Tekninen lautakunta, kokous 8.2.2022

§ 20 Pähkinämäentien melukaiteen rakentaminen, katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

TUUDno-2022-53

Valmistelija

  • Tomi Hurme, suunnitteluinsinööri, tomi.hurme@tuusula.fi

Perustelut

Etelä-Tuusula, Pähkinämäentien melukaide

Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikassa on laadittu Pähkinämäentien melukaiteen katusuunnitelmaehdotus, piir.no 2067-17.

Katusuunnitelmaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä 13.1.-26.1.2022. Nähtävilläoloaikana ei jätetty muistutuksia liittyen katusuunnitelmiin.

 

Suunnitelmaselostus

Lähtökohdat

Katusuunnitelmaehdotus koskee Pähkinämäentien melukaidetta. Rakentamiskohde sijoittuu Etelä-Tuusulaan, Mikkolan alueelle. Martta Wendelinin päiväkodin rakentuminen on käynnistänyt tarpeen toteuttaa Pähkinämäentien ja sen viereisen kevyen liikenteen väylän välikaistalle melukaiteen. Melukaiteen tehtävänä on pitää päiväkodin leikkipihan meluarvot kaavan vaatimissa rajoissa. Melukaide tulee olla toteutettuna ennen päiväkodin käyttöönottoa syksyllä 2022.

Melukaiteen suunniteltu rakentamisajankohta on kevät—kesä 2022.

Maaperä

Maaperä alueella on maaperäkartan mukaan karkeaa hietaa ja savea. Lähimpien kairauspisteiden mukaan maaperä on pääasiassa savea ja syvemmällä on soramoreenia. Alikulun sillan kohdalla maata on täytetty.

Liikenne- ja katutekniset ratkaisut

Pähkinämäentien välikaistalle on suunniteltu pientareen levennys ja 1 metriä korkea melukaide. Melukaide sijoittuu noin 1 metrin päähän nykyisestä ajoradasta. Melukaiteen pituus on yhteensä 88 metriä. Melukaide vähentää Pähkinämäentien liikenteestä syntyvää liikenne- ja rengasmelua.

Pientareen levennystä tehdään yhteensä 2,1 metriä. Melukaiteen eteen jää lumitilaa noin 1 metrin verran. Melukaiteen ajoradan puoleinen osuus asfaltoidaan. Melukaiteen taakse tulee 0,5 metriä leveä sorapiennar.

Martta Wendelinin ajoliittymän kohtaan ja melukaiteen levennykselle on suunniteltu reunaviivamaalaukset.

Päällysteet ja istutukset

Ajoradan/pientareen levennyksen rakennekerrospaksuus on 0,90 metriä. Ajorata päällystetään asfaltilla melukaiteeseen asti. Välikaistan luiskia nurmetetaan ja niihin istutetaan pensaita sekä laitetaan kuorikatetta.

Vesihuolto ja kaapelit

Työalueella tai sen läheisyydessä sijaitsee Vantaan Energian kaukolämpöputkia, vesihuoltoa sekä valaistuskaapeleita. Yhtä valaisinta joudutaan siirtämään suunnitellun melukaiteen taakse.

Kuivatus

Rakenteiden kuivatus varmistetaan salaojalla. Kevyen liikenteen väylän pintakuivatus johdetaan välikaistan painanteeseen.

Valaistus

Valaistukseen ei tehdä muutoksia tässä yhteydessä muuta kuin yksi valaisimen siirto.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä Pähkinämäentien melukaiteen katusuunnitelmaehdotuksen, piir.no 2067-17.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Anne Paakkinen, Tomi Hurme, Jussi Pesonen, Riitta Laurila

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000

sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm