Perustelut
Tuusulan kunnan asiakirjojen ja niihin rinnastettavien tietoaineistojen tietopalveluun liittyvä hinnasto on hyväksytty kunnanhallituksessa 18.9.2017. Tämä hinnasto on todettu nykyinen toimintaympäristö ja muuttunut lainsäädäntö huomioiden vanhentuneeksi, eikä vanhentunutta hinnastoa ole pidetty enää esillä kunnan www-sivuilla. Näin ollen Tuusulan kunta ei tällä hetkellä peri maksuja asiakirjoista tai vaativimmista tiedonhauista. Tietopyyntöjen määrä on kasvussa, samoin tietopyyntöihin liittyvät kustannukset. Tuusulan kunnalta puuttuu kunnanhallituksen hyväksymä, päivitetty hinnasto asiakirjoista perittävistä maksuista.
Asiakirjalla tarkoitetaan pöytäkirjanotetta tai asiakirjan jäljennöstä. Tässä asiakirjoihin rinnastetaan myös tiedot ja tietoaineistot, jotka annetaan tulosteena, teknisen käyttöyhteyden avulla, muuten sähköisesti tai siihen verrattavalla tavalla.
Julkisuuslain 34 §:n 1 momentin mukaisesti asiakirjan antamisesta ei pääsääntöisesti peritä maksua, kun
- asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti (pois lukien erityistoimenpiteitä vaativan tiedon antaminen)
- asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi
- julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse
- sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse
Edellä mainituissa tapauksissa voidaan kuitenkin periä tiedon esille hakemisesta ja aineistolle tehtävistä erityistoimenpiteistä aiheutuneista kustannuksia.
Asiakirjan antamisesta ei pyydetä maksua silloin, kun pyydetyn asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvoitteen piiriin. Näitä asiakirjoja tai tilanteita ovat esimerkiksi
- pöytäkirjanote, jolla päätös annetaan asianosaiselle tiedoksi
- asiakirja, joka lain mukaan annetaan viranomaiselle säädetyn valvontatehtävän suorittamista varten
- kun toteutetaan kuntalaissa säädettyä luottamushenkilöiden oikeutta saada tietoja ja asiakirjoja, joita he toimiessaan pitävät tarpeellisina
- kun toteutetaan tietosuoja-asetuksen mukaista tarkastusoikeutta (itseä koskevat tiedot)
Toimivalta:
Hallintosääntö 40§ Kunnanhallituksen asiakirjahallinnon tehtävät