Perustelut
Vaalilain 8 §:n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon seuraavan kalenterivuoden alusta voimaan tulevat kuntajaon muutokset. Valtuuston on myös määrättävä, mihin äänestysalueeseen kuuluvat ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle.
Päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa. (29.11.2019/1132)
Jos päätös kuntajaon muuttamisesta on tehty äänestysalueista tehdyn päätöksen jälkeen, valtuuston tai, jos muutoksesta on päättänyt ministeriö, kunnanhallituksen on viipymättä tarkistettava äänestysaluejako.
Äänestysalueista tehtyä päätöstä, josta on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle, noudatetaan hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. (29.11.2019/1132)
Vertailu lähikuntiin
Kunta |
Äänestysalueiden lukumäärä |
Pinta-ala |
Asukasluku |
Tuusula |
15 |
225,4 km² |
41 088 |
Hyvinkää |
13 |
336,8 km² |
47 003 |
Kirkkonummi |
8 |
1 017 km² |
40 776 |
Mäntsälä |
9 |
596,1 km² |
20 964 |
Nurmijärvi |
16 |
367,3 km² |
44 721 |
Äänestysaluejaon muutos 1.1.2025 alkaen
Kunnassa on pitkään ollut yhteensä 15 äänestysaluetta. Näistä äänestysalueista Riihikallio I- ja Riihikallio II-äänestysalueilla sekä Kellokoski, itäinen- ja Kellokoski, läntinen-äänestysalueilla on ollut yhteinen äänestyspaikka viime vaaleissa. Tarkoituksena on nyt yhdistää kyseiset saman äänestyspaikan omaavat äänestysalueet siten, että jatkossa olisi yhteensä 13 äänestysaluetta. Näin ollen Riihikallio I ja Riihikallio II äänestysalueet yhdistyvät Riihikallio-nimiseksi äänestysalueeksi ja edelleen Kellokoski, itäinen- ja Kellokoski, läntinen-äänestysalueet yhdistyvät Kellokoski-nimiseksi äänestysalueeksi. Samalla äänestysalueiden nimeäminen yhdenmukaistuu ja selkeytyy. Äänestysaluemuutoksia on käsitelty valtuustoasiain valmistelutoimikunnassa sekä kunnan keskusvaalilautakunnassa.
Nykyinen äänestysalue |
Äänestysalue 1.1.2025 alkaen |
001 Kirkonkylä |
001 Kirkonkylä |
002 Rusutjärvi |
002 Rusutjärvi |
003 Paijala |
003 Paijala |
004 Tuomala |
004 Tuomala |
005 Ruotsinkylä |
005 Ruotsinkylä |
006 Jokela |
006 Jokela |
007 Vanhakylä |
007 Vanhakylä |
008 Kellokoski, läntinen |
008 Kellokoski |
009 Hyrylä |
009 Hyrylä |
010 Vaunukangas |
010 Vaunukangas |
011 Riihikallio I |
011 Riihikallio |
012 Lepola |
012 Lepola |
013 Riihikallio II |
011 Riihikallio |
014 Hyökkälä |
013 Hyökkälä |
015 Kellokoski, itäinen |
008 Kellokoski |
1.1.2025 alkaen Tuusulan kunnan 13 äänestysaluetta näin ollen ovat:
- Kirkonkylä
- Rusutjärvi
- Paijala
- Tuomala
- Ruotsinkylä
- Jokela
- Vanhakylä
- Kellokoski
- Hyrylä
- Vaunukangas
- Riihikallio
- Lepola
- Hyökkälä
Äänestysalueiden äänioikeutettujen lukumäärä vaihtelee uudistuksen jälkeen noin 800 aina lähes 4 000:een. Äänestysalueita on syytä tarkastella myös laajemmin erityisesti Etelä-Tuusulan väestömäärän kasvaessa, mutta siihen ei tällä hetkellä kuitenkaan nähdä tarvetta. Ehdotettu muutos selkeyttää äänestysalueiden nimiä sekä vaalipäivän äänestysjärjestelyjä. Muutos ei kuitenkaan vaikuta yhdenkään äänestäjän matkan pituuteen äänestyspaikalle.
Erityisryhmien äänestysalue
Äänestysaluejakoa muuttaessa tulee ilmoittaa ns. erityisryhmien äänestysalue. Äänestysaluejaon muuttamista koskevassa kunnanvaltuuston päätöksessä on ratkaistava myös, mikä kunnan äänestysalueista on käytössä niillä kunnan äänioikeutetuilla, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä asuvaksi minkään kiinteistön (rakennuksen ja huoneiston) kohdalle. Vailla vakinaista asuntoa olevien sekä hoito- ym. laitoksissa asuvien kuntalaisten lisäksi tähän ryhmään kuuluu kunnan ns. poissaoleva väestö, eli ulkomailla vakinaisesti asuvat Suomen kansalaiset (ulkosuomalaiset).
Erityisryhmien äänestysalueeseen ei ehdoteta muutosta.
Erityisryhmien äänestysalue |
Erityisryhmien äänestysalue 1.1.2025 alkaen |
001 Kirkonkylä |
001 Kirkonkylä |
Ehdotus
Esittelijä
-
Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi
Kunnanhallitus päätää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- että 1.1.2025 alkaen Tuusulan kunnan äänestysalueet ovat
Nykyinen äänestysalue |
Äänestysalue 1.1.2025 alkaen |
001 Kirkonkylä |
001 Kirkonkylä |
002 Rusutjärvi |
002 Rusutjärvi |
003 Paijala |
003 Paijala |
004 Tuomala |
004 Tuomala |
005 Ruotsinkylä |
005 Ruotsinkylä |
006 Jokela |
006 Jokela |
007 Vanhakylä |
007 Vanhakylä |
008 Kellokoski, läntinen |
008 Kellokoski |
009 Hyrylä |
009 Hyrylä |
010 Vaunukangas |
010 Vaunukangas |
011 Riihikallio I |
011 Riihikallio |
012 Lepola |
012 Lepola |
013 Riihikallio II |
011 Riihikallio |
014 Hyökkälä |
013 Hyökkälä |
015 Kellokoski, itäinen |
008 Kellokoski |