Perustelut
Tuusulan Jäähalli Oy (”Yhtiö”) on Tuusulan kunnan 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö toimii Hyrylän urheilukeskuksen alueella ja tukee omalla toiminnallaan Tuusulan kunnan strategian toteuttamista. Yhtiö osallistuu aktiivisesti urheilukeskuksen ja alueen kokonaiskehittämiseen ja täydentää sitä jääurheilun osalta.
Tuusulan kunta luovutti kunnanhallituksen 2.9.2022 § 306 päätöksen mukaisesti kaupalla kunnan suorassa omistuksessa olleen jäähallirakennuksen Tuusulan Jäähalli Oy:lle (myöhemmin Yhtiö). Kaupan tarkoituksena oli vauhdittaa urheilukeskuksen jääurheilun palveluiden ja olosuhteiden kehittämistä. Kaupan myötä syntyi suurempi jäähalliyhtiö, joka operoi ja kehittää hallien toimintaa jatkossa yhtenä organisaationa. Perusajatuksena oli saavuttaa sekä toiminnallisia että taloudellisia synergiaetuja jääaikavuorojen myynnissä, hallin ylläpidossa ja tulevissa investoinneissa.
Yhtiön kaksi jäähallia antavat mahdollisuuden laadukkaaseen jääurheilutoimintaan Tuusulassa ja tukevat erityisesti nuorison liikunta- ja urheilutoiminnan edellytyksiä ja kehittämistä. Tulevina vuosina Yhtiö pyrkii kehittämään tiloja paremmin lajiharjoittelua tukeviksi. Tulevat investoinnit toteutetaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Lisäksi kaikessa toiminnassa ja ratkaisuissa noudatetaan kestävän kehityksen ja ekologisuuden periaatteita. Yhtiöllä on suunnitteilla kehittää hallin puku- ja oheistiloja sekä ottaa käyttöön aurinkovoimala, joka tuottaman energian Yhtiö pystyy hyödyntämään kokonaisuudessaan. Lisäksi kylmälaitteiden uusinnan yhteydessä pyritään lämmön talteenoton maksimaaliseen hyödyntämiseen.
Yhtiön lainan tarve vuoden 2024 investointeihin sekä arvioidut hyödyt:
-
Pukuhuone saneeraus 98 700,00 euroa
-
Kuivaushuone saneeraus, arvio 32 000,00 euroa
-
Uusi ilmanvaihtokone 25 000,00 euroa
- IV-koneen vaihto välttämätön, nykyinen laite on alitehoinen
-
1. aurinkovoimala 59 800,00 euroa
- tuotto vuodessa 104000 kWh -13 000,00 euroa
- takaisinmaksuaika 5-7 vuotta
- aurinkovoimalan vaikutus sähkön säästöön 10%
Yhtiön kassa on tälle hetkellä noin 80 000 euroa. Yhtiön lainantarve suunnitelluille investoinneille on enimmillään 215 500 euroa.
Lainatakaus
Tuusulan Jäähalli Oy pyytää 28.5.2024 päivätyllä hakemuksellaan Tuusulan kuntaa myöntämään omavelkaisen takauksen Yhtiön suunnitelluille investointihankkeita varten otettavalle lainalle.
Yhtiö perustelee hankkeita sekä hankkeen rahoituksen vakuudeksi tarvittavan takauksen myöntämistä lasten ja nuorten sekä aikuisharrastajien olosuhteiden parantamisella, kasvavilla harrastajamäärillä sekä vuorojen hyvällä kysynnällä sekä hankkeen taloudellisella kannattavuudella. Kannattavuutta Yhtiö perustelee myös sillä, että aurinkovoimalan arvioitu takaisinmaksuaika on 5-7 vuotta.
Kuntalaki säätelee kunnan myöntämien takausten edellytyksiä. Kuntalain 129 §:n mukaan
- Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.
- Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.
- Sen estämättä, mitä yllä säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992), museolain (729/1992), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen.
- Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.
Yhtiössä harjoitettavan toiminnan tarkoitus on liikunnan yleisten edellytysten luominen joka ei ole liikuntalain perusteella tulkittavissa markkinoilla toimimiseksi, kun toimintaa ei harjoiteta nimenomaisesti liiketoiminnallisin tavoittein ja perustein. Yhtiön toimintaan voidaan BDO:n 25.5.2022 antaman jäähallien yhdistymisselvityksen mukaisesti myöntää ryhmäpoikkeusasetuksen 55 artiklan mukaisten reunaehtojen mukaisesti toimintatukea. Kun mahdollinen velka liittyy liikuntalain 5 §:n mukaisten tehtävien suorittamiseen, ei velan korko ole välttämätöntä olla markkinaehtoinen. Velalle tulee kuitenkin kaikissa tilanteissa olla riittävät vastavakuudet.
Kuntalain 129 § vaatimukset huomioiden, kunnan sekä Yhtiön talouden tunnuslukujen sekä ennustelaskelmien perusteella arvioituna voidaan todeta, että myönnettäväksi esitettävä takaus ei vaaranna kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Takaukseen ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä. Takauksen vastavakuudet kattavat osaltaan kunnan taloudellista riskiä.
Yhtiöllä on tällä hetkellä korollista velkaa rahoituslaitoksille 40 000 euroa. Lisäksi Yhtiöllä on 439 600 euron laina Tuusulan kunnalle, jonka vakuudeksi Yhtiö on jälkipantannut 1 177 000 euron ensisijaiset panttikirjat maanvuokraoikeuteen ja tontilla sijaitseviin rakennuksiin, tontti 858-401-0013-0000-L2.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- antaa enintään 215 500 euron omavelkaisen takauksen Tuusulan Jäähalli Oy:n vieraan pääoman ehtoisen velkakirjalainan vakuudeksi
- että kunnan takaus kattaa taattavan pääoman lisäksi korot, viivästyskorot sekä muut mahdolliset kulut
- että taattavan lainan laina-aika on enintään 7 vuotta, lyhennysohjelma tasalyhennyksin 6 kk:n välein
- että takausprovisio on 0,80 % p.a. taattavan lainan maksamattomasta pääomasta
- että kunnan takauksen vastavakuudeksi Yhtiö on jälkipantannut 1 177 000 euron ensisijaiset panttikirjat 40 000 euron rahalaitoslainojen jälkeen
- valtuuttaa talousjohtajan päättämään takauksen tarkemmat ehdot.