Perustelut
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.11.2023 § 472 ottaa käyttöön Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummituen ja sen periaatteet 1.1.2024 alkaen. Päätöksen mukaan kummitukea voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ja sen myöntäminen perustuu harkintaan ja käytettävissä oleviin määrärahoihin.
Kulttuurin ja urheilun kummituen hakuaika on vuosittain 1.-31.1. Tuusulan kunta myöntää kulttuurin ja urheilun kummitukea osana kunnan avustustoimintaa. Kulttuurin ja urheilun kummituen tavoitteena on mahdollistaa ja tukea erityisesti nuorten taiteilijoiden ja urheilijoiden urakehitystä ja tuoda kunnalle näkyvyyttä. Kummitukea voi hakea nuori tai aikuinen, joka opiskelee, harrastaa tai valmentautuu tavoitteellisesti omalla alallaan. Hakijan tulee sitoutua osallistumaan kunnan osoittamiin tapahtumiin ja edistämään Tuusulan kunnan näkyvyyttä strategian mukaisesti sopimuksen laajuus huomioiden. Hakijan tulee liittää vapaamuotoiseen hakemukseen kuvauksen urastaan ja tavoitteistaan, omasta toiminnasta syntyvistä kustannuksista sekä omalla alallaan menestymistä kuvaavan lausunnon, jonka on kirjoittanut oppilaitos, taustaorganisaatio, lajiliitto tms.
Vuonna 2025 kummituen avustussumma on 18 000 euroa. Kun hakija on 13-20-vuotias, kansallisesti ansioitunut tai menestynyt tuusulalainen, voi sopimuksen arvo olla n. 500-2000€ / vuosi. Hakijan ollessa yli 21-vuotias, kansainvälisesti ansioitunut tai menestynyt tuusulalainen tai Tuusulaa tunnetuksi tekevä voi sopimuksen arvo olla n. 1000-10 000€ / vuosi. Tuusulan kunta tekee henkilöiden tai ryhmien kanssa kirjallisen sopimuksen. Sopimus tehdään 1-2 vuodeksi kerrallaan. Nyt ehdotetut sopimukset ovat kestoltaan yhden vuoden.
Kuntaan on saapunut yhteensä 13 hakemusta, joista 11 hakemusta täyttää asetetut kriteerit. Yhden (1) hakijan kanssa on voimassa oleva kulttuurin- ja urheilun kummitukisopimus. Yksi (1) saapunut hakemus siirrettiin avustettavan toiminnan perusteella jatkuvan haun avustusten piiriin.
Kulttuurin kummitukihakemuksia on saapunut kaksi (2) kappaletta, yhteissumma 7 000 euroa:
Juniorit
- Iita Markkanen, kummituki tavoitteellisen kuvataideharrastuksen tukemiseen
Aikuiset
Urheilun kummitukihakemuksia on saapunut kymmenen (10) kappaletta, yhteissumma 31 000 euroa:
Juniorit
Aikuiset
-
Siiri Uusitalo, Harrastusmaksut, maajoukkueleiritykset, varusteet ja mahdolliset MM-kisat kuluineen, laji: ringette
Joukkueet