Kunnanhallitus, kokous 10.3.2025

§ 89 Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni

TUUDno-2025-322

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Puikkonen, vs. hallintojohtaja, niina.puikkonen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on päättänyt laatia Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni -ohjeen, jossa kerrotaan yleisistä kunnan linjauksista vaalien alla sekä ennen vaaleja järjestettävistä tilaisuuksista kunnan tiloissa. Ohjeen mukaan kunta pyrkii aktivoimaan kuntalaisia käyttämään äänioikeuttaan, ja viestii vaaleista aktiivisesti muttei osallistu vaalikampanjointiin.

Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni perustuvat perustuslain ja hyvän hallintotavan (hallintolain 2. luku) mukaiseen yhdenvertaisuusperi-aatteeseen. Yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa julkista hallintoa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Kukaan ei saa saada vaaleissa erityistä hyötyä siitä, että toimii kunnan tehtävässä. Vaalilain tarkoittamien yleisten valtakunnallisten vaalien osalta on tarpeen ohjeistaa vaaleja koskevista periaatteista.

Kunnan tehtävissä sekä luottamustehtävissä olevat henkilöt, jotka ovat ehdolla eduskunta-, alue- ja kuntavaaleissa ovat vaalikaranteenin alaisina vaalien läheisen ajan. Europarlamenttivaalissa vaalikaranteenia noudatetaan, mikäli Tuusulan kunnan luottamushenkilö, viranhaltija tai työntekijä on ehdokkaana. Presidentinvaalissa ei noudateta vaalikaranteenia.

Vaalikaranteeni alkaa vähintään kaksi kuukautta ennen vaalipäivää ja merkitään alkavaksi aina kuukauden 1. päivästä alkaen (esim. vaalipäivä huhtikuussa, karanteeni alkaa 1. päivä helmikuuta). Vaalikaranteenista on laadittu ohje, jossa on linjattu vaalikaranteenin periaatteet. Vaalikaranteenin aikana ehdokkaiden on erotettava selkeästi toisistaan roolinsa kunnan työntekijänä ja vaalien ehdokkaana.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan vaalien periaatteet ja vaalikaranteeni -ohjeen. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Niina Puikkonen, vs. hallintojohtaja, niina.puikkonen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus on hyväksynyt Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni -ohjeen kunnanhallituksen kokouksessa 17.2.2025. Ohjeessa kerrotaan yleisistä kunnan linjauksista vaalien alla sekä ennen vaaleja järjestettävistä tilaisuuksista kunnan tiloissa. Ohjeen mukaan kunta pyrkii aktivoimaan kuntalaisia käyttämään äänioikeuttaan, ja viestii vaaleista aktiivisesti muttei osallistu vaalikampanjointiin.

Vaaleja koskevat periaatteet ja vaalikaranteeni perustuvat perustuslain ja hyvän hallintotavan (hallintolain 2. luku) mukaiseen yhdenvertaisuusperi-aatteeseen. Yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa julkista hallintoa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Kukaan ei saa saada vaaleissa erityistä hyötyä siitä, että toimii kunnan tehtävässä. Vaalilain tarkoittamien yleisten valtakunnallisten vaalien osalta on tarpeen ohjeistaa vaaleja koskevista periaatteista.

Kunnan tehtävissä sekä luottamustehtävissä olevat henkilöt, jotka ovat ehdolla eduskunta-, alue- ja kuntavaaleissa ovat vaalikaranteenin alaisina vaalien läheisen ajan. Europarlamenttivaalissa vaalikaranteenia noudatetaan, mikäli Tuusulan kunnan luottamushenkilö, viranhaltija tai työntekijä on ehdokkaana. Presidentinvaalissa ei noudateta vaalikaranteenia.

Vaalikaranteeni alkaa vähintään kaksi kuukautta ennen vaalipäivää ja merkitään alkavaksi aina kuukauden 1. päivästä alkaen (esim. vaalipäivä huhtikuussa, karanteeni alkaa 1. päivä helmikuuta). Vaalikaranteenista on laadittu ohje, jossa on linjattu vaalikaranteenin periaatteet. Vaalikaranteenin aikana ehdokkaiden on erotettava selkeästi toisistaan roolinsa kunnan työntekijänä ja vaalien ehdokkaana.

Ohjeen hyväksymisen jälkeen huomattiin, ettei ohjeessa mainittu yhteisötilojen käyttöä. Tarkoitus on, että päivitetty ohje selkeyttää koulujen ja yhteisötilojen käyttöä vaalien alla.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn vaalien periaatteet ja vaalikaranteeni -ohjeen.