Valtuusto, kokous 19.6.2023

§ 97 Päivänkakkarat, sinikellot, perhoset ja pölyttäjät tienvarsille, aloite

TUUDno-2023-901

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Eeva-Liisa Nieminen esitti seuraavan hänen ja muun valtuutetun aloitteen:

"Kunta huolehtii hallinnassaan olevien teiden aurauksista ja tienvarsien siisteydestä. Kunnossapito annetaan kilpailun perusteella urakoitsijoille. Jo vuosia, jopa vuosikymmeniä on käynyt niin että maaseudun teiden kauniit päivänkakkarat ja sinikellot niitetään silloin kun ne ovat kauneimmillaan eli juhannuksen tienoilla. Tätä on tehty vuodesta toiseen pyynnöistä huolimatta. Vähitellen päivänkakkarat ja sinikellot ovat miltei kadonneet. Kun maailman ja Euroopan laajuisesti on havahduttu pölyttäjien katoon, joka puolestaan uhkaa jo viljasatoja ja ruokaturvaa, valtakunnallisesti on annettu suosituksia väylävirastolle teiden varsien niitosta. Nämä pohjautuvat tieteelliseen tietoon. Ehdotan että kunta rajoittaa niittojen määrää, ja ajoittaa ne loppukesään, jolloin kukat ovat jo kehittäneet siemenensä. Samalla kukat ilahduttavat sekä ihmisiä että pölyttäjäperhosia ja muita hyönteisiä. Se edellyttää selkeitä muutoksia urakkasopimuksiin ja pohdintaa mikä on tärkeää. Risteysalue on näkyvyyden takia erilainen kuin jo valmiiksi nopeusrajoitetut vähän käytetyt tiet. Esimerkiksi jos kaikki urakat annetaan yhdelle urakoitsijalle, hän on aloittanut jo alkukesästä, että ehtii tehdä kaiken."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi. 

Valmistelija

Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Kunnossapitoyksikön vastaus aloitteeseen:

Katujen kunnossapito on hoitanut omana työnä sekä ostanut palveluna katujen piennarniittoja kaksi niittokierrosta kesäkaudella. Lisäksi vuonna 2022 OSBU rahoituksella kuntalaisten toiveesta niitettiin asutusalueiden piantareet vielä kolmannen kerran, jotta estettäisiin espanjansiruetanoiden leviäminen kotipuutarhoihin. Näkemäalueiden lisäniittoja ovat toivoneet tiellä liikkujat liikennetuvallisuuden parantamiseksi sekä yleensä lisäniittoja pujoille allergiset kuntalaiset altistumisen vähentämiseksi.

Kunnossapitoyksikkö esittää, että asuinalueiden ja näkemäalueiden piennarniitot tehdään kuten ennenkin, kaksi kertaa kesässä ja taajamien ulkopuolisten alueiden kunnan hoidossa olevien maanteiden piennarniitot tehdään kerran kesässä heinäkuun alusta alkaen, kukkien kukittua.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle edelleen valtuustolle, että

  • valtuusto merkitsee tiedoksi kunnossapitoyksikön vastauksen Eeva-Liisa Niemisen aloitteeseen ja katsoo aloitteen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Eeva-Liisa Niemisen valtuuston kokouksessa 3.4.2023 § 57 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Eeva-​Liisa Niemisen valtuuston kokouksessa 3.4.2023 § 57 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.