Tekninen lautakunta, kokous 19.3.2024

§ 38 Rykmentinpuiston työpaikka-alue, VL-alueen kevytväylä ja maisemointivalli, suunnitelmaehdotuksen hyväksyminen, vaihe 2

TUUDno-2023-2560

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Suvi Honkanen, suunnitteluinsinööri, suvi.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Rykmentinpuiston työpaikka-alueelle sijoittuva, VL-alueen kevyt väylän ja maisemointivallin suunnitelmaehdotus, piir.no 2097/60-64,71 on ollut nähtävillä 7.12.-20.12.2023.

Lähtökohdat

Suunnitelmaehdotus koskee Rykmentinpuiston työpaikka-alueen VL-alueille sijoittuvaa kevytväylä yhteyttä, joka kaavaan on merkitty ”baana” merkinnällä. Baanalla on kaavassa tarkoitettu ohjeellista jalankululle ja pyöräilylle varattua laatukäytävää. Kevyen liikenteen väylä on osa Rykmentinpuiston osayleiskaavaa, jossa baana kaavoituksen edistyessä yhdistyy Hyrylän keskustan kevytväylä verkostoon Rykmentinpuiston keskuksessa.

Lisäksi suunnitelmaan sisältyy Rykmentinportinkadun länsipuolelle, VL-alueelle tuleva maisemointivalli. Vallin rakentamisessa hyödynnetään Sulan TP-alueelta tulevia saatavia seula-alite massoja.

Kevytväylä 1:n rakentaminen tuli ajankohtaiseksi Rykmentinpuiston TP-alueen tonttien rakentamisen myötä, kun alueelle työssäkäyvät tarvitsevat kevytväylä yhteyden Tuusulan itäväylän bussipysäkeille.

Kevytväylä 2:n rakentamistarve johtuu VL-alueelle rakennettavan maisemointivallista. Kevytväylä 2 tulee aluksi toimimaan työmaatienä maisemointivallin rakentamisen aikana.

Liikenne- ja katutekniset ratkaisut

Kevytväylän pituus Rykmentinportinkadun länsipuolella (kevytväylä 2) noin 140 metriä ja itäpuolella (kevytväylä 1) noin 350 metriä. Kevytväylän leveys on 6,0 metriä.

Maisemointivallin täyttöihin käytetään Sulan alueen kunnallistekniikan rakentamisesta syntyviä seula-alite massoja. Vallin rakenne on esitetty maisemointivallin leikkauspiirustuksessa (2097-71). Pohjamaan päälle ennen läjitysmassoja asennetaan ensin suodatinkangas, bentoniittimatto, sitten 30 cm kuivatuskerros ja suodatinkangas. Läjitymassojen päälle vastaavasti tulee myös bentoniittimatto sekä 1,0 metrin puhtaan maan kerros.

Päällysteet ja istutukset

Kevytväylille on suunniteltu asfalttipäällyste. Kevytväylien yhteyteen ei tule istutuksia.
Maisemointivalli metsitetään.

Vesihuolto ja kaapelit

Suunnitelmaan ei sisälly vesihuoltoa.

Kuivatus

Kevytväylien ja maisemointivallin kuivatus perustuu avo-ojiin.

Valaistus

Kevytväylille rakennetaan led-valaistus. Suunnitelmiin on merkitty alustavat valaisimien sijainnit. Maisemointivallia ei valaista.

Toteutus

Kevytväylät on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman pian. Väyliä ei kuitenkaan ensimmäisessä vaiheessa toteuteta lopullisessa 6,0 metrin leveydessä. Väylät toteutetaan aluksi 3,0 metrin leveydessä ja rakennetaan lopulliseen leveyteen vasta kun baana kaavoituksen myötä baana jatkuu Hyrylän suuntaan.

Meluvallin toteuttaminen ei ole vielä täysin varmaa. Stabilointimassojen sijoittaminen meluvalliin vaatii ympäristöluvan. Meluvalli rakennetaan, mikäli puistosuunnitelma hyväksytään ja mikäli hankkeelle saadaan ympäristölupa. Ympäristölupahakemus on tällä hetkellä tekeillä ja hakemus jätetään vireille mahdollisimman pian.

Suunnitelmaehdotuksesta on jätetty nähtävillä olo aikana yksi muistutus.

Muistutus 1, Keski-Uudenmaan polkijat ry

Suunnitelmaehdotus koskee kaavaan merkittyä ”baanaa”. Baanalla on kaavassa tarkoitettu ohjeellista jalankululle ja pyöräilylle varattua laatukäytävää. Yleisesti ottaen baanalla tai laatukäytävällä tarkoitetaan pyörätietä, jonka poikkileikkaussekä risteyksien reittihierarkiaa tukevat väistämisvelvollisuudet erottuvat baanan käyttäjien eduksi. Usein myös baanoilla käytetään värillistä (punaista) asfalttipäällystettä pyörätien puolella erotuksena jalkakäytävästä. Esitetty aluksi toteutettava 3,0 m kapea yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie ei toteuta mitään laatukäytävän elementtejä. Myöhemmin toteutettava levennys 6,0 m jää laadullisesti vajaaksi mikäli jalankulun ja pyöräliikenteen erottelua ei toteuteta. Ehdotamme suunnitelmaa korjattavaksiseuraavasti

● siinä toteutetaan vähintään jalankulun ja pyörätien erottelu nykysuositusten vähimmäismitoitukset täyttäen

● muutetaan Rykmentinportinkadun risteyksen väistämisvelvollisuudetsiten, että baanan käyttäjillä on etuajo-oikeus ja ajoradalle osoitetaan väistämisvelvollisuusjoko liikennemerkillä B5 tai B7.

● Baanan suuntaisesti ei tule olla korkeuseroa risteyksessä.

Vastine 1

Suunnitelmaehdotukseen on virheellisesti merkitty baana yhdistetyttynä kevyen liikenteen väylänä. Liikennemerkiksi korjataan D7.1 "pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain". Suunnitelmaan merkitään myös pyörätie osuuden leveydeksi 4,0 metriä ja jalkakäytävä osuuden 2,0 metriä - väyläviraston ohjeistuksen mukaisesti.

Suojatien kohdalle lisätään merkki B7 "Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa ja suojatien kohdalle lisätään loiva raskaalle liikenteelle soveltuva korotusalue.

Suunnitelmaan lisätään pyöräilyn ja jalankulun erottava valkoinen massaraita. 

Baanalle ei tule tavanomaisesta poikkeavaa korkoeroa risteysalueella (kevyen liikenteen kulkusuunnassa).

Rykmentinporttinkatuun rajoittuva maankäyttö ja sen aiheuttama liikenne huomioon ottaen väistämisvelvollisuuden muutos baanan ja kadun ristyskohdassa on sen verran merkittävä muutos, että suunnitelmat on syytä laittaa uudelleen nähtäville.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä suunnitelmasta annetun vastineen ja suunnitelmiin tehdyt muutokset
  • laittaa suunnitelmamuutosten johdosta suunnitelmat uudelleen nähtäville.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Suvi Honkanen, suunnitteluinsinööri, suvi.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Rykmentinpuiston työpaikka-alueelle sijoittuva, VL-alueen kevyt väylän ja maisemointivallin suunnitelmaehdotus, piir.no 2097/60-64,71,75 on ollut yleisesti nähtävillä 22.2.-6.3.2024.

Katusuunnitelmaehdotus oli aiemmin nähtävillä 7.12.-20.12.2023, mutta nähtävillä olon aikana saadun muistutuksen perusteella kevyen liikenteen järjestelyihin tuli muutoksia, joilla kastottiin olevan vaikutuksia kadun käyttöön, ja suunnitelma päätettiin asettaa uudelleen nähtäville (tekninen lautakunta 16.1.2024).

Suunnitelmaan esitetyt muutokset:

  • Kevytväylän merkitseminen merkillä ”D7.1 pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain”
  • Rykmentinportinkadun suojatien merkitseminen merkillä B7 ”Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa”
  • Ajoratamaalausten muutos suojatien kohdalla, suojatie muutettu pyörätien jatkeeksi
  • Rykmentinportinkadun suojatien muuttaminen korotetuksi suojatieksi ja merkit A10 ”töyssyjä” lisätty varoittamaan korotusalueesta
  • Uusi detaljipiirustus korotetusta suojatiestä
  • Tyyppipoikkileikkaukseen lisätty selite kuinka väylä jaetaan jalankulun ja pyöräilyn kesken (jalankulku 2,0 metriä ja pyöräily 4,0 metriä)
  • Kevytväylälle lisätty valkoinen massaraita erottelemaan jalankulkua ja pyöräilyä

Suunnitelmaehdotukseen on tullut nähtävilläoloaikana 11 muistutusta. Nähtävillä olon jälkeen jätettiin yksi muistutus, joka lisätään tiedoksi, mutta sitä ei käsitellä.

Muistutus 1, Tuusulan puolesta ry

Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikassa on laadittu Rykmentinpuiston työpaikka-alueen, VL-alueen kevytväylien ja maisemointivallin suunnitelmaehdotus, piir.no 2097/60-64,71,75. Suunnitelmaehdotus on asetettu uudelleen nähtäville 22.2.-6.3.2024.

Kun puhutaan maisemoinnista ja virkistysalueelle tulevista kevytväylistä, on huolestuttavaa, että kyseessä onkin ennenkaikkea Sula III alueelta löytyneiden pilaantuneiden maiden siilausmaa-ainesten kapselointi eikä ensisijaisesti alueen puistosuunnittelu. Virkistysalueen ja kevytliikenneväylien suunnitelmien tulee olla julkisia ja niistä tulee käydä keskustelua asukkaiden kanssa.

Virkistysalueesta ei pidä tehdä maankaato-paikkaa. Kyseisten maa-ainesten kapselointia ei ole asianmukaista eikä sitä tule sallia virkistysalueelle, se on vastoin Tuusulan kestävän kehityksen arvoja ja ilmasto-ohjelman tavoitteita. 

Vastine 1

Puistosuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä vastaavalla tavalla kuin mikä tahansa muukin katu- tai puistosuunnitelma. 

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla. Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä  (< 5 %) jätettä, lähinnä asfaltin ja betonin muruja. 

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Maa-ainesten läjitys on suunniteltu alan yleisen ohjeistuksen mukaisesti. Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää pinnaltaan vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Maa-aineksia ei ole mahdollista hyödyntää Sulan alueen katurakenteissa tai muualla Sulan asemakaavan alueella. Jätteelliselle maa-ainekselle soveltuvat kustannustehokkaat vastaanottopaikat sijaitsevat pääosin kauempana, joten kuljetusmatkat muodostuvat pitkiksi ja niistä aiheutuu ylimääräisiä päästöjä. Kunnan ilmastotavoitteet huomioon ottaen on kestävän kehityksen mukaista pyrkiä etsimään jo olemassa oleville ja kaivetuille maa-aineksille lähialueelta hyödyntämiskohde. Käyttämällä maisemamäen rakenteissa seula-alitetta vähennetään neitseellisen maa-aineksen käyttötarvetta kevyen liikenteen laatukäytävän reittiä maisemoitaessa, hankintakustannuksia sekä kuljetuskustannuksia ja -päästöjä. Vähentämällä maa-ainesten kuljetuksista aiheutuvia päästöjä, säästämällä neitseellisiä raaka-aineita, edistämällä hiiltä sitovaa kasvillisuutta sekä kasvattamalla alueelle sopivia lajivalikoimia monimuotoisuuden ja vieraslajien torjumisen kautta, seula-alitteen hyödyntäminen maisemamäessä edistää osaltaan Tuusulan ilmastotavoitetta.

Muistutus 2, yksityishenkilö

Maisemointivalli sinänsä on täysin tarpeeton. Lisäksi sen rakentaminen saastuneella maa-aineksella aiheuttaa merkittävän ympäristöriskin,

Näin ollen sitä ei mielestäni tule missään tapauksessa toteuttaa.

Vastine 2

 Muistutus 3, 16 yksityishenkilöä

Muistutus koskien seuraavaa suunnitelmaa: Rykmentinpuiston työpaikka-alueen VL-alueen kevytväylä ja maisemointivalli, vaihe 2

Me allekirjoittaneet huomautamme Tuusulan kuntaa seuraavista asioista koskien ko. maisemointivallin rakentamista: 
- Suunnitelmien perusteella maisemointivallilla ei ole mitään maisemointiin liittyvää syytä, vaan kyse on haitta-ainepitoisen ylijäämämaa-aineksen eli jätteen loppusijoittamisesta.
- Suunnitelmassa on esitetty, että maisemointivalli metsitetään. Suunnitelmien mukaan maisemointivalliin tulee täyttöaineksen haitta-ainepitoisuuksista johtuen bentoniittimattoeriste sekä pohja- että pintarakenteisiin. Puhtaiden maiden pintakerroksen paksuus on 1 metri eikä suunnitelmissa ole esitetty juurimattoa tai muuta juurisuojaa. Kaatopaikkarakentamista koskevien laatuohjeiden mukaan kaatopaikkojen pintakerrokseen ei voida istuttaa puita tai syväjuurisia kasveja, sillä ajan myötä näiden juuristot vaarantavat eristerakenteen toimivuuden. Katsomme, että samat rakentamisen laatuvaatimukset koskevat myös tässä tarkoitettavaa haitta-ainepitoisten maa-ainesjätteen loppusijoituspaikkaa. Metsityksen ei katsota olevan mahdollinen ratkaisu edes juurisuojaa käyttämällä, sillä matalajuurinen puusto ei suurella todennäköisyydellä tulisi pysymään pystyssä tuulelle alƫina olevassa vallirakenteessa.
- Massojen haitta-ainepitoisuuksista riippuen sijoitus ympäristöluvalla melu- tai maisemointivalleihin lähialueelle on todennäköisesti lähtökohtaisesti järkevämpi ratkaisu kuin niiden kuljetus luvanvaraisiin vastaanottopaikkoihin, mutta massojen sijoituskohteeksi tulee tarkastella virkistys- ja luontoarvoiltaan merkityksettömiä kohteita, esim. teollisuus- tai liikennealueita. Sulan teollisuusalueelta löytyneiden haitta-ainespitoisten massojen oikea sijoituspaikka ei mielestämme ole kuntalaisille tärkeä ja alueellisilta virkistys- ja luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jonka kaavamerkintä on VL (lähivirkistysalue).

Vastine 3

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla. Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä  (< 5 %) jätettä, lähinnä asfaltin ja betonin muruja. 

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Maa-ainesten läjitys on suunniteltu alan yleisen ohjeistuksen mukaisesti. Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää pinnaltaan vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Maa-aineksia ei ole mahdollista hyödyntää Sulan alueen katurakenteissa tai muualla Sulan asemakaavan alueella. Jätteelliselle maa-ainekselle soveltuvat kustannustehokkaat vastaanottopaikat sijaitsevat pääosin kauempana, joten kuljetusmatkat muodostuvat pitkiksi ja niistä aiheutuu ylimääräisiä päästöjä. Kunnan ilmastotavoitteet huomioon ottaen on kestävän kehityksen mukaista pyrkiä etsimään jo olemassa oleville ja kaivetuille maa-aineksille lähialueelta hyödyntämiskohde. Käyttämällä maisemamäen rakenteissa seula-alitetta vähennetään neitseellisen maa-aineksen käyttötarvetta kevyen liikenteen laatukäytävän reittiä maisemoitaessa, hankintakustannuksia sekä kuljetuskustannuksia ja -päästöjä. Vähentämällä maa-ainesten kuljetuksista aiheutuvia päästöjä, säästämällä neitseellisiä raaka-aineita, edistämällä hiiltä sitovaa kasvillisuutta sekä kasvattamalla alueelle sopivia lajivalikoimia monimuotoisuuden ja vieraslajien torjumisen kautta, seula-alitteen hyödyntäminen maisemamäessä edistää osaltaan Tuusulan ilmastotavoitetta.

Muistutus 4, yksityishenkilö

Haluan tuoda esille huoleni Rykmentinpuiston työpaikka-alue, VL-alueen kevytväylien ja maisemointivallin suunnitelmaehdotus, vaihe 2 nähtävillä suunnitelmasta

Mielestäni tässä on kääritty karkkipaperiin hiljattain paljastuneiden saastuneiden maiden kuljettaminen johonkin. Karkkipaperi on luotu puhumalla maisemointivallista ja kevytliikenneväylän tarpeesta.

Kysymys on kuitenkin jälleen kerran Rykmentinpuiston alueen pala palalta nakertamisesta, nyt virkistysalueelle rakennettavasta, mittasuhteiltaan kookkaasta yhdessä paikassa saastuneiksi todettujen maiden kuljettamisesta uuteen paikkaan, ja vieläpä virkistysalueelle.  Tuollaisen mäen luominen tuhoaa alkuperäisen metsäluonnon. Lisäksi se on merkittävä esteettinen, virkistyksen estävä, hiilinielua ja luonnon monimuotoisuutta tuhoava pysyvä haitta.

Meluvalli on perusteltavissa vilkasliikenteisen Itäväylän varrelle, mutta ei missään tapauksessa pyöräliikenteelle rakennettavan baanan summittaiseen ympäristöön. Ympäristö on sana, joka kuvaa myös sitä, että kyseisen baanan suunnitelmaa ei vielä edes ole olemassa.

Koska karkkipaperilla kääritään koko maa bentoniittikuoreen, se on osoitus, että sisältö on likaista.

Toivon, että tekninen lautakunta ei anna lupaa tällaiselle hankkeelle. Korostan vielä, että vilkasliikenteisten väylien varrella ( Kulloontie ja Tuusulan Itäväylä) on    sietämätön jatkuva liikenteen melu ja penkat valmiiksi saasteiden peitossa.

Olen kulkenut pyörällä matkan Saviolta Riihikallioon ja pyöräily oli melun takia epämiellyttävää. Lisäksi pyörätie oli täynnä halkeamia, joka teki matkanteosta todella ikävän. Tällaiseen paikkaan meluvalleja sekä pyöräteiden parantamista ja suunnittelua tarvitaan, ei virkistysalueelle. Näiltä tienvarsilta saattaisi löytyä meluvallille paikka.

Liitän oheen Keski-Uusimaa-lehteen kirjoittamani kolumnin.

Keski-Uusimaa 3.3.2024

Olemme hiljattain seuranneet, miten Sulan alueelta löytyi valtava pilaantuneiden maiden määrä. Kunta osti maan ja nyt kun sinne alettiin tehdä teitä, paljastui suuri määrä jätettä. Koska tientekoa ei pidetty mahdollisena keskeyttää, maita ruvettiin ensin murskaamaan ja seulomaan ja kuljettamaan pois. Tehdyssä kauppakirjassa vastuu pilaantuneista maista on myyjällä. Koska kunta kuitenkin toistaiseksi on maksanut kuljetuslaskut, vaikuttaa että etsitään kuumeisesti ratkaisua, mihin nämä maat kuljetettaisiin.

Koska useimmat ihmiset eivät seuraa, mitä kaikkea kunnassa tapahtuu ja mihin voisi ottaa kantaa   ja kuulutukset ovat usein vaikeasti avautuvia, niin hämmästys ja ihmetys on suuri, kun tutustuin tarkemmin meneillään olevaan maisemointilupasuunnitelmaan. Se löytyy kunnan sivuilta Ajankohtaista otsikon alta vierittämällä. ” Rykmentinpuiston työpaikka-alue, VL-alueen kevytväylien ja maisemointivallin suunnitelmaehdotus, vaihe 2 nähtävillä.” Nähtävillä 6.3. asti ja suunnitelmaan voi antaa lausunnon. Klikkaamalla saa auki kartan ja punaista aluetta klikkaamalla klikkauksella tulee esille suunnitelma. Suunnitelma löytyy myös Tuusinfosta.

Kartasta näkyy suunnittelualue soikiona. Sitä ei ole suinkaan piirretty tarkkaan, mutta kun tutustuu tarkemmin, koko kauheus paljastuu. Puhutaan kevyen liikenteen baanan rakentamisesta, mutta baanasta ei ole vielä tietoakaan, edes sen sijaintia.  Ainoastaan on piirretty VL-alueelle johtava tieyhteys Itäväylältä yli uuden Rykmentinportinkadun nykyisen V/L alueen koivikkoon, joka tietenkään ei olisi kauan koivikko, koska sinne tehtäisiin näistä seulotuista jätemaista soikion muotoinen 6 m korkea mäki, pituudeltaan noin 200 m ja leveydeltä noin 60m, ympäroivät ojat lisäksi.

“Pohjamaan päälle ennen läjitysmassoja asennetaan ensin suodatinkangas, bentoniittimatto, sitten 30 cm kuivatuskerros ja suodatinkangas. Läjitysmassojen päälle vastaavasti tulee myös bentoniittimatto sekä 1,0 metrin puhtaan maan kerros.”

“Meluvallin toteuttaminen ei ole vielä täysin varmaa. Stabilointimassojen sijoittaminen meluvalliin vaatii ympäristöluvan. Meluvalli rakennetaan, mikäli puistosuunnitelma hyväksytään ja mikäli hankkeelle saadaan ympäristölupa. Ympäristölupahakemus on tällä hetkellä tekeillä ja hakemus jätetään vireille mahdollisimman pian.” (lainaus suunnitelmasta)

Bentoniitti on rakennemateriaali, jota käytetään pohjavesialueilla ojanpohjissa, samoin kaatopaikoilla suojautumiskeinoina mahdollisia öljyvuotoja varten. Se on myös hyvin kallis materiaali. Suunnitellun jätemäen päälle suunnitelmassa ehdotetaan nurmea tai pensaita.

Tarve meluvalliin virkistysalueelle ja kevyen liikenteen baanalle, ei ole ajankohtainen. Näkyvimmät tarpeet on kuljettaa läjitys/pilaantuneita maita. Kuntalaisena kaipaan tutkittua tietoa, millaisesta maa-aineksesta on kyse. Voiko karkea seulonta puhdistaa pilaantuneet maat? Miksei niitä viedä maanläjityspaikoille ja miksi niistä ei tehdä meluvalleja Sulan alueelle? Tällaista vallin rakentamista V/L alueelle ei voi perustella sillä, että joskus tehdään kevyenliikenteen baana, jonka paikkakaan ei ole vielä tiedossa. Tien rakentaminen palvelee vain läjitysalueen kuorma-autojen kulkua.  Virkistysalue on virkistysalue, ei uusi kaatopaikka.”

Vastine 4

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla. Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä  (< 5 %) jätettä, läinnä asfaltin ja betonin muruja. 

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Maa-ainesten läjitys on suunniteltu alan yleisen ohjeistuksen mukaisesti. Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää pinnaltaan vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Maa-aineksia ei ole mahdollista hyödyntää Sulan alueen katurakenteissa tai muualla Sulan asemakaavan alueella. Jätteelliselle maa-ainekselle soveltuvat kustannustehokkaat vastaanottopaikat sijaitsevat pääosin kauempana, joten kuljetusmatkat muodostuvat pitkiksi ja niistä aiheutuu ylimääräisiä päästöjä. Kunnan ilmastotavoitteet huomioon ottaen on kestävän kehityksen mukaista pyrkiä etsimään jo olemassa oleville ja kaivetuille maa-aineksille lähialueelta hyödyntämiskohde. Käyttämällä maisemamäen rakenteissa seula-alitetta vähennetään neitseellisen maa-aineksen käyttötarvetta kevyen liikenteen laatukäytävän reittiä maisemoitaessa, hankintakustannuksia sekä kuljetuskustannuksia ja -päästöjä. Vähentämällä maa-ainesten kuljetuksista aiheutuvia päästöjä, säästämällä neitseellisiä raaka-aineita, edistämällä hiiltä sitovaa kasvillisuutta sekä kasvattamalla alueelle sopivia lajivalikoimia monimuotoisuuden ja vieraslajien torjumisen kautta, seula-alitteen hyödyntäminen maisemamäessä edistää osaltaan Tuusulan ilmastotavoitetta.

Muistutus 5, yksityishenkilö

Liitteen mukainen suunniteltu toimi on aivan tarpeeton, vastustan hanketta. Täysin turhaa veronmaksajien rahojen tuhlausta. 

Vastine 5

Suunniteltu kevyenliikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Muistutus 6, yksityishenkilö

Esitetyssä suunnitelmassa ei ole otettu huomioon pitkän aikavälin ympäristövaikutuksia. Valli valuttaa suojattua aluetta laajemmin puhdistamattomia haitta-aineita varsinkin, kun ilmastonmuutos lisää sadannaisuutta. Ympäristönsuojelun ja ympäristövaikutusten arvionti – onko ollut tarpeeksi laajaa ja riittävää?

Alueen vaikutukset pohjavesiin laajemmin – onko tehty mallinnuksia valumista?

Vastine 6

Maisemamäen rakentamiselle on haettu ympäristölupaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta. Hankkeen ympäristövaikutukset ja haitallisten vaikutusten estäminen on esitetty ympäristölupahakemuksessa ja ne arvioidaan ympäristölupaprosessin yhteydessä. Maisemamäen rakentamisen edellytys on, että hankkeelle myönnetään ympäristölupa.

Sekä hyödynnettävän maa-aineskerroksen pohjalle että päälle asennetaan bentoniittimatto, joka estää tehokkaasti veden pääsyn kosketukseen hyödynnettävän maa-aineksen kanssa. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. 

Hulevesien johtaminen ja käsittely tehdään siten, ettei niistä aiheudu haittaa tai varaa pohja- tai pintavesille. Hulevedet johdetaan ympäristöön siten, ettei siitä aiheudu vahingollista vettymistä tai liettymistä lähialueen pintavesiojille rakentamisen aikana tai maisemamäen valmistumisen jälkeen. Pintarakenteiden rakentamisen jälkeen seula-alitteella ei arvioida olevan vaikutusta alueella muodostuvien hulevesien laatuun.  

Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle.

Muistutus 7, yksityishenkilö

Kunnan nähtävillä olevaan katu- ja puistosuunnitelmaan, jossa esitetään VL-kaava-alueelle rakennettavaksi ns. maisemointi- tai meluvallia, haluan todeta seuraavaa muistutuksena ko.suunnitelmaan:

Alue on kaavoitettu VL-kaavamerkinnällä, ts. se on tarkoitettu lähivirkistysalueeksi, jolla kasvaa tällä hetkellä luonnonvaraista tiheää metsää. Lähivirkistysaluetta ei voi  eikä saa hyödyntää saastuneen maan loppusijoituspaikkana.

Seula-alite maa-aines mekaanisena puhdistusjätteenä on koostumukseltaan määrittelemättä eikä ole varmuutta siitä, että suunnitelman mukaisilla kapseloinneilla ko.maa-aineksen ympäristömyrkyt saadaan hallintaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kunnan suunnitelmissa tulisi aina myös antaa alustavat kustannusarviot hankkeille, jotta kuntalaiset voisivat arvioida myös hankkeen taloudellisia perusteita. Tämä edistäisi avointa vuoropuhelua ja lisäisi luottamusta kunnan toimiin.

Helsingin Yliopiston Bio- ja Ympäristötieteellisessä tiedekunnassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että tulosten perusteella yksikään tutkitulla jätteenkäsittelylaitoksella muodostuvista alite-fraktioista (4 kpl) ei täyttänyt tavanomaisen jätteen kaatopaikkakelpoisuutta. Onkin perusteita vaatia, että maisemointivallia ei tule rakentaa käyttämällä saastunutta maa-ainesta mahdollisen tulevaisuuden saastuttamisriskin takia, ja erityisesti, koska maisemointivalli on tarkoitus metsittää. Puuston juuret pystyvät murtautumaan jopa betonin ja asfaltin läpi, joten esitetyt kapselointirakenteet tuskin kestävät tiiviinä vuosikymmeniä.

Saastuneiden maa-ainesten poistaminen ja puhdistaminen on vain ja ainoastaan aiheuttajan vastuulla ja kustannettavaa. Kunnan ei pidä missään vaiheessa eikä millään perusteella osallistua saastuneen maa-aineksen poistamiseen ja loppusijoituksen rahoittamiseen veronmaksajien rahoilla. Ei edes väliaikaisena rahoittajana.

Maisemointivalli on esitetty osaksi kevyen väylän ”baanan” toteutusta.  Peruste ei ole kestävä, sillä ”baanan” käyttötarve jäänee vähäiseksi vuosiksi eteenpäin, koska suunnitelmassa väylä päättyy metsään eikä siten tule mistään eikä oikein johda minnekään. Voidaan myös kyseenalaistaa kevyen liikenteen määrää teollisuusalueella, jonne näyttäisi sijoittuvan lähinnä kokoluokaltaan suuret ogistiikkakeskukset, jotka eivät ole työntekijäintensiivisiä.

Sen sijaan tulisikin kiirehtiä Puustellinpuiston kevyen liikenteen väylän jatkamista Kulloontien yli/ali , koska tällä hetkellä pyöräilijät ja kävelijät joutuvat ylittämään vilkkaasti ja raskaasti liikennöidyn Kulloontien vaarallisesti suunnatessaan kohti Keravan asemaa.

Kun kunnalla näköjään on resursseja maisemointi- ja meluvallien toteuttamiseen, tulisi Puustellinmetsän (asuntomessualue 2020) melusuojaus hoitaa kiireellisenä kuntoon rakentamalla melumuuri, joka ulottuu Puustellinpuiston itäisen päädyn koko pituudelle. Avoimen puiston läpi itä-länsisuunnassa kantautuu liikennemelua asumisviihtyvyyttä huonontaen.

Vastine 7

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen/saastuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla.  Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä (< 5 %) jätettä, lähinnä asfaltin ja betonin muruja. Muistuttaja viittaa Helsingin Yliopisto Bio- ja Ympäristötieteellisessä tiedekunnassa julkaistuun tutkimukseen, jossa on tutkittu jätteenkäsittelylaitoksella muodustuvaa alite-fraktiota. Oletettavasti kyse on täysin erilaisesta materiaalista, eikä tutkimustuloksia voi verrata tässä kohteessa hyötykäytettäviin maa-aineksiin.

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Sekä hyödynnettävän maa-aineskerroksen pohjalle että pinnalle asennetaan bentoniittimatto, joka estää tehokkaasti veden pääsyn kosketukseen hyödynnettävän maa-aineksen kanssa. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Materiaalina bentoniittimatto on kalliimpaa kuin savi, mutta asennukseltaan nopeampi, saatavuudeltaan varmempi ja laadultaan tasaisempi. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle.

Tuusulassa ei ole ollut tapana esittää hankkeiden kustannusarvioita nähtävilläolovaiheessa, eikä lainsäädäntökään tällaista käytäntöä vaadi.

Puistosuunnitelman ensimmäisessä versiossa maisemointivalliin oli esitetty metsitystä. Nyt nähtävillä olleessa versiossa valli oli esitetty maisemoitavaksi niittynä. Valitettavasti tämä muutos oli jäänyt mainitsematta katusuunnitelmaselostuksessa.

Uuden alikulun tai ylikulun rakentaminen Kulloontielle vaatisi uuden asemakaavan Keravan suuntaan tai erillisen tiesuunnitelman. Puustellinmetsän asemakaava-alueella, Puistometsäntien länsipuolella on jo olemassa olevarakennettu alikulkukäytävä, jota Keravan asemalle suuntaavat voivat käyttää.

Puustellinmetsän asemakaava-alueelle on tehty meluselvitys (Puustellinmetsän meluselvitys, WSP, 2021). Selvityksen perusteella muistuttajan mainitseman Puustellinpuiston itäpäädyn kohdalla ei ole meluntorjuntatarvetta.

Muistutus 8, yksityishenkilö

Hyvä tekninen lautakunta ja tekniset viranhaltijat

On aivan pöyristyttävä suunnitelma kuljettaa pilaantunutta maa-ainesta Sula-III alueelta Rykmentinpuiston VL-alueelle.

Miksi meluvalli pitää tehdä metsään /luontoon?

Eipä rikota hyvää entisen varuskunta-alueen hyvää tiepohjaa, joka nyt on liikunnan/ulkoilun monipuolisessa käytössä.

Baanan suunnittelu on hyvä pysyä kallioalueiden ulkopuolella, koska baanan pitää myös olla esteetön, ei suuria ylä- tai alamäkiä.

Kaatopaikan jätteistä on irronnut pienhiukkasia ja aineita laajemminkin vesistön kautta luontoon/maastoon kymmenien vuosien aikana.

Vaadin, että asia otetaan uudelleen käsittelyyn ja unohdetaan Sula-III maa-ainesten kuljettaminen Rykmentinpuiston VL-alueelle meluvalliksi!

Vastine 8

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen/saastuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla.  Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä (< 5 %) jätettä, lähinnä asfaltin ja betonin muruja. Muistuttaja viittaa Helsingin Yliopisto Bio- ja Ympäristötieteellisessä tiedekunnassa julkaistuun tutkimukseen, jossa on tutkittu jätteenkäsittelylaitoksella muodustuvaa alite-fraktiota. Oletettavasti kyse on täysin erilaisesta materiaalista, eikä tutkimustuloksia voi verrata tässä kohteessa hyötykäytettäviin maa-aineksiin.

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Sekä hyödynnettävän maa-aineskerroksen pohjalle että pinnalle asennetaan bentoniittimatto, joka estää tehokkaasti veden pääsyn kosketukseen hyödynnettävän maa-aineksen kanssa. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Materiaalina bentoniittimatto on kalliimpaa kuin savi, mutta asennukseltaan nopeampi, saatavuudeltaan varmempi ja laadultaan tasaisempi. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle.

Tuusulassa ei ole ollut tapana esittää hankkeiden kustannusarvioita nähtävilläolovaiheessa, eikä lainsäädäntökään tällaista käytäntöä vaadi.

Puistosuunnitelman ensimmäisessä versiossa maisemointivalliin oli esitetty metsitystä. Nyt nähtävillä olleessa versiossa valli oli esitetty maisemoitavaksi niittynä. Valitettavasti tämä muutos oli jäänyt mainitsematta katusuunnitelmaselostuksessa.

Uuden alikulun tai ylikulun rakentaminen Kulloontielle vaatisi uuden asemakaavan Keravan suuntaan tai erillisen tiesuunnitelman. Puustellinmetsän asemakaava-alueella, Puistometsäntien länsipuolella on jo olemassa olevarakennettu alikulkukäytävä, jota Keravan asemalle suuntaavat voivat käyttää.

Puustellinmetsän asemakaava-alueelle on tehty meluselvitys (Puustellinmetsän meluselvitys, WSP, 2021). Selvityksen perusteella muistuttajan mainitseman Puustellinpuiston itäpäädyn kohdalla ei ole meluntorjuntatarvetta.

Muistutus 9, yksityishenkilö

Muistutus koskien seuraavaa suunnitelmaa: Rykmentinpuiston työpaikka-alueen VL-alueen kevytväylä ja maisemointivalli.

Huomautan Tuusulan kuntaa seuraavista asioista koskien ko. maisemavallin rakentamista:

Suunnitelmien pohjalta ei selviä syy maisemavallin rakentamiselle.

 Suunnitelmissa on esitetty, että maisemavalli metsitetään. Kuitenkin kaatopaikkarakentamisen laatuohjeiden mukaan pintakerrokseen ei voida istuttaa puita.

Suunnitelmien mukaan maisemointivalliin tulee täyttöaineksena haitta-ainepitoisen ylijäämämaa-ainesta. Tämä ei ole mitenkään hyväksyttävää.

Vastine 9

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa ja tuo vaihtelevuutta alueen kulkureitin varrella.

Kyseessä ei ole pilaantuneen/saastuneen maan loppusijoitusalue, vaan alueelle sijoitetaan ylijäämämaita, joita muodostuu kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Näiden ylijäämämaiden seassa on havaittu jonkin verran jätteitä (asfalttia, betonia yms). Jätteet seulotaan pois työmaalla.  Läjitettävät maat ovat seulanalitetta, joka voi sisältää pieniä määriä (< 5 %) jätettä, lähinnä asfaltin ja betonin muruja. Muistuttaja viittaa Helsingin Yliopisto Bio- ja Ympäristötieteellisessä tiedekunnassa julkaistuun tutkimukseen, jossa on tutkittu jätteenkäsittelylaitoksella muodustuvaa alite-fraktiota. Oletettavasti kyse on täysin erilaisesta materiaalista, eikä tutkimustuloksia voi verrata tässä kohteessa hyötykäytettäviin maa-aineksiin.

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Sekä hyödynnettävän maa-aineskerroksen pohjalle että pinnalle asennetaan bentoniittimatto, joka estää tehokkaasti veden pääsyn kosketukseen hyödynnettävän maa-aineksen kanssa. Maa-aineksen ei ole todettu sisältävän veteen liukenevia haitta-aineita. Bentoniittimattoa käytetään, koska yleensä täyttömäet halutaa eristää vettä heikosti johtavalla eristeellä. Bentoniittimatto on nopea asentaa ja sillä saadaan ohuempi, tilaa säästävä rakenne. Vaihtoehtoisesti bentoniittimatto voitsiin korvata puolen metrin tiiviillä savikerroksella. Materiaalina bentoniittimatto on kalliimpaa kuin savi, mutta asennukseltaan nopeampi, saatavuudeltaan varmempi ja laadultaan tasaisempi. Maisemamäkialue ei ole pohjavesialuetta. 

Haitta-aineiden vähäinen määrä ja niiden ominaisuudet, maisemamäen rakenteelliset suojaukset, alueen pohjaveden virtausolosuhteet sekä talousvesikaivojen etäisyys huomioon ottaen, seula-alitteen haitta-aineiden ei arvioida kulkeutuvan pohjaveteen tai pohjaveden mukana eikä aiheuttavan haittaa tai riskiä lähiympäristölle.

Tuusulassa ei ole ollut tapana esittää hankkeiden kustannusarvioita nähtävilläolovaiheessa, eikä lainsäädäntökään tällaista käytäntöä vaadi.

Puistosuunnitelman ensimmäisessä versiossa maisemointivalliin oli esitetty metsitystä. Nyt nähtävillä olleessa versiossa valli oli esitetty maisemoitavaksi niittynä. Valitettavasti tämä muutos oli jäänyt mainitsematta katusuunnitelmaselostuksessa.

Uuden alikulun tai ylikulun rakentaminen Kulloontielle vaatisi uuden asemakaavan Keravan suuntaan tai erillisen tiesuunnitelman. Puustellinmetsän asemakaava-alueella, Puistometsäntien länsipuolella on jo olemassa olevarakennettu alikulkukäytävä, jota Keravan asemalle suuntaavat voivat käyttää.

Puustellinmetsän asemakaava-alueelle on tehty meluselvitys (Puustellinmetsän meluselvitys, WSP, 2021). Selvityksen perusteella muistuttajan mainitseman Puustellinpuiston itäpäädyn kohdalla ei ole meluntorjuntatarvetta.

 Muistutus 10, yksityishenkilö

Muistutus seuraavasta suunnitelmasta: Rykmentinpuiston työpaikka-alueen VL-alueen kevytväylä ja maisemointivalli, vaihe 2

  Maisemointivallin tekemiselle ei löydy minkäänlaista järkevää maisemointiin liittyvää syytä, vaan ideana vaikuttaa olevan haitta-ainepitoisen ylijäämämaa-aineksen loppusijoittaminen. Oikea paikka sijoittaa Sulan alueelta löytynyt haitta-ainepitoinen massa ei ole kuntalaisille tärkeä ja luontoarvoiltaan merkittävä metsä, vaan jokin luontoarvoiltaan merkityksetön kohde, kuten liikenne- tai teollisuusalue. Suunnitelmassa esitetään, että maisemointivalli metsitetään ja valliin tulee täyttöaineksen haitta-ainepitoisuuksista johtuen bentoniittimattoeriste pohja- ja pintarakenteisiin. Puhtaan maa-aineksen pintakerroksen paksuus on yksi metri. Kaatopaikkojen pintakerrokseen ei voida kaatopaikkalain mukaan istuttaa puita, tai syväjuurisia kasveja, koska ajan myötä juuristot vaarantavat eristerakenteen toimivuuden. Näen, että tuo sama vaatimus koskee myös haitta-ainepitoisen maa-aineksen loppusijoituspaikkaa. Hienoon metsäämme ei pidä tehdä haitta-ainepitoista maisemointivallia, jonka tekemiselle ei ole edes ole mitään järkevää perustetta.

Vastine 10

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa alueen kulkureittien varrella.

Puistosuunnitelman ensimmäisessä versiossa maisemointivalliin oli esitetty metsitystä. Nyt nähtävillä olleessa versiossa valli oli esitetty maisemoitavaksi niittynä. Valitettavasti tämä muutos oli jäänyt mainitsematta katusuunnitelmaselostuksessa.

Muistutus 11, yksityishenkilö

Huomautan Tuusulan kunnalle, ettei haitta-ainepitoisia ylijäämämaa-aineksia tule sijoittaa kaavailtuun paikkaan Rykmentinpuistossa. Haitta-aineita sisältävän maamassan oikea loppusijoituspaikka ei ole kuntalaisille tärkeä lähivirkistysalue (kaavamerkintä VL).

Vastine 11

Suunniteltu kevyen liikenteen väylä on osa yleiskaavassa ja kunnan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmassa esitettyä korkeatasoista laatukäytävää Hyrylän keskustasta Keravan Saviolle. Maisemamäellä luodaan reitille sen tärkeyttä kuvaavaa monipuolista ilmettä.

Maisemamäen rakentamisen tarkoituksena on estää alueen umpeenkasvua, istuttaa alueelle sopivia lajeja sekä säilyttää tärkeitä elinympäristöjä ja tukea luonnon monimuotoisuutta. Maisemamäen päällä olevalle tasaiselle alueelle kasataan kiviröykkiöitä ja lahopuuta lisäämään alueen monimuotoisuutta sekä virkistysarvoa. Maisemamäen rakentaminen parantaa maisemaa alueen kulkureittien varrella.

Läjitettävien maa-ainesten haitta-aineiden pitoisuustasot ovat alle valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (VnA214/2007) määritettyjen alempien ohjearvojen. Alempia ohjearvoja käytetään vertailuarvona, kun maankäyttö on herkkää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi asuinalueet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä Rykmentinpuiston työpaikka-alueen VL-alueen kevytväylän ja maisemointivallin suunnitelmaehdotuksen, piir.no 2097/60-64,71,75

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Eriävä mielipide

  • Cecilia Veikkolainen jätti asiassa seuraavan eriävän mielipiteen:

    ERIÄVÄ MIELIPIDE

    §38: Rykmentinpuiston työpaikka-alue, VL-alueen kevytväylä ja maisemointivalli, suunnitelmaehdotuksen hyväksyminen, vaihe 2

    En saanut päätöksenteon tueksi riittäviä tietoja kustannuksista ja ympäristökeskuksen lausunnosta.

    Tuusulassa 19.3.2024

    Cecilia Veikkolainen

    Teknisen lautakunnan jäsen

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Cecilia Veikkolainen ehdotti Risto Rämön kannattamana asian jättämistä pöydälle.

Koska oli tehty kannatettu pöydällejättöehdotus, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestystavaksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa kannattavat äänestävät JAA ja Cecilia Veikkolaisen pöydällejättöehdotusta kannattavat EI.

Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa kannattivat Raimo Stenvall, Juha Partanen, Kirsi Korpaeus, Marjut Kylliäinen, Ari Loponen, Ilari Roihuvuo, Pirjo Lehtonen, Jorma Sulander ja Janne Hermunen.

Cecilia Veikkolaisen pöydällejättöehdotusta kannattivat Cecilia Veikkolainen ja Risto Rämö.

Puheenjohtaja totesi teknisen lautakunnan päättäneen äänin 9 - 2 jatkaa asian käsittelyä tässä kokouksessa.

Muita puheenvuoroja asiassa ei pidetty. Tekninen lautakunta päätti asiassa pohjaehdotuksen mukaisesti.

Cecilia Veikkolainen jätti asiassa eriävän mielipiteen.

---

Jäsen Jorma Sulander palasi kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 19:38 ja oli mukana päätöksenteossa.

Tiedoksi

Kiinteistön omistajat ja haltijat, muistutuksen tekijät, Helena Sundström, Petri Juhola, Jukka-Matti Laakso, Tomi Hurme, Jussi Pesonen

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000

sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm