

Kansliapäällikön esittelyoikeus, eli vaihtoehdot 2 ja 3, tukevat viranhaltijavalmistelun ja poliittisen arvojohtamisen perusteiden yhteensovittamista ja avoimuutta. Haasteita tässä vaihtoehdossa voivat asettaa poliittisten arvojen ja ohjauksen liian vähäinen näkyvyys valmistelussa ja päätösehdotuksissa, mistä voi seurata asioiden valmistelun ja käsittelyjen pitkittyminen. Tätä haastetta liudentaa käytäntöön otetut yhteistyöfoorumit ja -tavat, kuten poliittisen johtoryhmän ja operatiivisen johtoryhmän yhteistyöskentely, valtuustoasiain valmistelutoimikunnan työskentely jne.       

Poliittisen johtamisen näkökulmasta kuntastrategia ja talousarvio ovat keskeisiä ohjauksen välineitä. Sen vuoksi aiemmin Tuusulassa, ja tällä hetkellä myös Tampereella, on päädytty hallintosäännössä ratkaisuun, jossa pormestari esittelee nämä asiat, vaikka esittelyoikeus muuten olisi kansliapäälliköllä.

Edellä olevan perusteella ehdotetaan hallintosääntöä muutettavaksi niin, että jatkossa kansliapäällikkö toimisi kunnanhallituksen esittelijänä, kuitenkin niin, että pormestari esittelisi kuntastrategian, vuosittaiseen talousarvioon ja -suunnitelmaan sekä sisäiseen valvontaan liittyvät asiat. Pormestarilla olisi aina oikeus siirtää asiat esiteltäväkseen. Esittelyoikeuden muutokset vaikuttavat hallintosäännön 3 ja 124 pykälien sisältöön.

Muutos esittelyoikeuteen tulisi voimaan uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2025 samaan aikaan mahdollisten muiden poliittiseen johtamisjärjestelmään tehtävien muutosten kanssa.

Ehdotetut muutokset hallintosääntöön ovat seuraavat:

3 § Esittely kunnanhallituksessa

Voimassa oleva määräys:

Kunnanhallituksen esittelijänä toimii pormestari. Pormestarin ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii kansliapäällikkö.

Ehdotettu muutos:

Kunnanhallituksen esittelijänä toimii kansliapäällikkö. Pormestari esittelee kunnanhallituksessa kuntastrategian, vuosittaisen talousarvion ja -suunnitelman sekä sisäiseen valvontaan liittyvät asiat. Kansliapäällikön ollessa esittelijänä pormestarilla on oikeus siirtää asiat esiteltäväkseen. Kansliapäällikön ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty.

 124 § Esittely

1.     kappaleen 1. virke

Voimassa oleva määräys:

Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä lukuunottamatta tarkastuslautakuntaa ja kunnanhallitusta.

Ehdotettu muutos:

Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä lukuun ottamatta tarkastuslautakuntaa ja 3 §:ssä määrätyllä tavalla kunnanhallitusta.

 

Valtuustokauden 2021 – 2025 arviointi ja johtamisjärjestelmän kehittäminen

Valtuusto päätti kokouksessaan 11.11.2024 velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muut muutokset hallintosääntöön viimeistään toukokuun valtuuston kokoukseen 12.5.2025.

Valtuusto, kunnanhallitus ja lautakunnat ovat vuoden 2024 aikana arvioineet valtuustokauden 2021-2025 toimintaansa ja poliittista johtamisjärjestelmää. Arviointeja on käsitelty valtuustoseminaareissa 16.5.2024 ja 25.10.2024, jolloin on myös hahmoteltu poliittisen johtamisjärjestelmän mahdollisia kehittämistoimenpiteitä. Kehittämistoimenpiteet voivat liittyä poliittisen johtamisjärjestelmän rakenteisiin, yhteistyön järjestämiseen viranhaltijaorganisaation kanssa ja toimintatapoihin johtamisjärjestelmässä. Tavoitteena on ollut, että kehittämistoimien vaikutukset hallintosääntöön ja toimintatapoihin tulisivat voimaan viimeistään uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2025. Arvioinneissa ja kehittämistoimien määrittelyssä ovat olleet apuna Finnish Consulting Group (FCG) Oy konsultit.

Poliittisen johtamisjärjestelmän mahdolliset muutokset on tarkoituksenmukaista valmistella laajasti toimielimissä ja tiiviissä yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa. 

Kertyneen arviointiaineiston ja kehittämiskohteiden jatkovalmistelua varten on tarpeen perustaa valtuustoryhmien edustajista ja johtavista viranhaltijoista koostuva valtuuston puheenjohtajan johdolla toimiva valmisteluryhmä. Valmisteluryhmän tehtävänä olisi koota ja jatkokehittää toteuttamiskelpoiset poliittisen johtamisjärjestelmän muutosehdotukset hallintosääntöön ja yhteisiin toimintatapoihin.  Konkreettiset ehdotukset käsiteltäisiin valtuuston iltakoulussa maalis-huhtikuussa 2025 sekä tarpeen mukaan valmistelun edetessä toimielimissä ja kunnan johtoryhmässä.  Kokonaisuus tulee käsitellä valtuustossa 12.5.2025, jolloin on mahdollista hyväksyä mahdolliset muutokset hallintosääntöön ja merkitä tiedoksi toimintatapamuutokset. Työskentelyssä hyödynnetään Finnish Consulting Group (FCG) Oy:n asiantuntijoita.

Ehdotus

Esittelijä

Anna Yltävä, apulaispormestari, anna.yltava@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että asia käsitellään hallintosäännön 124 §:n 5 mom. nojalla puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä vaadi kannatusta
  • hyväksyä selostusosasta ilmenevän poliittisen johtamisjärjestelmän jatkokehittämisen toimenpiteet ja aikataulun
  • pyytää valtuustoryhmiä nimeämään edustajansa valmistelutyöryhmään ja nimetä ryhmään viranhaltijaedustajiksi kansliapäällikön ja hallintojohtajan  
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä esitetyt hallintosäännön §3 ja §124 muutokset voimaan 1.6.2025 lukien

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

Kalle Ikkelä, Satu Kuivasto

Kokouskäsittely

Pormestari Ikkelä ja vt.kansliapäällikkö Kuivasto ilmoittivat olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Anna Yltävä. 

​​​​​Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, jäsen Mäki-Kuhna esitti muutosehdotuksen jäsen Lindbergin kannattamana.
Muutosehdotus: 

"Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • ettei esittelyoikeuksia muuteta nykyisestä hallintosäännöstä.
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan valtuustokaudelta 2017-2025 tehtyjen arviointien perusteella mahdollisesti tarvittavat muut muutokset hallintosääntöön viimeistään toukokuun valtuuston kokoukseen 12.5.2025"


Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatattu muutosehdotus, on asia ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Mäki-Kuhnan tekemää muutosehdotusta, äänestävät "EI". 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

  • 10 "JAA"ääntä (Outi Huusko, Elisa Laitila, Kati Lepojärvi, Karita Mäensivu, Ari Nyman, Lilli Salmi, Johanna Sipiläinen, Mika Timonen, Anna Yltävä, Laura Åvall )
  • 3 "EI"-ääntä (Pekka Laakso, Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna)
     

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Pormestari Ikkelän henkilökohtainen v​​​​​arajäsen Pekka Laakso ja asianajaja Harri Lipasti saapuivat kokoukseen klo 17.02.
Asianajaja Lipasti ja vs.lakimies Vehi toimivat asiantuntijoina kokouksessa. Lipasti ja Vehi poistuivat kokouksesta klo 17.10 asian käsittelyn jälkeen. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä esitetyt hallintosäännön §3 ja §124 muutokset voimaan 1.6.2025 lukien

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

  • Satu Kuivasto
    Kalle Ikkelä

Kokouskäsittely

Pormestari Ikkelä ja vt.kansliapäällikkö Kuivasto ilmoittivat olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varavaltuutettu Ilari Roihuvuo saapui kokoukseen klo 15:50 Ikkelän tilalle. 

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, valtuutettu Mika Mäki-Kuhna esitti muutosesityksen varavaltuutettu Daniel Levanderin kannattamana:

Muutosesitys: "Esitän, että valtuusto päättää hylätä liitteenä esitetyt hallintosäännön muutokset."

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, on asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Mäki-Kuhnan tekemää muutosesitystä, äänestävät "EI". 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

  • 36 "JAA"ääntä (Jari Anttalainen, Monica Avellan, Hanna Catani, Janne Hermunen, Outi Huusko, Vesa Hänninen, Mika Joensuu, Aarno Järvinen, Sanna Kervinen, Taina Ketvel, Mirka Kovalainen, Ari Nyman, Elisa Laitila,  Annika Lappalainen, Mira Lehtinen, Mila Lehtonen, Kati Lepojärvi, Ari Loponen, Karita Mäensivu,  Liisa Palvas, Tuija Reinikainen, Ulla Rosenqvist, Risto Rämö, Jari Räsänen, Jussi Salonen, Johanna Sipiläinen, Emmi Sirniö, Raimo Stenvall, Tapio Tammilehto, Mika Timonen, Lauri Untamo, Laura Vaarnas, Margita Winqvist, Anna Yltävä, Anu Åberg, Laura Åvall)
  • 15 "EI"-ääntä (Pasi Huuhtanen, Jari Immonen, Kim Kiuru, Aila Koivunen, Topi Korpinen, Päivö Kuusisto, Daniel Levander, Arto Lindberg, Janne Mellin, Mika Mäki-Kuhna, Ilari Roihuvuo, Kirsti Ruislehto, Lilli Salmi, Ilmari Sjöblom, Ruut Sjöblom)


Suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 jaa-ääntä ja 15 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen tulleen valtuuston päätökseksi.

Valtuutetut Mika Mäki-Kuhna, Ruut Sjöblom ja Pasi Huuhtanen ilmoittivat päätöksestä eriävän mielipiteen. 


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm